Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Naiset työhön!

5.10.2011

Esa Suominen

Hyvinvointivaltion ylläpidon ja kehittämisen edellytys on mahdollisimman korkea työllisyysaste. Erityisen tärkeää tämä on, kun tulevina vuosina Suomen huoltosuhde muuttuu nopeasti epäedullisemmaksi.

Lyhyemmät mielenterveyspalvelujonot, Pisa-kärkisijat peruskoulutuksessa, toimivat liikenneväylät tai ihmisarvoisen ja pelosta vapaan vanhuuden turvaavat palvelut vaativat resursseja, käytännössä osaavaa työvoimaa ja rahaa.

Edellä mainittu seikka on yleisesti tiedossa oleva fakta. Siksi onkin niin erikoista, että Suomessa on kiinnitetty niin vähän huomiota pienten lasten äitien työllisyyteen.

Suomessa joka toinen äiti jää kotiin hoitamaan alle kolmivuotiasta lastaan. Kun lapsia syntyy usein parin vuoden sisään toinenkin, kasvaa tauko työelämästä nopeasti hyvin pitkäksi. Käytännössä tämä tarkoittaa laajalle levinnyttä työttömyyttä ja työhönkin palaavien osalta hidastuvaa urakehitystä, osaamisen vanhentumista, jälkeen jäämistä ansiokehityksessä ja sitä kautta pienemmiksi jääviä eläke- ja muita sosiaaliturvan kertymiä. Yhteiskunnan näkökulmasta ongelmallista on myös, jos yhteisistä varoista maksettua kallista koulutusta ei hyödynnetäkään työelämässä.

Perhevapaiden jakautuessa edelleen epätasaisesti ongelma koskee nimenomaan naisia. Kun naiset käyttävät selkeästi enemmän mahdollisuutta jäädä kotiin, leviää työnantajien keskuuteen epäluulo kaikkia lisääntymisikäisiä naisia kohtaan, myös heitä, joilla lapsia ei ole.

Vapaiden tasajakokaan ei välttämättä ratkaise ongelmia. Tämä siksi, että perheissä joissa vain miehellä on työ johon palata tai palkkaero vanhempien välillä on huomattava, eivät miehet tule vapaitaan käyttämään.

Kuntalisät ovat poliittisesti suosittuja ja tuovat monen lapsiperheen toimeentuloon tarvittavaa lisäystä. Kunnat myös kuvittelevat säästävänsä niillä päivähoitokuluissaan. Kyse voi kuitenkin olla vanhasta kunnon pakkasella housuun laskemisesta, koska laajalle levinnyt ja pitkittyvä kotona tapahtuva hoitaminen säteilee myös verokertymiin ja tarkoittaa vaikeuksia osaavan työvoiman rekrytoinnissa kunta-alalle.

Olisikin mukava nähdä sellaiset tilastot, jotka todistavat kuntalisät taloudellisesti järkeviksi vaikkapa 20-30 vuoden tähtäimellä.

Fakta on myös se, että helpoimmin pitkiksi ajoiksi lastaan kotiin hoitamaan jäävät ne äidit, joiden työllistymismahdollisuudet olisivat muutenkin heikommat. Nämä perheet ovat usein niukimmalla toimeentulolla sinnitteleviä. Samalla näiden perheiden lapset hyötyisivät kaikkein eniten varhaiskasvatuksesta ja monipuolisesta ikäisestään seurasta. Pahimmillaan tämä voi tarkoittaa sosiaalisen liikkuvuuden vähenemistä.

Mitä siis voitaisiin tehdä? Ensinnäkin aiheesta olisi voitava puhua. Jokainen lasten hoitamistapoja koskeneeseen keskusteluun osallistunut tietää miten tunteellisesta asiasta on kysymys. Olisi tunnustettava fakta, että samalla kun lapset ovat yksilöitä ja perheissä tarjolla varmasti monessa suhteessa parhainta mahdollista hoivaa, ei yksiselitteistä empiiristä näyttöä kotihoidon ylivoimaisuudesta suhteessa päivähoitoon yksinkertaisesti ole olemassa.

Toiseksi yhteiskunnallisesta näkökulmasta on tehtävä selkeä valinta työnteon kannattavuuden puolesta. Tämä tarkoittaa päivähoitomaksujen laskemista tai poistamista kannustinloukkujen purkamiseksi sekä pienten palkkojen korottamista ja täysiä työtunteja, jotta työhön menemisestä tulisi kannattavampaa suhteessa kotiin jäämiseen.

Kolmanneksi tarvitaan entistä tasa-arvoisemmat työmarkkinat, joilla isät jäävät entistä useammin kotiin hoitamaan lasta kun kotihoitoa tarvitaan, joilla alojen välinen sukupuolinen segregaatio vähenee ja jolla työ ja perhe-elämä limittyvät joustavammin. Työaikaa on voitava lyhentää kun tarvetta on ja kotihoidon tukea voitava osittaa, jotta kytkös työmarkkinoille säilyisi myös sinä aikana kun lapsi on hoidettavana kotona.

Kirjoittaja on Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n hallintopäällikkö ja puheenjohtajan erityisavustaja. Hän on työskennellyt aiemmin sdp:n poliittisen osaston päällikkönä.

Esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä aina välttämättä vastaa minkään tai kenenkään muun kantaa.

Kirjoittaja on Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n hallintopäällikkö ja puheenjohtajan erityisavustaja. Hän on työskennellyt aiemmin sdp:n poliittisen osaston päällikkönä.

Esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä aina välttämättä vastaa minkään tai kenenkään muun kantaa.




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.