Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Obaman koeputki

14.3.2013

Lasse Leipola

Ilmastonmuutos, ilmastonmuutos, ilmastonmuutos. Viime syksynä ympäristöjärjestöt ja ilmastokampanjoitsijat yrittivät epätoivoisesti nostaa ilmastonmuutosta Yhdysvaltain vaaliväittelyihin. Aiheesta vaiettiin vaalipäivään saakka.

Nyt, kolme kuukautta myöhemmin, Barack Obama on nostanut ilmastonmuutoksen selvästi esiin kolmessa tärkeimmässä puheessaan: voitonpuheessaan heti vaalien jälkeen, virkaanastujaispuheessaan sekä kansakunnan tila -puheessaan.

Puhetta on siis vihdoin saatu. Tekojen osalta on ollut hiljaisempaa.

Yksi päätös Obaman on pian tehtävä, sillä ratkaisua energiayhtiö TransCanadan öljyputkesta on venytetty jo liian pitkälle. Niin öljylleen ostajaa etsivät kanadalaiset kuin kerta kerralta suurempia mielenosoituksia järjestävät amerikkalaiset käyvät kärsimättömiksi.

Jo olemassa olevan Keystone-öljyputken XL-laajennus mahdollistaisi kanadalaisesta öljyhiekasta valmistetun raakaöljyn kuljettamisen Meksikonlahden rannalla sijaitseviin yhdysvaltalaisiin jalostamoihin. Hankkeen kriitikkojen mukaan putken rakentaminen sitoisi Yhdysvaltain tulevaisuuden fossiilisiin polttoaineisiin, kannattajien mukaan se toisi työpaikkoja ja pitäisi energian hinnan aisoissa.

Maan ulkoministeriö julkaisi toissa viikolla raportin, jossa arvioitiin putkihankkeen ympäristövaikutuksia. Osaksi perjantaista ”uutisdumppausta” kätketty raportti arvioi ympäristövaikutukset vähäisiksi, sillä Kanadan öljyhiekkatuotannon uskotaan kehittyvän joka tapauksessa.

Pian kuitenkin paljastui, että putkihankkeelle myötämielistä raporttia eivät kirjoittaneet hallinnon virkamiehet vaan öljy-yhtiöiden palkkaamat konsultit.

Joka tapauksessa Obamalla pitäisi vähitellen olla pöydällään kaikki tarvittavat tiedot päätöksen tekemiseksi. Joten mitä saisi olla: halpaa öljyä vai elinkelpoinen planeetta?





Viite