Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Paristopohjallisilla paleltumia vastaan?

Ekokyttä pysäyttää ympäristöä ohituskaistana käyttäviä.

Ekokyttä pysäyttää ympäristöä ohituskaistana käyttäviä.

3.2.2012

Ekokyttä

Pitkäkestoiset ekokyttäyskeikat paukkupakkasilla vaativat fyysistä kestävyyttä. Ekokyttä taistelee kylmyyttä vastaan kerrospukeutumisella ja villasukilla – ja voittaa!

Tapaus: Halpahalliketju Tokmanni mainostaa uudessa esitteessään paristojen voimalla lämpiäviä kengänpohjallisia.  ”konkreettisten tekojen kautta konsernissa halutaan edistää sitä, että henkilöstö voisi muuttaa omia arkisia työrutiinejaan ympäristön kannalta keveämmiksi. Myös asiakkaille halutaan tarjota mahdollisuus tehdä hyviä ympäristötekoja”, todetaan yhtiön taannoisessa tiedotteessa.

Syyte: Voitontavoittelu turhalla roinalla samaan aikaan, kun yritys mainostaa verkkosivuillaan kiinnittävänsä erityishuomiota kierrättämiseen, kuljetusten aiheuttamien päästöjen vähentämiseen ja vihreään tietotekniikkaan.

Puolustus: Tokmannin toimitusjohtaja Heikki Väänänen ei ehtinyt antaa haastattelua, mutta kertoi kuitenkin olevansa ylpeä ketjun ympäristöohjelman tuloksista.

Tuomio: Muovikrääsän vähentäminen tuo- tevalikoimasta katteiden kustannuksella.

Kirjoitus on julkaistu alunperin 24. tammikuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.





Viite