Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Politiikkaa yksinoikeudella

12.10.2010

Rosa Meriläinen

Viikonloppuna Tallinnassa Euroopan vihreiden kokouksessa törmäsin hämmentävään ilmiöön: Suomen vihreiden delegaatio ei osannut, eikä halunnut kunnolla perustella tekemiään muutosesityksiä ilmastopolitiikkaa käsittelevään linjapaperiin.

Muutosesitykset oli luonnollisesti tehnyt Oras Tynkkynen, joka ei ollut kokouksessa paikalla. Kun suomalaisilta delegaation jäseniltä tultiin vapaamuotoisissa tilanteissa kysymään yksityiskohdista, kerrottiin ihan rehellisesti, ettei osata vastata, koska ollaan Oraksen kanssa eri mieltä, mutta tämä nyt vain on puolueen linja.

Ilmastopolitiikka on myös mennyt aika tekniseksi ja sille on kehittynyt ihan oma kieli, jota kaikki poliitikotkaan eivät enää ymmärrä.

Minä kokousturistina vieressä vain yritin näyttää siltä, ettei asia kuulu minulle, koska en ollut kunnolla esityksiä edes katsonut: olen oppinut vain luottamaan Orakseen.

Ei ole hyvä asia, jos vihreille keskeinen poliittinen asiakokonaisuus on tyystin jätetty yhden ihmisen harteille. Oikeastaanhan meillä vain Satu Hassi pystyy tällä hetkellä tasaveroiseen keskusteluun ilmastopolitiikasta Oras Tynkkysen kanssa.

Seuraavien vaalien jälkeen toivottavasti eduskuntaan nousee uusia vihreitä kansanedustajia, joista vaikkapa helsinkiläinen ympäristöosaaja Mari Puoskari voisi kasvaa Oraksen rinnalle ilmastopoliitikkona.

Se, että vihreillä on useimmissa valiokunnissa vain yksi edustaja ja että suomalaisessa politiikassa yritetään muutenkin kerätä uskottavuutta olemalla yhden asian asiantuntija yleispoliitikon sijasta, tekee meistä varovaisia astumaan ”toisen tontille”. Kuitenkin todellista tiimityötä ja keskinäistä sparrausta olisi se, että yhdessä paneuduttaisiin asioihin ja antauduttaisiin keskinäiseen väittelyyn.

Itse noustessani eduskuntaan olin parhaiten perehtynyt sosiaalipolitiikkaan, mutta se tontti oli siihen aikaan Osmo Soininvaaralle läänitetty. Niinpä lähdin etsimään ekolokeroani muualta, valloittamattomilta mailta, kuten työelämän kysymyksistä ja maahanmuuttopolitiikasta. Olisi kannattanut vain jatkaa sitä sosiaalipolitiikkaa, sillä en ole koskaan ollut Soininvaaran kanssa ihan kaikesta samaa mieltä.

Onneksi meillä on niitäkin kansanedustajia, jotka eivät hermostu jos joku toinen vihreä on julkisesti mieltä jostain sellaisesta asiasta, jota on itse harrastanut. Esimerkiksi Heidi Hautala on aina toivottanut kaikki tervetulleeksi harrastamaan samoja ihmisoikeus- ja demokratiajuttuja.

Mutta on sitten ollut niitäkin kansanedustajia, jotka eivät meinaa saada itkuansa pidätellyksi, jos joku toisen valiokunnan jäsen yrittää toimia ja näkyä omaksi mielletyllä alueella. Politiikkaa ei kuitenkaan pitäisi voida omia, eikä yhdessä tekemisen iloa pilata arvovaltaristiriidoilla.





Viite