Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Ponsse kiittää

7.5.2010

Elina Grundström

Käyttäjän Elina Grundström kuva

Mikä on vuoden tärkein energiapäätös? Ei, se ei ole ydinvoimaratkaisu, vaan sen rinnalle rakennettu uusiutuvan energian velvoitepaketti, eli niin kutsuttu risupaketti.

Paketilla on tarkoitus tuottaa puolet enemmän energiaa kuin kahdella ydinvoimalalla. Ja – mikäli jokin ydinreaktori ei ota ja paukahda – risupaketti vaikuttaa Suomen talouteen, työllisyyteen ja ympäristön tilaan enemmän kuin ydinvoimalat.

Tavoitteena on 20-kertaistaa tuulivoiman tuotanto vuoteen 2020 mennessä, mutta vielä enemmän tapahtuu puupuolella. Risupakettia käsittelevässä juttukoosteessamme kerrotaan, että yli puolet lisäenergiasta aiotaan kiskoa metsistä.

Metsähakkeen energiakäyttö aiotaan kasvattaa nykyisestä viidestä miljoonasta kuutiometristä 13,5 miljoonaan. Sen lisäksi, että Ponsse ja muut puunkorjuulaitteiden valmistajat kukoistavat, vesakoiden korjuu ja risujen silppuaminen synnyttää tuhansia työpaikkoja ja satoja pienyrityksiä.

Hallitus onkin jo pannut vireille esimerkiksi energiapuun kuljetus- ja terminaaliverkoston suunnittelun sekä Tekesin kanssa toteutettavan energiapuualan yrityskiihdyttämön.

Uusiutuvan energian voimakas lisääminen on juuri sitä, mitä Suomen talous ja maailman ilmasto juuri nyt kaipaavat. Mutta siinä on myös vaaransa. Pannaanko Suomessa taas kaikki munat samaan koriin, kuten 1900-luvun lopussa, jolloin korkean jalostusasteen puuteollisuus ei päässyt kehittymään massiivisten sellutehtaiden varjossa?

Tilastojen perusteella puun loppumisesta ole huolta ainakaan lähivuosina, sillä talousmetsien kasvu ylittää niiden käytön. Sen sijaan on vaarana, että liian suuri osa Suomen tutkimus- ja kehitystuista suunnataan simppeliin puun silppuamiseen ja polttamiseen. Kehittyneessä biotaloudessa uusiutuvaa energiaa hyödynnetään monipuolisesti, ja puu on arvokas raaka-aine, josta tehdään kalliita korkean teknologian tuotteita.

Keskustapuolueen ehdoilla rakennettu uusiutuvan energian paketti voi pahimmillaan tehdä Suomesta valtion varoilla tuetun risusavotan.





Viite