Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Puoluekokouksen tulpat

25.5.2010

Rosa Meriläinen

Käyttäjän Rosa Meriläinen kuva

Tämä oli toinen puoluekokous sitten vihreisiin liittymiseni jälkeen, jolloin en ole osallistunut puoluekokoukseen. Siis tosiaan, vuodesta 1997 lähtien olen vain kerran aikaisemmin jättänyt väliin nämä karkelot. Edellisellä kerralla syynä oli oma sairausloma, nyt lapsen balettikoulun kevätjuhla.

Useimmiten en kuitenkaan ole ollut paikalla minkään yhdistyksen äänivaltaisena edustajana. Nimittäin huomasin ensimmäisinä vuosina, että rotaatioon uskovassa puolueessa puoluekokousedustajina ovat kuitenkin aina samat vanhat naamat. Kannoin oman vastuuni tilanteesta ja olen itse pitänyt huolta omasta rotaatiostani.

Jos olet ollut viisi vuotta peräkkäin oman yhdistyksesi äänivaltainen edustaja puoluekokouksessa, on syytä katsoa peiliin ja muistella, mitä nuorena ajattelit tulpista. Tulppa on se tyyppi, joka ei edes tajua olevansa tulppa, koska on omasta mielestään aina joka paikassa aivan itseoikeutetusti, koska on kuluttanut kankkujaan kaikilla palleilla kaikkein pisimpään.

Juuri tulppien takia puolue tarvitsee rotaatiosäännöt säilyttääkseen edes teoreettisen mahdollisuuden uusiutumiseen. Sääntöjen hyvä puoli on se, ettei tulpan tarvitse ottaa henkilökohtaisesti nokkiinsa, jos joskus ei tulekaan valituksi. Puoluekokousedustustenkin suhteen jäsenyhdistysten olisi hyvä ottaa käyttöönsä rotaatioperiaate.

Mutta on jengi uusiutunutkin. Prosentuaalisesti yhä harvempi puoluekokousedustaja kykenee henkilökohtaisesti muistelemaan sen ajan kokouksia, joissa toimittajatkin osallistuivat äänestyksiin, valtakirjojen tarkistamista pidettiin silkkana fasismina ja humalaiselta kokousedustajalta Vaasasta poistettiin valtakirja.

Ei siitä ole kymmentäkään vuotta, kun varoittelin puolueeseen rekrytoimiani skarppeja opiskelijapoliitikkoja, etteivät järkyty pahasti ensimmäisessä puoluekokouksessaan vanhojen änkyröiden määrää. Lupasin, että heidän määränsä ei korreloi heidän valtaansa, joten ei ole mitään hätää.

Suuri kiitos Vinolle ja monelle muullekin yhdistykselle siitä, että puolueen jäsenmäärä on kasvanut, aktiivikunta nuorentunut ja kokousedustajien kokoustaidot kautta linjan ovat parantuneet. Nykyään puoluekokouksissa ei enää tarvitse hävetä. Nyt harmitti, kun ei päässyt mukaan supinoihin ja bileisiin.





Viite