Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Suomi, tuo virkamiesrakentamisen tyyssija

15.9.2011

Anu-Elina Lehti

Mitä yhteistä on Helsingin uudella Musiikkitalolla ja Ruoholahdella? Molemmat edustavat käytännöllistä, virkamiesmäistä ja grynderivetoista rakentamista.

Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla ryhmärakentamisen saapuneen vihdoin myös Suomeen. Ryhmärakentaminen tarkoittaa, että asukkaat itse suunnittelevat talonsa, hankkivat arkkitehdin sekä osallistuvat rakentamiseen. Parhaimmillaan tuloksena on yksilöllisiä, hauskannäköisiä ja ekologisia taloja.

Vaikka ryhmärakentamisen edistäminen on kirjattu uuteen hallitusohjelmaan, hankkeet eivät etene. Syynä ovat isorahaiseen bisnekseen tottuneet rakennusliikkeet, jotka ovat aloittaneet kovaäänisen lobbauksen ryhmärakentamista vastaan.

Ongelmia löytyy myös kaupunkien päättävistä elimistä. Esimerkiksi Helsingin Järkäsaareen kerrostaloa suunnitteleva Koti kaupungissa -yhdistys haluaisi rakentaa taloon määrättyä vähemmän autopaikkoja. Näin rakennuskustannuksista säästettäisiin noin miljoona euroa.

Helsingin kaupunginhallitus käsittelee yhdistyksen hakemaa poikkeuslupaa ensi viikon maanantaina. Asia on jo etukäteen herättänyt päättäjissä paljon närää, eikä vähiten siksi, että rakennushankkeessa on mukana vihreitä poliitikkoja.

Sillä olisihan se nyt ennenkuulumatonta, että Suomessa joku uskaltaisi tehdä luovia ratkaisuja ja rakentaa maan tavan vastaisesti.





Viite