Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Supo, sopu ja sopulit

Mediapyövelit.
Mediapyövelit mestaavat tässä blogissa sopuleita.

Mediapyövelit mestaavat tässä blogissa sopuleita.

31.1.2011

Kaino Riesu

Suomen suloinen sopulikunta on taas kerran tehnyt huonoa työtä. Tällä kertaa asia koskee Supoa, joka toimittajien mielestä on jännittävä, salaperäinen ja arvovaltainen paikka.

Siksipä toimittajat eivät kykene näkemään, että Supo on tosiasiassa yhtä säälittävä suomalainen työpaikka kuin kaikki muutkin.

”Supo sai puhtaat paperit työilmapiiriselvityksestä”, sopulit raportoivat kuorona viikko sitten perjantaina, kun viranomaiset olivat kovasti selvittäneet, oliko Supossa kiusattu päällikkö Paavo Seliniä.

Tämäntyyppiset selvitykset päätyvät Suomessa aina samaan tulokseen: kaikki on kunnossa eikä kukaan ole syyllistynyt mihinkään. Tämän jo ennalta tiedetyn lopputuleman julki kuuluttamiseen toimittajat saivat kulumaan taas yhden työpäivän. Nyt asia on mediassa loppuun käsitelty.

Koska toimittajat ovat jo rientäneet haaskalta kohti uusia ”uutisia”, sivutoimisen mediakriitikon täytyy hoitaa heidän laiminlyömiään työtehtäviä ja valistaa mahdollista lukijaa siitä, mistä toimittajienkin olisi pitänyt puhua jo kuukausia.

Kiusaamisjupakan juuret ovat vuodessa 2005, kun kokoomuksen Jyrki-Boy Katainen haikaili Natoon. Jykä pelkää terrorismia ja tykkää, että Natossa laiffi olisi seiffiä. Supon terrorismintorjunnan asiantuntija Paavo Selin sanoi mielipiteensä, ettei Natosta terroristien torjunnassa paljon apua olisi, koska Nato on keskittynyt ihan muunlaisiin hommiin.

Tästä Jyrki-Boy kiukustui ja soitti Supon Seppo Nevalalle. Nevala, korkea Supo-pomo, säikähti Jykän riehuntaa niin, että haukkui Selinin ja siirsi hänet hanttihommiin. Tästä puhelusta on nauhoite, jonka joku antoi Neloselle. Nelonen uutisoi asiasta viime syyskuussa. Seurauksena oli kiusaamissoppa, jonka laimea lopputulos nyt tiedetään.

Ihmettelin jo syyskuussa, mikä mokomassa viisi vuotta vanhassa nauhassa niin kuohutti. Kaikkein suurin uutinenhan on oikeasti tämä: Kataisen mesoaminen säikäytti Supon johdon niin, että Supo ryhtyi rankaisemaan virkamiestä mielipiteen ilmaisemisesta.

Miten tämä on mahdollista? Eivätkö terrorismin torjunnan asiantuntijat todella saa esittää mielipiteitään, jos ne eroavat Kataisen ja kokoomuksen mielipiteistä? Kamoon, mikä maa tämä oikein on? Onko Supo edelleen Valpo?

Ylekään ei muuten ole onnistunut todistamaan, että Moskovan-avustaja Antero Eerolan palveluksista luopuminen olisi johtunut jostain muusta syystä kuin Yle-johdon nöyrtymisestä Kataisen käninän edessä. Sitä ”varastettu tietokone” -selitystähän ei tunnetusti usko kukaan. 

Kirjoittaja on sivutoiminen mediakriitikko, jonka henkilöllisyyttä Supokaan ei pysty selvittämään. Hän vuorottelee palstalla viestintäyrittäjä, toimittaja Taneli Heikan kanssa. Juttu on julkaistu alunperin 28. tammikuuta ilmestyneessä lehdessä.





Viite