Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Tahmatassun työpöydältä

Jukka Nikulainen

Näppäimistö.
DYYKKIJÄ Jukka Nikulainen esittelee joka toinen viikko parhaat löytönsä.Jukka Nikulainen

DYYKKIJÄ Jukka Nikulainen esittelee joka toinen viikko parhaat löytönsä.

21.1.2014

Jukka Nikulainen

Roskiksista löytyy paitsi tee-se-itse -nikkareiden unelmia ja toimimattomana hylättyjä, mutta jossain muussa muodossa uudelleenkäytettäviä tietokoneen osia, myös toimivia laitteita.

Monet laitteet, kuten vaikkapa hylätyt emolevyt, ovat käytännössä romua. Roskisreissun jälkeen alunperin ehkä ehjäkin laite on todennäköisesti tuhoutunut käyttökelvottomaksi. Esimerkiksi emolevyn ja monen muun sähkölaitteen toiminnan kokeilu on mahdollisesti hengenvaarallista puuhaa, palovaarasta puhumattakaan.

Aivan kaikkiin laitteisiin tämä sääntö ei kuitenkaan päde. Kuvan näppäimistö on tästä hyvä esimerkki.

Löydettäessä näppis oli tosin aikamoinen näky. Sen päälle oli kaatunut jotain tahmeaa, punaista mömmöä. Alunperin vastenmielisiä mielikuvia herättävä, vereltä tai oksennukselta näyttävä jokaiseen rakoon tunkeutunut punainen matto paljastui onneksi mehuksi.

Pelkän mehunkin sotkema näppäimistö saattaa vaikuttaa jostakusta kuvottavalta. On kuitenkin todennäköistä, että suurin osa käytössä olevista näppäimistöistä ja hiiristä sisältää aivan samanlaista bakteeriflooraa kuin mehun sotkema ja roskiksessa maannut virkaveljensä. Harva pesee kätensä ennen näppäimistön naputtelua ja hiiren hipelöintiä.

Monet uudet näppäimistöt ovat myös hyvä esimerkki huonosta suunnittelusta. Niitä voi olla jopa mahdoton pestä. Vanhemmissa näppäimistöissä – kuten dyykityssä klassikkoapplessa – näppäinhatut voi poistaa yksinkertaisesti vetämällä. Koko näppäimistön saa paloiksi ruuvimeisselillä.

Näppäimistöjen elektroniset osat ja mikropiirit on yleensä hyvin koteloitu, eivätkä ne vahingoitu roskiksessakaan. Vanhat mekaanisilla kytkimillä toimivat näppäimistöt ovat myös lujaa tekoa. Netissä jopa neuvotaan pesemään vanha näppäimistö laittamalla se astianpesukoneeseen. Tätä operaatiota tosin seuraa purku ja parin viikon kuivatusaika.

Näppäinhatut ja taustamuovin pesin kiehuvan kuumassa pesuvedessä ja varmuuden vuoksi vielä pyörittelin ne desinfiointiaineessa ennen käyttöönottoa. Kaapelin kytkeminen varmisti, että näppäimistö oli täysin toimiva, ja nyt se on minulla vaihtonäppiksenä meluisan mekaanisen version vierellä.





Viite