Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Tappava tyyliseikka

Mikael Ahlfors

Vikatikki-blogi.
Mikael Ahlfors

5.1.2011

Outi Moilala

Valmiiksi kulutettujen farkkujen takana on kuolemia. Oikeat tappajafarkut.

Farkkuja hiekkapuhalletaan käsipelillä kuluneen näköisiksi kehittyvissä maissa. Hiekkaa puhalletaan putkesta kovalla paineella farkkuihin, eikä kunnollisia hengityssuojaimia yleensä käytetä. Pölylle altistuminen aiheuttaa kuukausien kuluessa kivipölykeuhkon eli silikoosin, johon ei ole parannusta. Silikoosi tuo tullessaan muita hengityselinsairauksia, kuten keuhkosyövän, ja ne vievät väistämättä hautaan.

Manuaalinen hiekkapuhallus kiellettiin Turkissa, mutta farkkuja hiekkapuhalletaan vielä laittomasti sielläkin puhumattakaan muista maista, kuten Kiinasta. H&M ja Levis ovat ilmoittaneet luopuvansa hiekkapuhallettujen farkkujen myynnistä. Hyvä niin, mutta yksiäkään farkkuja ei pitäisi enää hiekkapuhaltaa. Tai ostaa.

Kansainvälinen Clean Clothes -kampanja ajaa manuaaliselle hiekkapuhallukselle maailmanlaajuista kieltoa. Vetoomuksen asiaan kuuluville tahoille voi allekirjoittaa englanniksi täällä.

Hiekkapuhalluksen kieltäminen kokonaan on ainoa keino saada nämä työkuolemat loppumaan, sillä suojavarusteiden vaatiminen olisi melkein yhtä tyhjän kanssa, niitä ei kuitenkaan kehitysmaissa käytettäisi.

Hiekkapuhallus on paljon nopeampaa ja halvempaa kuin kilpailevat menetelmät, hiekkapaperilla hinkkaaminen ja laserilla polttaminen. 1980-luvulta tutut kivipesut ja lumipesut (voi luoja!) ovat eri asia, pesut tehdään nykyisin pesukoneissa entsyymeillä. Hiekkapuhalletut farkut ovat haalistuneet vain tietyistä kohdista, kun pesut taas haalistavat koko farkut.

Mistä tietää, onko farkut hiekkapuhallettu vai hiottu hiekkapaperilla? Ei sitä varmasti voi tietääkään ellei saumoista löydy hiekkaa. On tärkeää kysyä menetelmästä kaupassa tai farkkufirman nettisivujen kautta. Varmuuden vuoksi jättäisin kaikki osittain kulutetut farkut kauppaan.

Kaikki vain tyylin vuoksi. Valitettavasti.

Kirjoittaja on yritysten yhteiskuntavastuun parissa työskentelevä tutkija. Teksti edustaa kirjoittajan henkilökohtaista näkemystä.





Viite