Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Tavoite: Selvitä hengissä synnytyksestä

17.1.2013

Anu-Elina Lehti

Aito Median tuottamassa tv-sarjassa Erilaiset äidit on syksyn aikana seurattu perheitä, joihin syntyy vauva.

Yksi jaksoista oli hätkähdyttävä. Kolmekymppinen pariskunta halusi synnyttää lapsensa maailmaan ilmaan nykylääketieteen apua. Pariskunta kieltäytyi lääketieteellisistä tutkimuksista sekä halusi synnyttää lapsen kotona, ilman kätilön apua. Synnytys pitkittyi, ja lopulta paikalle hälytettiin kätilö. Kaikesta huolimatta parisänkyyn tupsahti urakan jälkeen terve poikavauva.

Suomessa kotisynnytykset eivät ole osa virallista terveydenhuoltoa. Keski-Euroopassa ne ovat kuitenkin lisääntyneet luomubuumin myötä. Esimerkiksi Hollannissa kotisynnyttäminen on hyvin suosittua.

Kotisynnytyksien turvallisuudesta on saatavilla ristiriitaista tietoa. Vuonna 2009 julkaistu hollantilaistutkimus analysoi 530 000 hollantilaissynnytystä ja päätyi siihen, että kotisynnyttäminen on useimmiten yhtä turvallista kuin sairaalasynnyttäminen.

Sen sijaan teollisuusmaiden järjestö OECD kiinnitti 2011 huomiota Hollannin lapsikuolleisuuslukuihin, jotka eivät laskeneet samaa tahtia muun Euroopan kanssa. Syyksi on epäilty juuri kotisynnytysten suurta määrää Hollannissa.

Kaksi lasta sairaalassa synnyttäneenä minun on vaikea ymmärtää, miksi kukaan haluaisi synnyttää lapsensa kotona. Kun menin Naistenklinikalle synnyttämään, en listannut synnytyssuunnitelmaan haaveita ammeesta tai lääkkeettömyydestä. Ainoa toiveeni oli säilyä rutistuksesta lapseni kanssa hengissä.

Suurin osa suomalaisista taitaa ajatella kuten minä. Meillä kotisynnytyksiin suhtaudutaan paljon kielteisemmin kuin muualla Euroopassa. Kriittisyydestä kannattaa pitää kiinni jatkossakin, sillä nykyinen metodi on toimiva – Suomen lapsikuolleisuus on maailman pienimpiä.

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimittaja.





Viite