Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Tobinin vero etenee

11.5.2010

Rosa Meriläinen

Käyttäjän Rosa Meriläinen kuva

Vihreiden periaateohjelmassa Tobinin vero on ollut esillä pitkään. Nykyinen periaateohjelma esittää ”esimerkiksi” Tobinin veroa.

Silloin kun itse kirjoitin periaateohjelmapohjaa kymmenen vuotta sitten, en muista vaihtoehdoista tiennytkään. Tobinin veroa ajoivat silloin Attac ja vihreät. Pian myös sosiaalidemokraatit, joka sentään on aikamme mahtipuolueita, ryhtyi sitä kannattamaan.

Viikonloppuna puoluevaltuuskunnan kokouksessa tuleva kansanedustaja Emma Kari vaati rahoitusmarkkinaveroa.

Pyysin Emmaa Facebookin kautta kertomaan suomeksi, mitä se tarkoittaa. Nyt ymmärrän, että se on vähän niin kuin laajennettu Tobinin vero, jossa verotetaan valuuttakaupan lisäksi myös osakekauppaa ja sen johdannaisia.

Samaan aikaan toisaalla Jyrki Katainen istui euroalueen kriisiä pohtineessa EU:n valtiovarainministerien kokouksessa. Siellä Jyrki-boy ja Suomi ajoivat ponnekkaasti transaktioverosta mainintaa EU:n sopimukseen. Ja tat-ta-da-daa: siellä se on. Ecofin tosiaan meni ja linjasi, että globaalin transaktioveron käyttöönottoa selvitetään.

Ympäristöintellektuelli Leo Stranius on kritisoinut ainaista selvittämistä kokeilemisen sijaan. Joskus selvittäminen puolustaa paikkansa. Vielä menee tovi, ennen kuin päästään sopuun siitä minkälainen maantieteellinen alue veron ensivaiheen käyttöönottoon riittää, mitä kaikkea vero koskee ja kuinka suuri sen tulisi olla.

Veron tarkoitus olisi hillitä sellaista kauppaa, joka ei ole mitään todellista, vaan pelkkää numeroilla spekulointia ja pikavoittojen repimistä pienistä marginaaleista. Se ei saa olla liian iso häiritäkseen oikeaa kauppaa konkreettisilla tavaroilla ja palveluilla.

Luonnollisesti koko idea on monien mielestä aivan mahdoton. Finanssialan keskusliitto on sitä mieltä, ettei edes YK ole riittävän iso toteuttamaan moista veroa. Nyt on aika kiva lähteä heidän kanssaan väittelemään, kun ei tarvitse enää attacilaisesta marginaalista huudella. Nyt sitä ollaan jo Suomen valtion virallinen linja.

Näin ne poliittiset ideat saavat tuulta allensa ja etenevät: ensin joku keksii idean, sitten jotkut alkaa sitä kannattaa ja argumentoiden saavat yhä lisää kannattajia. Eipä aikaakaan, kun idea on todellisuutta. Voitto kotiin vaan!





Viite