Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Tuli iso myötäjytky!

26.1.2012

Juha Honkonen

Pekka Haavisto on oikeassa. Ei se mikään vastajytky ollut. Haaviston kampanja ei ole ketään vastaan. Se on pahimman vihollisenkin puolesta. Ilon kautta!

Haavisto ei ensimmäisellä kierroksella provosoitunut loanheittoon. Toisella kierroksella Ilta-Sanomat on houkutellut kampanjoissa mukana olevia kirjailijoita mustamaalaamaan vastaehdokasta. Idea oli Sauli Niinistöä kannattavan Reijo Mäen. Ainakaan toistaiseksi Haaviston tukijat eivät ole pyyntöön suostuneet.

Eduskuntavaalien jälkeen olo oli kuin hakatulla. Näinkö taantumuksellinen Suomi onkin? Ei ole, kuului nyt kansan suusta ja kovaa. Suomi on samalla tiellä Saksan ja Ruotsin kanssa. Vihreät arvot nousevat.

Koska en pysty olemaan niin hyvä ihminen kuin Haavisto, kertaan, missä asioissa hän vie Niinistöä kuin litran mittaa.

Ulkopolitiikka: Haavisto on kylvänyt rauhaa Afrikassa, Niinistö investointirahaa Luxemburgissa.

Luonto: Kummankin sukunimi viittaa puuhun. Haavisto halaisi sitä, mutta Niinistö nitistäisi siitä tupajumitkin.

Vähemmistöt: Haavisto sanoo tasa-arvoiselle avioliittolaille tahdon, Niinistö tekee bänät.

Palvelut: Haavisto korottaisi mieluummin veroja kuin tarttuisi leikkuriin, Niinistö on ehdottanut jopa kirjastomaksuja.

Kampanja: Haavisto on nostanut hypen ja kansanliikkeen, Niinistön väki odottaa hiekan valuvan tiimalasissa.

Henkilö: Haavisto on argumentaation mestari, Niinistöstä ei ota pirukaan selvää.

Kaikki on mahdollista, sillä Haavistolla on kiinni otettavaa 113 909 ääntä vähemmän kuin Niinistöllä Tarja Halosta vastaan kuusi vuotta sitten. Valinta on sinun. Tee se vaikka jo ennakkoon.

Uusinta Vihreää Lankaa jaetaan kaduilla pitkin Suomea. Kannessa kurvailee kirivaihteella lehden ensimmäinen päätoimittaja.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.





Viite