Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Demokratisoidaan Pirkanmaa yhdessä

Taisteluparit.
Kilpakumppanit. Blogisarjassa seurataan samoista paikoista taistelevien ehdokkaiden vaalitaistoa.

Kilpakumppanit. Blogisarjassa seurataan samoista paikoista taistelevien ehdokkaiden vaalitaistoa.

7.12.2010

Olli-Poika Parviainen

Hallitseeko Tampereen ääni Pirkanmaan kehittämistä? Blogikumppanini Minna Sorsan mielestä kyllä. En ole aivan yhtä vakuuttunut asiasta. Seudun strategiat eivät ole Tampereen sanelemia. Jos olisivat, linja esimerkiksi kuntien määrään olisi tiukempi.

Vihreillä on Pirkanmaan liiton maakuntahallituksessa yksi paikka. Tampereella on 11 vihreää valtuutettua eli saman verran kuin maakuntahallituksessa jäseniä yhteensä. Ei siis ihme, että maakuntaliiton ja Tampereen näkemyksissä on eroja. Maakunnan vihertyminenkin muuttuu usein sitä kepulaisemmaksi, mitä kauemmas Tampereelta mennään.

Keskuskaupungin ja ympäryskuntien suhde on usein mutkikas. Minun on välillä vaikea ymmärtää, miksi esimerkiksi puolimatkassa Hervantaan sijaitsevassa Pirkkalassa keskimäärin vauraammat ihmiset maksavat pienempiä veroja, mutta käyttävät samaan aikaan Tampereen rahoittamaa infrastruktuuria ja lähettävät nuorensa tamperelaisiin lukioihin. Kun jäteasiat on hoidettava tai vedet puhdistettava, joutuu Tampere kantamaan vastuun usein yksin.

Kun seutu yrittää ilmastosyistä keskittää haja-alueiden kaavoitusta kylätaajamiin, pienempiä kuntia harmittaa. Vähän aiemmin Lempäälä salli Ideaparkin Tampereen rajalle voittojen toivossa. Jos Tampere kaavoittaa pientalotontteja, naapurikunnat hermostuvat. Jos ei kaavoita, monet perheet muuttavat naapurikuntiin.

Tampereen työpaikkaomavaraisuus on reippaasti yli 100 prosenttia, mutta työttömyys lähes 15 prosenttia. Tampereen sisäänajotiet ruuhkautuvat naapurikuntien työmatkalaisista. Pitäisikö lakia muuttaa siten, että verot maksettaisiin kotikunnan sijaan työssäkäyntikuntaan?

Mielestäni kuntia on liikaa. Tsaarinaikainen rakenne toimi aikansa, mutta nyt tarvitaan jotain uutta. Ylöjärvi ja Kangasalakin ovat käytännössä kasvaneet yhteen Tampereen kanssa ja kuntarajat ylittyvät eri hallinnonaloilla päivittäin. Ihmiset haluavat tasokkaita palveluja riippumatta siitä, missä he asuvat.

Pirkanmaalla osaoptimoidaan. Haasteet ovat lopulta yhteisiä. Hyvä uusi yhteistyöpaikka on Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä. Se ei kuitenkaan hyödytä koko maakuntaa.

Kuntaliitokset eivät innosta kaikkia. Tehdään siis jotain muuta: demokratisoidaan maakunnan päätöksentekoa ja valitaan toimielinten jäsenet suorilla vaaleilla. Siirretään kuntarajojen yli vaikuttavia päätöksiä seutu- ja maakuntahallinnolle ja vahvistetaan keskusalueen kaupunginosien lähidemokratiaa siirtymällä kohti kaupunginosavaltuustomallia.

Entä voisiko maakuntajohtaja olla tulevaisuudessa maakunnan oma vaaleilla valittu pormestari? Tässä tuleville Pirkanmaan kansanedustajille lobattavaa ainaisten tierahojen sijaan.

Pirkanmaan kuntien ei siis tarvitse yhdistyä. Riittää, että ne liittoutuvat nykyistä paremmin ja demokratisoivat maakunnan rakenteita. Tämä edellyttäisi vihreiden aseman vahvistumista Pirkanmaalla.

Kirjoittaja on tamperelainen vihreä eduskuntavaaliehdokas.





Viite