Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Tutkimusta – vai neljä euroa eläkeläiselle?

26.8.2014

Anni Sinnemäki

Talouden tilanne kokonaisuudessaan ja julkisen talouden tilanne erityisesti on todella hankala. Ihan järkevillä ja inhimillisillä perusteluilla voidaan argumentoida niin säästämisen kuin elvyttämisenkin puolesta.

Elvytyksen puolesta puhuu työllisyyden heikkeneminen ja kasvun siirtyminen yhä uudelleen eteenpäin. Säästämisen puolesta puhuu, että taloutemme volyymi on selvästi laskenut sen huippuvuosista, eikä lasku ole hetkellistä vaan pitkäaikaista. Näillä näkymin menee ainakin kymmenen vuotta, että saavutamme vuoden 2008 bruttokansantuotteen tason, kun 1990-luvun lamaa edeltävä bkt:n taso saavutettiin kuusi vuotta laman alkamisen jälkeen.

Mitä sanoo valtiovarainministeri Antti Rinteen (sdp) esitys ensi vuoden talousarvioksi? Budjetti on leikkausbudjetti: nimellinen loppusumma on pienempi kuin nyt kuluvan vuoden. Säästöjä valtiontalouteen on tehty pitkään, mutta vasta tänä ja ensi vuonna loppusumma on edeltävää vuotta pienempi.

Tätä ennen on vain pienennetty budjetin kasvua. Taloustilanne on monimutkainen, ja totta kai budjettikin voidaan nähdä niin, että otamme velkaa menojen kattamiseksi jo seitsemättä vuotta.

Äkkijarrutuksesta valtion menojen leikkaamiseksi ei siis voi puhua. Budjetin kokonaisvolyymi ratkaisee, onko se tosiasiassa elvyttävä vai kiristävä. Budjetin sisäisillä painotuksillakin on merkitystä.

Rinteen budjettiesityksen kirsikka kakussa oli uusi eläketulovähennys. Rinteen kaavailuissa vähennykseen käytetään noin 60 miljoonaa euroa vuodessa. Rinne on puhunut vähennyksen kohdistuvan niille, joiden eläketulo on alle 2500 euroa kuukaudessa. Tuohon ryhmään kuuluu valtaosa Suomen eläkeläisistä. Ehdotus lisäisi eläkeläisten tuloja keskimäärin 4 euroa kuukaudessa.

Sillä saa esimerkiksi kilon pakote-Oltermannia. Kädenojennuksen eläkeläisväestölle on arvioitu nostavan demareiden historiallisen alhaalla olevaa kannatusta.  Ovatko työeläkettä saavat suomalaiset eniten kiinnostuneita juuri tästä noin neljästä eurosta?

Entä jos eläkeläiset haluavat mieluummin perua yliopistoille kohdistuvia poikkeuksellisen suuria leikkauksia? Perustutkimus on yhteiskuntamme ehkä kaikkein tärkein keino tutkia todellisuutta, löytää uusia tapoja tehdä asioita. Kaiken tutkimuksen tulokset eivät ole välittömästi hyödyllisiä käytännöllisellä tavalla, mutta lopulta melkein kaikki hyödyllinen palautuu jossain vaiheessa tieteellisesti tehtyyn perustutkimukseen.

Ehkä eläkeläiset mieluummin haluavat katsoa tulevaisuuteen.

Kirjoittaja on vihreä kansanedustaja.




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.