Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Työnilo riippuu geeneistä?

30.9.2010

Elina Heino

Miten ratkaistaan työnilon katoaminen ja muut tuottavuusongelmat? Tutkijat Mika Pantzar ja Ilkka Halava selvittelivät sitä Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan pyynnöstä ja julkaisivat raporttinsa keskiviikkona.

Heidän mukaansa työorganisaatiot on Suomessa viritetty tekemään lapioita, vaikka niiden pitäisi keskittyä huipputeknologiaan. Jos halutaan työntekijöiden keksivän uutta, heitä on kannustettava itsenäiseen ajatteluun ja työniloon.

Erilaisuuden sietäminen on tutkijoiden mukaan nyt hyvää johtamista: konfliktit ovat keksintöjen kehto. Työnantajan ei kannata palkata liutaa toistensa kaltaisia työntekijöitä ja johtaa käskyttämällä.

Johtajuus näyttää vaativan pelisilmää, mutta viime viikon Economistin perustella se alkaa olla jo rakettitiedettä. Lehti esitteli tutkimuksia geenien vaikutuksesta pärjäämiseen työelämässä. Yksi uuden tieteenhaaran tutkimuskohteista on työnilo, jota Song Zhaolin ryhmä testasi Singaporessa.

He havaitsivat, että ne joilla on tietty versio serotoniinin toimintaan liittyvästä HTR2A-geenistä, synkkenivät harvemmin kuin muut, tapahtui mitä tahansa. Samat henkilöt tunsivat muita suurempaa työniloa.

Geenien ja työkyvyn suhde on uusi tieteenala, jolla näyttää tapahtuvan nyt paljon. Onneksi lainsäätäjät ovat kerrankin – kenties vahingossa – tieteen kehityksen tasalla.

Geneettisen informaation käyttäminen työntekijöitä palkatessa on Economistin mukaan kielletty ainakin Yhdysvalloissa, Tanskassa, Ranskassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Kiitos siitä.

Kirjoittaja on Vihreän Langan tuottaja.





Viite