Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Uhkana mörköhallitus

28.5.2014

Juha Honkonen

Eurovaalit olivat laimeasta äänestysinnosta huolimatta paras kannatusmittaus tärkeimpään äänestykseen, eduskuntavaaleihin. Ei hyvältä näytä.

Laajapohjaista hallitusta on haukuttu pitkin vaalikautta niin paljon, että luultavasti edessä on kolmen suuren puolueen hallitus. Demareilla menee niin surkeasti, että puolue taitaa itsekin jo haluta oppositioon korkoa kasvamaan.

Keskusta on varmin hallituspuolue. Säätytalolla käytäneen taas kovin vääntö kokoomuksen ja perussuomalaisten eurolinjausten välillä. Tällä kertaa puolueet kuitenkin löytävät yhteisen sävelen, sillä ministerisalkkua himoitseva Timo Soini on säveltänyt sopusointuja viime hallitusneuvotteluista lähtien. Persut eivät enää aja eroa EU:sta eivätkä edes eurosta.

Vihreille tärkeiden asioiden kannalta näköpiirissä siintää varsinainen mörköhallitus. Kolmikosta kokoomus-keskusta-perussuomalaiset yksikään ei arvosta ympäristöarvoja, jos ne ovat vastakkaisia talouden kanssa.

Kaikki kannattavat ydinvoimaa. Kaikille Vuotoksen tekoaltaan rakentaminen on ihan ok. Kaikille turve on ihana asia. Kaikki toppuuttelevat ilmastonsuojelussa. Kalastuskiintiöitä ei tarvitse pienentää. Avohakkuille peukku.

Aargh.

Paljon paremmin ei mene yhdenvertaisuuspuolellakaan. Keskusta, perussuomalaiset ja kokoomuksen konservatiivisiipi pitävät huolen, ettei vähemmistöjen asemaa kohenneta.

Luultavasti mörköhallitus kömpii päivänvaloon vasta vuoden kuluttua. Juhannuksen alla käytävissä minihallitusneuvotteluissa kokoomuksen ja sdp:n tuoreet puheenjohtajat löytävät toisensa, sillä kummankaan suunnitelmiin ennenaikaiset vaalit eivät sovi. Kokoomus petaa itselleen kahta vaikutusvaltaista EU-pestiä, ja demarit keräilevät luitaan haudan pohjalta.

Hallitusohjelman lause ”hallitus ei myönnä periaatelupia uusille ydinvoimaloille” säilynee, sillä se käy monitulkintaisuudessaan niin vihreille kuin muillekin. Nyt kun myös TVO4-voimalan lupa käsitellään uudestaan eduskunnassa, vihreiden lähtö hallituksesta on lähes varma. Ainakin toinen luvista tulee menemään läpi.

Oppositiotaival tekee vihreillekin hyvää. Puolue saanee eduskuntavaaleissa lisäpaikkoja – ainakin vaalipiiriuudistuksen turvin.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.





Viite