Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Varusmiehet katupartioon?

25.1.2011

Rosa Meriläinen

Puolustuksen perusta on nuorten miesten pakkotyö. Pohjois-Koreassa siinä ei olisi mitään outoa, mutta täällä vapaassa ja demokraattisessa pohjolassa täytyy aika reippaalla kädellä harrastaa valtiollista agitproppia ennen kuin musta muuttuu nuorisolaisten päässä valkoiseksi.

Puolustusvoimien raha- ja aikareikiä onkin tavattu jo hyvän tovin perustella ulkopuolustuksellisilla asianhaaroilla, sillä pelkkä Venäjällä pelottelu ei uppoa tai herättää kysymyksen siitä, olisiko ammattiarmeija sittenkin tehokkaampi todellisen sotilaallisen uhan edessä.

Aluepuolustusta perustellaankin nykyään lähinnä aluepoliittisilla syillä: kasarmit ovat myös työpaikkoja alueilla, joissa muuten niitä on niukasti.

Aina ajoittain pasifistihipitkin sortuvat hölisemään laajasta turvallisuuskäsityksestä, kun eivät hoksaa sen olevan puolustusvoimien unelma. Tuntuu vain niin kivalta, jos pääsee sanomaan sanat ”ydinvoimaonnettomuus” ja ”uudet ympäristöuhat”.

Kun aletaan ajatella puolustusvoimain asiaksi minkä tahansa inhimillisen uhan naapurikorttelin ärsyttävästä sekakäyttäjästä öljyä vuotavaan laivaan, tullaan lähinnä pönkittäneeksi puolustusministeriön asemaa, arvovaltaa, rahoja ja mahdollisuuksia ylläpitää iäti tätä nykyistä epäreilua, kallista ja epätasa-arvoista järjestelemää.

Juurikin on puolustusvoimien komentaja Puheloinen vaatinut, että puolustusvoimien ja muun yhteiskunnan raja-aitoja tulisi laskea nykyisestään. Että vieläkö pitäisi vähän lisää militarisoida tätä maata, jossa kouluissa kautta maan lyödään viattomia nuoria talvisodalla päähän?

Entä missä välissä ja kenen kaikkien silmien ohi on lipsahtanut maan linjaksi yhteiskunnan turvallisuusstrategiaan se, että puolustusvoimien täytyy osallistua myös yleiseen järjestyksen ja turvallisuuden pitoon?

Okei, jos nyt pitää saada solttuja seisomaan kadunkulmiin, niin onhan se kivempi ajatus, että siellä on kaikki ne kivat naapurinpojat, eikä ainoastaan armeijasta ammattiaan hakeneet tyypit, joita myös sotahulluiksi haukutaan.

Oikeasti oma kokemukseni ammattisotilaista on varsin positiivinen, mikä ei päde kaikkiin alle parikymppisiin nuoriin miehiin. Suomalaiset nuoret miehet eivät ole kautta linjan sellaisia, joille antaisin pyssyn käteen ja panisin vartioimaan hippien mielenosoitusta.

Armeijan tehtävä on maanpuolustus. Päätin lauseen pisteeseen.

Jos nyt ylipäänsä halutaan nuoria laittaa pakkotyöhön, tulisi velvoitteen koskea sukupuoleen katsomatta kaikkia ja olla rutkasti nykyistä lyhyempi tinki. Johan se kertoo siitä, että armeija-aika on liian pitkä, että nuoria miehiä oletetaan ehdittävän käyttää kaikenlaiseen virka-apuun.

Siellä ne tuhlaavat elämänsä tiheimpiä kuukausia, katoavaa nuoruuttaan, kaikenlaisissa ei-sotilaallisissa hommissa. Puolustusvoimien mukaan virka-apua annetaan satoja kertaa vuodessa ja ne liittyvät esimerkiksi valvontoihin ja etsintöihin, palontorjuntaan, pelastukseen ja raivaustöihin.

Turvallisuusstrategiamietinnössä armeija tunkee jalkaansa (tai siis nuorten pakkotyössä olevien miesten jalkoja) mm. hätäkeskustoimintaan, rajaturvallisuuteen, terveysuhkiin, rakentamiseen ja yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitoon. Ei saatana, kyllä tuosta pitäisi jo ihmisille asiallista palkkaa maksaa.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja, joka puraisee blogissaan päivänpolitiikkaa kerran viikossa.





Viite