Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Olli Rehn, isojen poikien pehmolelu

EU-vaaliblogi. Blogissa seurataan eurovaaleihin liittyviä ilmiöitä, ihmisiä ja tapahtumia vaalipäivään 7.6. asti.

EU-vaaliblogi. Blogissa seurataan eurovaaleihin liittyviä ilmiöitä, ihmisiä ja tapahtumia vaalipäivään 7.6. asti.

9.1.2009

Jussi Karmala

Kokoomusmeppi Ville Itälä istui perjantai-aamuna Helsingin europarlamentin tiedotustoimiston pressikahveilla. Tilaisuuteen saapui myös kokoomuksen Nykypäivä-lehden toimittaja, joka kävi ojentamassa Itälälle painotuoreen lehden.

Itälä ei edes ehtinyt koskea puolueensa lehteen, kun hän alkoi toistaa vaatimustaan, että suomalaiset alkaisivat yhdessä rintamassa ajaa keskustan Olli Rehniä Euroopan unionin uudeksi ulkoministeriksi.

Itälän mukaan konservatiivien José Manuel Barrosolle on jo pedattu jatkokausi komission puheenjohtajana. Demokraatit puolestaan kärkkyvät EU:n presidentinvirkaa Britannian Tony Blairille.

Näin ollen liberaaliryhmällä, johon Rehn kuuluu, on hyvä pelipaikka tavoitella ulkoministerin salkkua.

Itälän vieressä istunut vasemmistoliiton meppi Esko Seppänen tyrmäsi ajatuksen täysin.

"Rehn on isojen poikien pehmolelu."

Seppäsen mukaan Suomen on turha edes haaveilla ulkoministerin paikasta. EU:n suurmaat haluavat tehtävään jonkun raskaan sarjan poliitikon.

Seppäsen mielestä Rehnin näytöt laajentumiskomissaarinakin ovat olleet heikkoja. Korruption ja mafian käsissä olevien Romanian ja Bulgarian hyväksyminen unionin jäseneksi oli pohjanoteeraus.

Lisäksi ulkoministerin viran perustavaa Lissabonin sopimusta ei ole vielä edes hyväksytty.

Kotimaan politiikassa Rehnin ehdokkuudesta tuskin syntyy yksimielisyyttä. Demareiden puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei kannata Rehniä ulkoministeriksi, ja vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronbergkin on sanonut olevansa itse kiinnostunut EU-komissaarin tehtävistä.

Pressikahvien päätteeksi Seppänen oli lytännyt Itälän Rehn-puheita niin innokkaasti, että hän sulloi hajamielisesti Itälän Nykypäivä-lehden omaan taskuunsa.

Kiusa se on pienikin kiusa.

Lisää eurovaaliblogitekstejä löydät jatkossa täältä.





Viite