Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Järjetön tuomio

8.9.2009

Laura J. Rantanen

Käyttäjän Laura J. Rantanen kuva

Perussuomalaisten listoilta Helsingin kaupunginvaltuustoon valittu Jussi Halla-aho sai sitten tuomion uskonrauhan rikkomisesta. Käräjäoikeus siunasi tämänpäiväisellä päätöksellään islaminuskon koskemattomuuden Suomessa.

Nykyisen rikoslain mukaan on rikos julkisesti loukata sitä, mitä Suomessa rekisteröity uskontokunta pitää pyhänä. Jumalanpilkkalakia on arvosteltu siitä, että se antaa erityissuojan kristittyjen jumalalle (laissa isolla kirjaimella).

Jeesusta ja kristittyjen jumalaa voi nykyään kuitenkin herjata avoimesti. Voi vaikkapa syyttää kristinuskoa historiansa perusteella murhanhimoiseksi uskonnoksi ilman, että kukaan nostaa syytettä herjaajaa vastaan.

Arvostelusuoja on siirtynyt sekä laintulkinnassa että yhteiskunnallisessa keskustelussa islamille ja sen tärkeimmälle profeetalle Muhammadille, mitä saimme todistaa jo pilakuvajupakan aikana.

Halla-ahon tuomio tuli siitä, että hän syytti profeetta Muhammadia pedofiiliksi ja väitti islamia pedofiiliuskonnoksi.

En ole Halla-ahon kanssa samaa mieltä, ja mielestäni hänen argumentointinsa on melko lapsellista. Silti ajattelen, että hänellä on täysi oikeus väitteisiinsä.

Perimätiedon mukaan Muhammadilla oli yhdeksänvuotias vaimo, ja lapsivaimot ja pakkoavioliitot ovat nykyäänkin tavallisia monissa islamilaisissa maissa.

Mutta mutta. Käräjäoikeuden mukaan uskonnoista ei voida keskustella samoin periaattein ja käsittein kuin muista asioista: "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa".

Ilmeisesti järjellä ei tästä lähtien voida perustella myöskään oikeuden päätöksiä. Perustelut Halla-ahon tuomiolle ovat niin typerryttäviä, että hengitys lamaantuu.





Viite