Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Kun matkustelusta tuli syntiä

29.12.2009

Rosa Meriläinen

Käyttäjän Rosa Meriläinen kuva

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja, joka puraisee blogissaan päivänpolitiikkaa kerran viikossa. Lisää Meriläisen blogikirjoituksia löydät täältä.

Lapsena ja nuorena yksi identiteettini rakennuspuista oli matkailu. Vanhempani kannustivat säästämään matkoja varten, kustansivat minua kielikursseille, päästivät reilaamaan jo 11-vuotiaana ja ottivat mukaansa kiinnostaville matkoille. Olen saanut asua kokonaisen kesän Pariisissa, ja ennen matkaa meillä kävi ranskalainen kotiopettaja.

Minut on kasvatettu uteliaaksi maailman ihmeille, ihmisille ja paikoille. Olen oppinut ihailemaan kielitaitoisia ihmisiä ja kovasti itsekin yrittänyt kieliä opiskella, vaikka aivan ei ole kielipää riittänyt.

Nuorena toivoin, että pääsisin epämääräisesti muotoiltuna ”kansainvälisiin tehtäviin” ja minusta tulisi oikea kosmopoliitti, joka olisi kotonaan kaikissa maailman suurkaupungeissa. Pidin juntteina niitä, jotka eivät olleet käyneet Ruotsia kauempana.

Nyt identiteettini rakennuspuut ovat ajautuneet keskinäiseen ristiriitaan – tässäkin asiassa. Olen vihreä ja me vihreät vastustamme kaikkea, mikä minun mielestäni on hauskaa.

Matkustelusta on tullut ilmastotietoisuuden kautta syntiä. Onneksi olen sen verran hidas, että vielä kymmenen vuotta sitten sijoitin hyvillä mielin opintolainani Kiinan matkaan. En ollut täysin hahmottanut lentoliikenteen synnin syvyyttä.

Loma-aika on monelle vihreälle huonon omatunnon aikaa. Yksi syvänvihreitä elämäntapavalintoja tehnyt ystäväni happamasti totesikin, että joulun alla vihreän väen kesken itseironia ja lentomatkailu lyövät kättä: ikään kuin itselleen ilkkumalla antaa luvan lomamatkaan, koska samalla julistaa muille ”hei mä tiedän että tää on väärin”.

En osaa omia valintoja puolustaa muulla kuin kotikasvatuksella ja sillä, että edelleenkin vähän haluan uskoa siihen, että ihminen oppii matkustelemalla. Sekään selitys ei poista tämänvuotista syntiäni.

Olimme nimittäin viime kesänä päättäneet, ettei tänä jouluna lennetä kauas, vaan ollaan kotosalla. Kun kylmät ja pimeät säät alkoivat, menin paniikkiin kuullessani vanhempieni rantalomasta ja ikään kuin hätäpaskana varasin saman tien saman matkan samaan hotelliin itselleni ja lapselleni. Rantamatkailu ei liiemmin edes avarra, tiedän.

On ihanaa päästä kauas, on ihanaa päästä lämpöön. Koskaan en voi kuitenkaan saada sitä lapsuuden matkusteluiloa takaisin. Sillä silloin matkailua sai rakastaa ja arvostaa.





Viite