Leikitäänkö tällaista: kaiken saa sanoa

10.9.2009

Elina Hirvonen

Minun piti kirjoittaa tämä kolumni seuraavista asioista: että tein juuri Egyptissä elämäni ensimmäisen laitesukelluskurssin ja olen lumoutunut vedenalaisesta maailmasta ja siitä, miten paljon sukeltaminen muistuttaa unia, joissa onnistuu pakenemaan vainoajaa lähtemällä lentoon.

Ja siitä, että Egyptin turistirannoilla olen tajunnut konkreettisemmin kuin koskaan miten painajaismainen on maailma, jossa kaikki tila on rakennettu kaupalliseen käyttöön, eikä ole paikkaa missä voisi vain vaellella ostamatta mitään.

Sitten Suomesta kuului BANG. Se oli tietenkin Jussi Halla-ahon kirjoituksistaan saama tuomio ”uskonrauhan rikkomisesta”, ja nyt kaikkien kolumnistien on pakko kirjoittaa siitä.

Minun on erityisen pakko kirjoittaa siksi, että olen viimeisten viikkojen aikana syönyt ramadan-aamiaista tähtitaivaan alla vieraanvaraisten sudanilaismiesten kanssa, jutellut egyptiläisen muslimiystävän kanssa maan politiikan tasapainoilusta maallisuuden ja islamismin välillä, ja tavannut maailmasta, elämästä ja uskonnosta hyvin eri tavoin ajattelevia ihmisiä, jotka kaikki viettävät parhaillaan islamin pyhää kuukautta ramadania.

Tuntuu, että näitä ihmisiä on pakko puolustaa. Ei Halla-ahon kirjoituksia, vaan sitä omituista leikkiä vastaan, jossa hyvää tarkoittavat ihmiset erehtyvät puolustamaan ”suvaitsevaisuutta” tavalla, joka sekä rikkoo yhtä demokratian tärkeimmistä arvoista, että vahvistaa kuvaa islamista kummallisena, erityistoimenpiteitä vaativana asiana, josta puhuttaessa on oltava varuillaan.

Tämä kaikki ilman, että ihmiset, joita asia oikeasti koskettaa, olisivat pihahtaneet sanaakaan.

Kahden vuoden Sambiassa asumisen aikana olen ollut hämilläni siitä, millaisiin liekkeihin keskustelu vieraista kulttuureista ja kulttuurien välisistä eroista on Suomessa leimahtanut. Keskustelussa kieppuvat stereotypiat, yksinkertaistukset ja suoranainen viha ovat masentaneet.

Samalla olen kiinnittänyt huomiota kahteen asiaan. Siihen, miten tyystin keskustelusta puuttuu niiden ihmisten ääni, joita se koskettaa. Ja siihen, miten heikoin eväin ”islamin kritiikkiä” on yritetty nujertaa.

Profeetta Muhammedin pilakuvakohun ympärillä tapahtunut hissuttelu ja Halla-ahon saama tuomio ja sen pöhköt perustelut uskonnon ja logiikan suhteesta tuntuvat sanovan, että muslimit todella ovat jotain muuta kuin me, vinksahtaneita lapsia, joiden suojelemiseksi sananvapautta on varmuuden vuoksi kavennettava.

Samaan aikaan kiinnostavin, terävin ja poliittisesti merkittävin kritiikki islamin tulkintoja kohtaan tulee yhteisön sisältä. Nuoret muslimitytöt keskustelevat internetissä uskonnon ja naisten oikeuksien suhteesta, ja monessa maassa ”vääräoppiset” uskonoppineet riskeeraavat henkensä tuodessaan kriittiset näkemyksensä esiin.

Näkemystensä takia vangitut, kidutetut ja vainotut muslimit tietävät mitä tarkoittaa yhteiskunta, jossa sananvapautta ei ole ja kiistat poliittisista tai uskonnollisista näkemyksistä käydään tuomioistuimissa.

Kirjoittaja on Sambiasta takaisin Suomeen matkaava dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja. Lisää Hirvosen blogitekstejä löydät täältä.

Tweet