Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Nykytaide yhdistää johtajia

Musta baskeri kommentoi blogissa kaikkea ajankohtaista iskelmästä oopperaan ja katutaiteesta museonäyttelyihin.

Musta baskeri kommentoi blogissa kaikkea ajankohtaista iskelmästä oopperaan ja katutaiteesta museonäyttelyihin.

9.2.2010

Musta baskeri

Suomessa käydään kerrankin vilkasta nykytaidekeskustelua. Aiheena ei ole maalauksen kuolema tai taiteilijoiden sananvapaus. Keskustelussa pohditaan sen sijaan, sitä kenen kaveri valtiollisen nykytaiteen museon johtajan tulisi olla.

Kiasma on näkyvin suomalainen nykytaidetoimija. Sen johtajaan henkilöityy paljon. Mutta nyt siihen henkilöityy oikeastaan kaikki, mitä täällä tapahtuu. Kaikki mitä meiltä näkyy maailmalle ja kaikki mitä maailmalta näkyy meillä.

Odotuksia on niin paljon, että johtajaksi tarvitaan superihminen. Kiasmassa on ollut kolme johtajaa. Kukin heistä on kiistämättä jättänyt kättensä jäljet suomalaiseen taiteeseen. Olisi aika mitätön johtaja, jos näin ei olisi.

Kiinnostavaa on se, miten näiden johtajien välille rakennetaan suuria eroja. Väitän, että paljon kiinnostavampaa on löytää yhdistävät tekijät. Se kertoo suomalaisesta nykytaidemaailmasta paljon enemmän kuin marginaalisten erojen ja henkilökohtaisten kaunojen kaivaminen esiin.

Tuula Arkio, Tuula Karjalainen ja Berndt Arell ovat olleet ja ovat yhä merkittäviä mielipidevaikuttajia. He tietävät, tuntevat ja heillä on mielipiteitä. He ovat varmasti monen mielestä pelottavia. Ehkä jopa toistensa, onhan aina mahdollista, että toinen on tehnyt työnsä toista paremmin.

Kaikki he ovat joutuneet painimaan liian pienien määrärahojen kanssa. Isoa rakennusta on pitänyt täyttää muullakin kuin kansainvälisillä huippunäyttelyillä. Kiasmassa käy kuitenkin ihmisiä, monelle se on tärkein museo.

Nämä ihmiset eivät edes tiedä kuka taloa johtaa eivätkä ajattele, kuka sisältöjä luo. Heidän havainnointinsa päättyy teoksesta teoslapun kautta taiteilijan nimeen. Sen pidemmälle katsojan ei tarvitsekaan ajatella.

Kaikkia menneitä johtajia yhdistää ainakin pari suurta linjaa. He ovat olleet taustavaikuttajia suomalaisen valokuvataiteen kansallisessa läpimurrossa. Kiasma on kulkenut käsi kädessä maamme tärkeimpien nykyvalokuvataiteilijoiden kanssa.

Toinen suuri linja on tasa-arvoajattelu. Kaikki kolme johtajaa ovat pitäneet ovea auki, kun suomalaisen nykytaiteen tärkeimmälle foorumille ovat marssineet naiset, homot ja maahanmuuttajat.

Kiitetään kolmikkoa ja toivotaan, ettei uusi johtaja poikkea aiemmista ainakaan näissä kahdessa asiassa.





Viite