Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Onko elämää ilman juustoa?

Vähemmän sikailua. Blogissa testataan ilmastoystävällistä ruokavaliota.

Vähemmän sikailua. Blogissa testataan ilmastoystävällistä ruokavaliota.

10.7.2009

Lasse Leipola

Tein eilen lasagnea. Ruoka, jonka valmistaminen edellyttää kahden lämpimän kastikkeen tekemistä ja lähes tunnin kypsytystä uunissa, ei voi olla ilmastoruokaa, vaikka raaka-aineet olisivat kuinka vähäpäästöiset.

Sitä paitsi oman lasagneni raaka-aineet ovat kaikkea muuta kuin vähäpäästöiset. Vaikka ruoka on lihatonta, on siinä melkoinen määrä maitoa ja juustoa.

Jo kotimaisen juuston valmistuksesta aiheutuvat päästöt eivät jää kauaksi naudanlihasta. Ja kun ottaa huomioon, että parhaat juustot kylmäkuljetetaan Etelä-Euroopasta, on juusto täysin lihan veroinen ellei jopa suurempi ilmastotaakka.

Ja juuri juuston vuoksi monet kasvisruuat ovatkin kaikkea muuta kuin ilmastoruokaa. Juusto on siksikin hankala, että sitä on vaikea korvata. Riisin voi korvata ohralla tai couscousilla, kerman kasvirasvasekoitteilla ja lihan poisjättämistä ei monessa tapauksessa edes huomaa.

Juusto sen sijaan näkyy, tuntuu ja maistuu.

Vaikka en ole kotikeittiössä vielä keksinyt tapaa korvata juustoa, olen viime viikkoina törmännyt yllättävän hyviin juustottomiin vaihtoehtoihin. Esimerkiksi Subwayn patongeissa on niin paljon muuta täytettä, että juuston voi huomaamatta jättää pois.

Vielä yllättävämpi oli käpyläläisen Old Sophie -ravintolan Pizza Pomodoro, jossa ei ollut lainkaan juustoa. Ilmastodieetin kannalta juustottomuudesta ei juuri ollut iloa, koska pitsassa oli runsaasti jauhelihaa. Herkullisen makunsa tämä pitsa sai kuitenkin tomaatista, joten lopputulos voisi olla ihan yhtä hyvä ilman lihaa.

Onko elämää ilman juustoa? Ehkä, mutta itse en siihen vielä kykene.

Kirjoittaja on Vihreän Langan verkkotoimittaja, joka rakastaa italialaisia juustoja. Lisää vähähiilisiä ruokablogeja löydät täältä.





Viite