Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Pahalle palkka

9.4.2010

Jonathan Mander

Käyttäjän Jonathan Mander kuva

Kirjoittaja toimittaa Finnish Music Quarterly -lehteä. Kirjoitus on julkaistu alunperin 1. huhtikuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.

Paha saa palkkansa. Tosin usein se saa sen mammonana ja maineena.

Tapaus 1: Yritysjohtaja

Pomo nöyryyttää virheen tehnyttä alaistaan tämän kollegoiden edessä. Mokasta kerrotaan juurta jaksain, ja verbaalisesti lahjakas johtaja keksii nokkelia tapoja solvata sitä, joka kehtasi tehdä virheen. Tälle käytökselle on sana: mopottaminen.

Johtajien tehtävä on luoda olosuhteet, joissa työntekijät saavat osaamisestaan kaiken irti. Toisten mielestä onnistumisen paine ja pelko repivät ihmisestä eniten irti.

Se on kuluttavaa, mutta loppuunkulutetun työntekijän voi vaihtaa tuoreeseen.

Bisnesmaailman tylyys tiedetään, mutta tällaisten johtajien toiminta näkyy harvemmin ulos. Julkisuuteen kerrotaan inspiroivista johtamisteorioista, ja niitähän mieluiten kuullaankin. Kunhan yritys menestyy, ei keinoista väliä.

Tapaus 2: Festivaalijärjestäjä

Esiintyjien palkat jäävät maksamatta, kanssajärjestäjät saavat tuta toistuvia solvauksia. Poliisi vie festivaalipomon loppukaronkasta putkaan, koska tämä äityi riehumaan väkivaltaisesti.

Seuraavan vuoden festivaalilla musiikki soi taas samojen esiintyjien ja kumppanien avulla. Koska ei se mitään, kun on vaan niin hienoa, että joku saa aikaiseksi.

Saavutusten varjolla voi käyttäytyä, miten lystää. Lehdissä kirjoitetaan sankaritarinoita tuulimyllyjä vastaan taistelevasta festivaalijärjestäjästä.

Tapaus 3: Bändimanageri

Taiteellisesta kunnianhimosta ihailtu yhtye ottaa managerin hoitamaan bisneksiä, jotta soittajat voivat keskittyä luomiseen.

Aika ajoin bändi kuulee tyytymättömiltä yhteistyötahoilta, millaisia vaatimuksia manageri näille esittää. Yhtyeelle olisi monia tilaisuuksia tarjolla, mutta manageri pelaa bändin toistuvasti ulos tilanteesta älyttömillä vaatimuksilla tai typerällä hinnoittelulla.

Asioita tapahtuu, mutta ei siinä määrin kuin voisi. Bändi miettii, että kai managerin kuuluu olla noin tiukka.
Lopulta selviää, että managerin intressit ovat olleet ihan muualla kuin yhtyeessä – hän on huijannut heidän rahojaan.

Hyväksymmekö pahat teot, koska emme halua hyväuskoisina ajatella, että ne ovat sitä miltä vaikuttavat?
Paha saa ansaitsemansa palkan, kun emme enää ruoki sen versiota tarinasta. Muita vahingoittava itsekkyys ei ole menestyksen edellytys.

Vääryyksistä vaikenemalla tuetaan sellaista menestymisen mallia, joka perustuu huonolle käytökselle.
Niin kauan, kun pysytään hiljaa ja annetaan tuloksen oikeuttaa teot, koulukiusaajat hallitsevat maailmaa. Ja ihmiset hakeutuvat koulukiusaajan kavereiksi, koska eivät silloin joudu kiusatun rooliin.





Viite