Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Ratkaiseva raha

4.6.2008

Osmo Soininvaara

Käyttäjän Osmo Soininvaara kuva

Kirjoittaja on helsinkiläinen tietokirjailija.

Kolumni on julkaistu lehdessä 30.5.2008. 

Olen todella tyytyväinen, että vaalirahoituksesta ja sen vaikutuksesta vaaleihin ja vaalien jälkeisiin päätöksiin keskustellaan vilkkaasti.

Vihreät ovat yrittäneet virittää aiheesta keskustelua pitkään ilman mainittavaa tulosta. Olemme myös kärsineet huomattavasti siitä, että muilla puolueilla on mahdollisuus suureen ja kalliiseen näkyvyyteen juuri ennen vaaleja.

Onhan vihreiden kannatus järjestelmällisesti laskenut vaalien alusviikoilla ehdokkaidemme jäädessä pienine budjetteineen pimentoon.

Vaalirahoituksen vaikutus on kasvukeskusten kunnallisvaaleissa vielä suurempi kuin eduskuntavaaleissa. Eihän siinä ole oikein mitään järkeä, että joku pyrkii valtuustoon kymmenientuhansien eurojen vaalikampanjalla.

Kun hänet sitten valitaan kiinteistö- tai kaupunkisuunnittelulautakuntaan, pitäisi hälytyskellojen kalkattaa kovaa. Vaalirahoituksen avoimuus siistisi kunnallispolitiikkaa melkoisesti.

Merkittävää ei ole vain yksittäisten puolueiden saamat vaaliavustukset, vaan myös puolueiden kunnallisjärjestöjen saama tuki.

Espooseen jaettiin äskettäin sadantuhannen painos kokoomuksen Uusi Espoo -lehteä. Noin suuren levikin kuvittelisi houkuttelevan kuluttajille tarkoitettuja mainoksia, mutta lehdessä olikin parinkymmenentuhannen euron edestä päättäjille suunnattuja mainoksia rakennusliikkeiltä, kaupan keskusjärjestöiltä ja myyntipisteitä hamuavilta huoltamoketjuilta.

Ainakin ne tekevät sen avoimesti.

Olisi hyvä ottaa käytännöksi se, mikä vaikuttaa itsestään selvältä: kunnallinen päättäjä on esteellinen käsittelemään asioita, joissa on kyse hänen rahoittajiensa eduista. Koko puolue ei voi olla esteellinen, mutta esimerkiksi Uusi Espoo -lehden tapauksessa mainokset jääväävät kaavoituksesta lähes kokonaan Espoon kokoomuksen kunnallisjärjestön johtotehtävissä olevat.

Vaalirahoitusilmoituksista tulee uskottavia vain, jos myös kulut on eriteltävä. Nehän on helppo tarkistaa. Ei voi olla jäämättä kiinni, jos pimittääkseen jonkin rahoituslähteen jättää ilmoittamatta suuren lehtimainoksen.

Olisi todella hyvä, jos saisimme kulukaton vaalikuluille, jotta raha ei ratkaisisi. Kymppitonnin pitäisi riittää eduskuntavaalikampanjaan. Vastaavasti kaikille ehdokkaille pitäisi tarjota tasapuolisesti tilaa vaalien virallisilla nettisivustoilla.

Äänestäjien olisi tietysti syytä tietää jo ennen vaaleja, kenen lauluja ehdokas laulaa.

Osoittaaksemme, että se on mahdollista, vihreät ehdokkaat voisivat ottaa tavakseen pitää nettisivuillaan ajantasaista laskelmaa vaalien tuloista ja menoista. Se voisi kertoa äänestäjillekin, kuinka kalliiksi tulee, kun kampanjoi omilla rahoillaan.





Viite