Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Stalin oli hyvä ja oikeassa

Elämää konfliktien keskellä. Blogissa seurataan Venäjää Pohjois-Kaukasian näkökulmasta.

Elämää konfliktien keskellä. Blogissa seurataan Venäjää Pohjois-Kaukasian näkökulmasta.

27.5.2009

Laura J. Rantanen

Sanotaan, että Venäjä on maa, jonka menneisyyttä on vaikea ennustaa.

Tämän ongelman haluaa poistaa Venäjän nukkepresidentin, Dmitri Medvedevin, 15. toukokuuta perustama komissio, jonka ylevä tehtävä on reagoida yrityksiin ”vääristellä historiaa Venäjän etuja vahingoittavasti” tai ”Venäjän kansainvälistä arvovaltaa vähättelevästi”.

Näitä yrityksiä on Venäjän mielestä tullut viime aikoina ihan liikaa muun muassa Viron ja Georgian suunnalta.

Presidentinhallinnon päällikön Sergei Naryškinin johtamassa 28-jäsenisessä komissiossa ei ole yhtään riippumatonta historian tutkijaa, mutta sitäkin enemmän Kremlille uskollisia eri ministeriöiden kakkosmiehiä, lainsäätäjiä ja korkeita virkamiehiä.

Toki myös armeijalla, valtionturvallisuuspalvelu FSB:llä ja ulkomaantiedustelu SVR:llä on omat edustajansa komissiossa. 

En osaa päättää, onko tällaisen porukan kokoaminen totuuskomissioksi enemmän naurettavaa vai säälittävää. Joka tapauksessa se kertoo nyky-Venäjän johdon suuntauksesta.

Katse on tiukasti kiinni menneisyydessä. 

Venäläiset ihmisoikeuspuolustajat ehtivät jo nimittämään presidentin ukaasia luonteeltaan totalitaariseksi, mitä se onkin. Humanististen tiedeiden, kuten historian, ohjaus ja valvonta on ominaista vain totalitaarisille hallintojärjestelmille.

Ihmisoikeusaktivistien mukaan komissio itse vahingoittaa Venäjän etuja ja arvovaltaa enemmän kuin mikään ”yritys vääristellä historiaa”, jossa monien mielestä Venäjän vallanpitäjät  kunnostautuvat parhaiten.

Vielä nykyäänkin koulujen ja korkeakoulujen oppikirjoissa venäläisten ja Kaukasian kansojen suhteet esitetään tiivistettynä näin: vallatessaan Kaukasiaa 1700- ja 1800-luvuilla Venäjä vain reagoi vuoristokansojen aggressiivisiin hyökkäyksiin ja oli näin ollen pakotettu taltuttamaan nämä villit barbaarit ja loiseläjät.        

Presidentin totuuskomission huomio keskitynee kuitenkin vain lähihistoriaan. Komissio tulee suojelemaan ”vääriltä” todistuksilta nimenomaan Josif Stalinin kautta Neuvostoliiton johdossa – kollektivisoinnin, vainojen, sodan ja Baltian miehityksen aikaa.

Aikakautta, jolloin kymmenet miljoonat neuvostoliittolaiset menettivät henkensä.    

Jos nyky-Venäjän johto olisi oikeasti kiinnostunut vääristelemättömästä historiasta, se avaisi arkistonsa ja julkistaisi tietonsa esimerkiksi Katynin joukkomurhasta, valtioterrorismista, sotarikoksista ja vainosta.

Jutun otsikko on hyväksytetty komissiossa.

Kirjoittaja oleskelee ja opiskelee Adygejan tasavallan pääkaupungissa Majkopissa, Venäjällä. Lisää Rantasen Kaukasia-blogitekstejä löydät täältä.





Viite