Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Tarinoita, please!

Musta baskeri kommentoi blogissa kaikkea ajankohtaista iskelmästä oopperaan ja katutaiteesta museonäyttelyihin.

Musta baskeri kommentoi blogissa kaikkea ajankohtaista iskelmästä oopperaan ja katutaiteesta museonäyttelyihin.

6.11.2009

Musta baskeri

Torstaina sai ensi-iltansa KOM-teatterin Kaikki isäni hotellit. Näytelmä tuo loskaiseen Helsinkiin annoksen amerikkalaista tarinankertomisen riemua.

Teatteri ei ole niitä nautittavimpia taidemuotoja. Katsomossa joutuu kiemurtelemaan myötähäpeästä useammin kuin tositelevisiota katsoessa. Joko kyseessä on laitosteattereiden kosiskelevat suurtuotannot, joissa hyvä maku on unohtunut tai tarkoituksella unohdettu. Tai sitten vapaiden ryhmien tekotaiteellisia virityksiä, joissa näyttelijät joutuvat kannattelemaan käsikirjoituksen puutteita.

Nautin teatterista silloin, kun joku on vaivautunut tekemään klassikkotekstistä hyvän esityksen. Niitä näkee liian harvoin. Olen aidosti pitänyt uudesta kotimaisesta tekstistä kaksi kertaa. Toinen oli Leea Klemolan Kokkola ja toinen Laura Ruohosen Sotaturistit.

Kummassakin on käsikirjoitus, joka luottaa kertomukseen. Absurdista huumorista huolimatta nimenomaan vahva juoni kuljettaa niitä eteenpäin. Kun näyttelijä pystyy luottamaan käsikirjoitukseen, hän voi keskittyä näyttelemiseen. Hänen ei tarvitse stressata siitä, viihtyykö yleisö.

KOM-teatterin ratkaisu on onnistunut. Kun valitaan jo etukäteen hyväksi tiedetty kertomus vapautuu energiaa itse teatterin tekemiseen. Marko Järvikallaksen dramatisointi taipuu Johanna Freundlichin ohjauksessa sujuvasti eteneväksi ja alkuperäistä romaania kunnioittavaksi esitykseksi, joka voittaa Tony Richardsonin vuonna 1984 romaanista ohjaaman elokuvan 6-0.

On pakko tunnustaa, että John Irvingin alkuperäinen romaani on minulle rakas. Siksi suhtauduin ajatukseen sen teatteriversiosta todella skeptisesti. Elokuvakin on lähinnä ärsyttävä.

KOM onnistui kuitenkin sekä itkettämään että naurattamaan. Näyttelijät istuivat rooleihin hienosti. Tapahtumissa edettiin välillä juoksujalkaa, mutta nopeus ei ole lainkaan pahitteeksi ja näytelmän inhimillinen kesto on pelkkää plussaa.

Näin onnistuneelle lopputulokselle voi toivoa jatkoa. Järvikallas ja Freundlich; tarttukaa seuraavaksi Garpin maailmaan tai Ystäväni Owen Meanyyn! Tai jonkun muun amerikkalaisen taiturin romaaniin. He osaavat kertomisen taidon.

Musta baskeri on kulttuurivaikuttaja, joka käyttää asemansa takia nimimerkkiä. Lisää baskerin blogitekstejä löydät täältä.




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.