Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Vanhasen viimeinen palvelus nuorille

12.2.2010

Elina Grundström

Käyttäjän Elina Grundström kuva

”Työelämässämme on vain kaksi nappia: on ja off. Jos Yhdysvaltain ja Venäjän suhteissakin on mahdollista käyttää reset-nappia, miksi ei myös suomalaisessa työelämässä”, kirjoittaa ex-työministeri Tarja Cronberg eilen ilmestyneessä kirjassaan Uuden työn politiikka.

Cronberg tarkoittaa erityisesti sitä, että työkyvyttömyyseläkkeeltä pitäisi päästä helposti takaisin töihin ja töistä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Tutkija Ilka Haarnin keskiviikkona ilmestynyt kirja Kolmas elämä kertoo, ettei off-elämä tyydytä. Haarnin tutkimat aktiivisesti harrastavat ja vapaaehtoistyötä tekevät eläkeläiset olivat sekä tyytyväisempiä että terveempiä kuin ikätoverinsa.

Kirjat ilmestyvät juuri oikeaan aikaan, sillä eläkekeskustelu on jumiutunut omituiseksi lasten ja vanhusten syyllistämiseksi. Kun työmarkkinapomojen eläketyöryhmät eivät saaneet sovittua, miten eläkeikää käytännössä nostetaan, jäljelle jäi epämääräistä uhkailua siitä, että opiskelijat ja eläkeläiset pannaan kohta pakkotyöhön.

Todellisuudessa Suomi on täynnä eri-ikäisiä off-tilaan joutuneita ihmisiä, jotka jatkaisivat mielellään jonkinlaisissa joustavissa osa-aikatöissä.

Suomi vanhenee ja velkaantuu sitä tahtia, että työuria on pakko pidentää. Lainsäädäntö tarjoaa jo nyt paljon mahdollisuuksia eläkeikäisten osa-aikatyöllistämiseen.

Kun työnantajat eivät ole tarttuneet näihin porkkanoihin, on aika siirtyä keppiin. Mitä kauemmin työttömyysputken lyhentämistä ja eläkeiän nostamista vetkutellaan, sitä kalliimmaksi se tulee nuorille, jotka joutuvat lopulta kaiken maksamaan.

Tässä on nyt pääministeri Matti Vanhaselle takaisinmaksun paikka. Kun hän tuli ottaneeksi vaalitukea Nuorisosäätiöltä, eikö hän voisi viime töikseen korvata sen nuorille hoitamalla nämä eläkeikäasiat kuntoon.





Viite