Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Vasemmistolla ei ole enää puoluetta

EU-vaaliblogi. Blogissa seurattiin eurovaaleihin liittyviä ilmiöitä, ihmisiä ja tapahtumia.

EU-vaaliblogi. Blogissa seurattiin eurovaaleihin liittyviä ilmiöitä, ihmisiä ja tapahtumia.

11.6.2009

Jussi Karmala

Demareiden ja vasemmistoliiton murskatappio eurovaaleissa ei johdu yhteiskunnan oikeistolaistumisesta. Suuri osa suomalaisista ajattelee maltillisen vasemmistolaisesti, mutta demarit ja vasemmistoliitto eivät vastaa tuohon ajatteluun.

Vuoden 2009 vasemmistolaisilla ei ole enää puoluetta.

Demarit ja vasemmistoliitto ovat jääneet menneisyytensä vangeiksi. Demareiden ikääntyvä ay-siipi puolustaa yhä pienemmän joukon etuja.

Vasemmistoliiton vahva änkyräsiipi on puolestaan yhä vahvasti kiinni 1970-luvulla. Henkinen laiskuus yhdistää molempia puolueita.

Jutta Urpilainen on epäonnistunut demareiden puheenjohtajana täysin, jos katsotaan vaalituloksia. Demareiden vaalivalvojaisissa monet nuoret demarit olivat kuitenkin tyytyväisiä Urpilaisen aloittamaan puolueen sisäiseen muutokseen. Avoimuus on lisääntynyt ja toimintatavat muuttuneet.

Euroehdokas Pilvi Torsti sanoi, että demareiden 60-lukulaiset ja punavihreät kolmekymppiset ovat löytäneet toisensa. Hyvältä kuulostaa, paitsi että 60-lukulaiset kuolevat pois ja punavihreitä demarinuoria on todella vähän.

Urpilainen yrittää nostaa puolueensa punavihreää siipeä, mutta äänestäjille Urpilaisen vihreys näyttää täysin päälleliimatulta. Hänellä ei ole uskottavaa ympäristötaustaa. Samalla puheenjohtajan kestohymy, fraasien toistelu ja jatkuva syöksykierteen kiistäminen vie puolueelta uskottavuutta.

Demarit ovat taantuva, tylsä ja ylimielinen puolue, jota johtaa kiltti ja keskinkertainen tavis.

Suomeen pitäisi perustaa uusi vasemmistopuolue. Vasemmistoliitossa on kourallinen poliittisesti uskottavia nuoria ja demareissakin jokunen. Jos nämä löisivät voimansa yhteen, ottaisivat mukaan ne muutamat modernisti ajattelevat keski-ikäiset ja 60-lukulaiset, ja rakentaisivat vasemmistopuolueen puhtaalta pöydältä, saattaisi tulos olla hyvin kiinnostava.

Vasemmistolaiset: palatkaa työväenliikkeen juurille ja tarkastelkaa koko pelikenttää avoimin silmin!

Katsokaa ekokatastrofin jälkeiseen aikaan, ja miettikää, millaista maailmanselitystä tarvitaan sitten, kun vihreät ovat saavuttaneet tavoitteensa ja alkavat taantua, kuten vasemmisto nyt!

Miettikää tulevaisuutta, älkää puolustako menneisyyttä!

Blogi päättyy. Lisää eurovaaliblogitekstejä löydät täältä.





Viite