Zimbabwen onnelliset

11.5.2009

Elina Hirvonen

Vietimme täydellisen vappuviikonlopun. Siihen kuului musiikkia, kuvataidetta ja teatteria, hyvää ruokaa, auringonpaistetta, tanssia kiinnostavia ihmisiä. Tämä tapahtui Hararen kansainvälisillä taidefestivaaleilla Zimbabwessa.

Kun kerroimme viikonlopusta ystäville, kulmakarvat kohoilivat.

”Siis Zimbabwessa? Eikö siellä ole ihan kamalaa?”

No, onhan siellä. Heti kotiinpaluun jälkeen luimme uutisen Zimbabwen johtavan ihmisoikeusaktivisti Jestina Mukokon ja viidentoista muun epäillyn pidätyksistä ”terrorismista” epäiltyinä.

Presidentti Mugaben ja pääministeri Morgan Tsvangirain vallanjakosopimus on jarruttanut Zimbabwen vapaata pudotusta, mutta suuremmat muutokset parempaan ovat vasta hauraita toiveita. Ihmisoikeusaktivistien pidätykset muistuttivat, että maassa on yhä vaarallista ajatella toisin.

Silti tuntuu, että tärkein tarina, joka Zimbabwesta pitää kertoa, on tavallinen elämä.

Että Hararen keskustassa voi tehdä pitkiä kävelyitä, ja ostaa kadulta appelsiinin. Että maassa on paljon muusikoita, kuvataiteilijoita ja teatterintekijöitä, jotka kertovat maan tarinoita syvemmin ja kiinnostavammin kuin kukaan muu. Että festivaaleilla tuhannet paikalliset ja muualta tulleet ihmiset tanssivat yhdessä aamuyöhön asti.

Venäläisen kirjailijan Andrei Makinen loistavassa romaanissa Vain rakkaus päähenkilö, angolalainen vallankumouksellinen Elias Almeida pohtii, mitä järkeä on vuodattaa verta vallankumouksen takia, jos se ei muuta radikaalisti tapaa, jolla ymmärrämme ja rakastamme toisiamme?

Romaanissa vallankumoukset särkyvät arjen painosta. Työtätekevien joukkojen porvarillinen tapa friteerata kalaa raivostuttaa militanttia eurooppalaista vallankumoustaistelijaa. Samalla tavallinen elämä, ja ihmisten välinen hellyys, tarjoaa turvapaikan väkivallan, julmuuden ja ihmisen arvon riistämisen keskellä.

Zimbabwen suuri tarina ei ole maan rappiolle ajanut sitkeä diktaattori vaan se, että diktaattorista huolimatta ihmiset istuvat katukahviloissa ja nauravat noustessaan minibussiin, ja nuoret miehet ja naiset kuuntelevat musiikkia käsi kädessä.

Sen pitäisi olla suurin tarina kaikkien maiden kohdalla, joista kuuluu vain huonoja uutisia, ja joiden kulttuurit näyttävät meidän näkökulmastamme mahdottomilta ymmärtää. Sen, miten monet ihmiset pyrkivät vaalimaan tavallista elämää, poliittisesta tai taloudellisesta kaaoksesta huolimatta.

Ja miten vähän sen elämän ilot, surut ja kaipaukset eroavat omistamme. Ja miten vallankumouksellista voi olla tavallisen elämän sitkeys.

Zimbabwelainen ystävä kertoi vanhasta naisesta, jolta ryöstettiin kadulla käsilaukku. Kun nainen sai astmakohtauksen, varkaat alkoivat auttaa häntä. He laittoivat naisen istumaan ja antoivat tälle astmapiipun. Lopulta kaikki juttelivat maan tilanteesta, ja varkaat antoivat laukun sisältöineen takaisin naiselle.

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja. Lisää Hirvosen blogitekstejä löydät täältä.

Tweet