Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Rokka riisuu – Katsoimme Louhimiehen Tuntemattoman

Juuli Aschan © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Sirkka (Marketta Tikkanen) ja Kariluoto (Johannes Holopainen)
Kariluodon häät. Aku Louhimies tuo Tuntemattoman myös kotirintamalle, mikä ei ole täysin onnistunut ratkaisu.Juuli Aschan © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Kariluodon häät. Aku Louhimies tuo Tuntemattoman myös kotirintamalle, mikä ei ole täysin onnistunut ratkaisu.

25.10.2017 17.31

Sammeli Heikkinen

Olen lukenut Tuntemattoman sotilaan niin monesti, että lukukertojen määrä on hämärtynyt. Edvin Laineen elokuvan kanssa on sama juttu. Rauni Mollbergin version katselukerrat ovat jääneet kahteen.

En osannut katsoa Aku Louhimiehen Tuntematonta sotilasta vain elokuvana. Katsoin sen Tuntemattomana sotilaana. Sitä voi pitää syystä epäreiluna yksittäistä kulttuurituotetta kohtaan, mutta näin Louhimiehen Tuntemattoman tulee katsomaan kohtuullinen osa suomalaisista.

Louhimiehen Tuntematon on hyvä sotaelokuva. Vaikka se osin pituutensa takia laahaa hiukan, eikä pysy aivan ehjänä, se on silti paras suomalainen sotaelokuva sitten Pekka Parikan Talvisodan.

Mutta onko Louhimiehen Tuntematon sotilas hyvä Tuntematon sotilas? Ja miksi moista pitää edes miettiä?

Sen verran voi paljastaa, että yhden suuren muutoksen Louhimies tuo Tuntemattomaan.


Louhimies sanoi Hesarin Kuukausiliitteessä halunneensa tehdä elokuvan osin uudelle sukupolvelle, jolle kirja tai siitä tehdyt filmatisoinnit eivät ole tuttuja. Lehdistönäytöksen aluksi yksi elokuvan tuottajista myös kehotti välttämään juonipaljastuksia. Perusteluna se, että myös elokuvan tarina on yllättävän monelle tuntematon.

Se on varmasti totta. Tuntemattoman asema ei ole enää sellainen kuin sotien jälkeisinä vuosikymmeninä tai edes 1980-luvulla, kun Mollberg teki kirjasta oman tulkintansa.

Mutta. One does not simply walk in Mordor, eikä kukaan Suomessa vain tee elokuvaa, joka vain sattuu pohjautumaan kirjaan nimeltä Tuntematon sotilas.


Kun Väinö Linnan
kirja ilmestyi 1954, sodasta oli kulunut kymmenen vuotta. Linna oli itse ollut sodassa, samoin suuri osa lukijoista. Kirjan vaikutus oli valtava. Kuulemani mukaan appeni isä ja tämän veli – molemmat rintamamiehiä – lukivat kirjan kertaistumalta, yötä myöten. Kirjaa oli painettu 60-vuotisjuhlavuonna 2014 noin 750 000 kappaletta.

Laineen Tuntematon tuli elokuvateatteriin vuotta myöhemmin. Se on kaikkien aikojen katsotuin suomalainen elokuva. Suomen elokuvasäätiön mukaan sen on nähnyt elokuvateatterissa 2,8 miljoonaa katsojaa.

Laineen Tuntematon on tullut viime vuodet itsenäisyyspäiväisin televisiosta niin säännöllisesti, että tätä perinnettä luullaan säännöllisesti pidemmäksi ja katkeamattomammaksi kuin se onkaan.


Tuntematon kirjana ja Laineen elokuvana lienee eniten suomalaisten historiakäsitystä sotien jälkeen muokannut kulttuurituote. Niiden kanssa voivat kilpailla vain Linnan Pohjantähti-sarja ja siitä Laineen ohjaamat filmatisoinnit.

Kirjailija Hannu Raittila kirjoittaa Tuntematonta sotilasta käsittelevässä Jätkäpojan linja -esseessään, että vaikka Linna repii kirjassaan idealisoidun sotilas- ja kansankuvan, hänen oma kuvansa suomalaisesta sotilaasta nousi nopeasti ideaaliksi.

Raittilan mukaan Tuntemattoman henkilöiden kestävyys ei johdu siitä, että Linna olisi kuvannut oikeita ihmisiä tai ihmistyyppejä poikkeuksellisen tarkkanäköisesti. Linnan voima on siinä, että hän kuvitteli ja muokkasi keskeiset hahmot sellaisiksi, että nämä ovat kestäneet aikaa.

Kun Tuntemattomaan perehtynyt, vaikkapa sotahistoriaakin lukenut ihminen kuvittelee toisen maailmansodan aikaisen suomalaisen sotilaan, hän kuvittelee jonkun Tuntemattoman hahmoista.


Kuten Laine ja Mollberg
, Louhimieskin on tehnyt oman tulkintansa suomalaisesta monumentista nimeltä Tuntematon sotilas, eikä vain ohjannut uutta suomalaista sotaelokuvaa.

Louhimiehen Tuntematon on enimmäkseen tuttu, vaikka vuoden 2017 versio uskaltaa lähteä Linnan kirjasta jo hieman etäämmälle kuin Laine vuotta kirjan jälkeen. Louhimies nimittäin kuljettaa elokuvaansa myös kotirintamalla, tosin melko säästeliäästi.

Se on onni. Siviilielämä rikkoo elokuvan rytmiä ja kaataa sen hammasrattaisiin siirappia. Ilmankin olisi pärjätty. Yhtä keskeistä poikkeusta lukuunottamatta.

Elokuvan rakenne noudattaa muuten melko tarkasti kirjaa, Louhimies tosin aloittaa elokuvansa Laineen tapaan takaumalla. Laine lähti perääntymisvaiheen surkeasta korpivaelluksesta. Louhimies menee vielä lähemmäs loppua, joenylitykseen, jossa Rokka haavoittuu.

Näin Louhimies pääsee esittelemään elokuvansa päähahmon heti kolmetuntisen mammutin aluksi. Louhimiehen Tuntematon on pitkälti Rokan elokuva, mikä on sen vahvuus ja heikkous.


Kirjassa Rokka tulee mukaan vasta hieman ennen puoliväliä, Louhimies taas kulkee sodan alkuvaiheen melkoista kyytiä, jotta Rokka saadaan nopeasti aikajanalle.

Tämä syö Tuntemattoman ytimessä olevaa kollektiivisen päähenkilön – konekiväärikompanian joukkueen – ideaa. Se johtaa myös siihen, että kirjassa ja aiemmissa elokuvaversioissa alkupään keskeiset hahmot Lehto ja Riitaoja jäävät Louhimiehellä pieneen osaan.

Niinpä uudesta elokuvasta puuttuu kokonaan myös kuuluisa kovennetun seisominen. Siinähän Lehto, Määttä ja Rahikainen seisovat rangaistustaan asennossa, vaikka komppanian telttoja pommitetaan. Määtän osa Louhimiehen elokuvassa on mitätön ja Rahikaisenkin vähäinen.

Tosin Rahikaisen näyttelijä Andre Alén ja Louhimies tuovat Rahikaisen pimeän puolen ruumiinryöstämisineen ja parituksineen kiinnostavammin ja suoremmin esiin kuin Linna.

Kylmän ja julman Lehdon pudottaminen pieneen osaan on sääli, etenkin kun tätä näyttelevä Severi Saarinen on muokannut Lehdosta kiinnostavan, suorastaan sadistisen öykkärin.


Louhimiehen Tuntemattoman päähenkilö on Eero Ahon esittämä Rokka ja tärkeimmät sivuhahmot Hietanen (Aku Hirviniemi), Kariluoto (Johannes Holopainen) ja Koskela (Jussi Vatanen). Erittäin toimivan kakkosketjun muodostavat Vanhala (Hannes Suominen), Honkajoki (Juho Milonoff) ja lopulta myös Susi (Arttu Kapulainen).

Hietasen aika on elokuvan alkupuolella ja Hirviniemi hoitaa sen mallikkaasti. Loppua kohti Hietanen häipyy kohti taka-alaa. Vatasen Koskela on etäisempi kuin kirjan tai aiempien elokuvaversioiden, mutta lopulta varsin toimiva. Suominen, Milonoff ja Kapulainen ovat rooleissaan loistavia. Suominen ja Milonoff pitkälti kantavat elokuvaa sen lopussa.

Linnan Tuntematon on luokkatietoinen kirja. Upseerit ovat hyviä vain jos todistavat itsensä miesten veroisiksi. Punikin poika Koskela on heti alussa miestensä kunnioittama, komppanianpäällikkö Lammio (Samuli Vauramo) taas nilkki ja sellaisena pysyy.

Oikeastaan ainoa upseerin kehitystarina Linnalla on Kariluodon "miehistyminen" kansallismielisestä hurmahenkisyydestään aidoksi johtajaksi. Louhimies esittää Kariluodon tarinan osin siviilielämän kautta. Ratkaisu tuntuu päälleliimatulta. Kenties se on ollut Louhimiehen keino tuoda elokuvaan taustoitusta aikaan, näyttää esimerkiksi filminpätkä Helsingistä hakaristilipuin somistettuna.


Tärkein irtiotto Linnan–Laineen linjasta ei ole kotirintama, vaan se, millaisen Rokan tämän esittäjä Eero Aho, toinen käsikirjoittaja Jari Olavi Rantala ja Louhimies luovat.

Uusimman Tuntemattoman Rokka on inhimillinen. Onhan Linnan ja Laineenkin Rokka toki hengittävä ja vertavuotava hahmo, mutta samalla myös jotenkin tavoittamaton ylivertaisuudessaan. Sujuva ja ovela sanankäyttäjä mutta ennen kaikkea kylmä ja ylivertaisen taitava tappaja.

Eero Ahon Rokka on kaikkea tätä. Mutta Ahon Rokka käy välillä Lyytin (Paula Vesala) ja lastensa luona Kannaksella. Kirjassa Lyyti jäi puheen tasolle. Ahon Rokka kuluu ja väsyy selvemmin kuin kirjassa.

Rokan ja kenties koko elokuvan ydinkohtaus on klassinen venäläisten teurastaminen talviselle aukealle. Sen esittämisessä Louhimies onnistuu paremmin kuin Laine tai Mollberg.

Louhimies tavoittaa Linnan kuvauksen, jossa Rokka viimeistään muuttuu kuolemanenkeliksi, jonka irvistävä hymy kuunvalossa näyttää siltä kuin "siinä olisi nauranut perkele eikä ihminen".

Historioitsija Jussi Jalonen kuvaa Summan tarina -kirjassaan talvisodan ratkaisutaisteluihin osallistuneiden sotilaiden tapoja sopeutua toisten ihmisten tappamiseen:

"Mies jätti taakseen identiteettinsä ihmisenä ja puki ylleen tappajan identiteetin. (...) Sotilas ei ollut enää ihminen, joka tappoi toisen ihmisen, vaan henkilöitynyt kuolema, ylimaallisen kohtalon toteuttaja."

Linnan ja Louhimiehen Rokka on tämä henkilöitynyt kuolema, mutta Louhimiehen Rokka menee tappamaltaan neuvostosotilaalta ottamat huopatossut jalassaan kotiinsa ja ryhtyy tilan töihin.

Louhimiehen ja Ahon Rokka riisuu tappajan identiteetin. Sitä Rokka ei ole koskaan aiemmin tehnyt.

Kenties Louhimiehen elokuva olisi vielä parempi, jos se kertoisi rehellisesti Rokasta, eikä yrittäisi tallata Tuntemattoman jälkiä niin tunnollisesti.

Mutta kun tehdään Tuntematonta, tehdään Tuntematonta. Ehkä Suomen 150-vuotisjuhlavuonna Tuntemattoman tuttu ote on löystynyt enemmän.

Korjattu Samuli Vauramon nimi klo 21.55.

tuntematon sotilas  elokuva  elokuva-arvostelu  aku louhimies 




Viite