Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Pysy vihaisena, Hazard!

Natalia Baer

Kaarina Hazard.
Marjastaja. Naisethan, näetsen, eivät kehity töitä tekemällä vaan löytävät kykyjään marjametsistä, sanoo kolumnisti Kaarina Hazard.Natalia Baer

Marjastaja. Naisethan, näetsen, eivät kehity töitä tekemällä vaan löytävät kykyjään marjametsistä, sanoo kolumnisti Kaarina Hazard.

17.9.2010 13.45
Anu-Elina Lehti

Kolumnisti Kaarina Hazard on niitä harvoja naisia Suomessa, jotka saavat aikaan kärkevää yhteiskunnallista keskustelua. Nyt hän meni ja kirjoitti Raimo Summasen kanssa kirjan jääkiekosta.

Kirjoitat kolumneja Iltalehteen, ja yleisösi on laaja. Arvioi saamasi palautteen perusteella keskimääräisen suomalaisen medianlukutaitoa.

Saan kolumneista palautetta niin vähän, ettei sen perusteella voi arvella kenestäkään mitään. Palautteeksi en tässä laske nimetöntä vouhotusta netissä. Eikä minulla ole selvää käsitystä siitä, ketkä kolumnejani lukevat.

Voiko ivallisilla kolumneilla muuttaa maailmaa?

En tiedä, koska en itse kirjoita ivallisia kolumneja.

Mistä itse provosoidut?

Tyhmyydestä.

Kerro malliesimerkki. Toimittajan mollaus on tässä yhteydessä kielletty.

Mollaanko minä? Omasta mielestäni olen valtava humoristi. No, tyhmyydestä: Esimerkiksi, kun Nokian uusi ylipäällikkö Stephen Elop esittäytyi suomalaisille ja veti esiin pakollisen salmiakkikortin.

Hän tietää Suomesta paljon, täällä on tämmöinen paha, musta karkki. Se natiivien kosiskelu oli niin latteaa ja tilannetajutonta, että myötähäpeän määrä ylitti asteikot.

Jos joutuisit kirjoittamaan kolumnin itsestäsi, mitä asioita kritisoisit?

Koska kirjoitan mediasta, kirjoittaisin siis itseni kaltaisesta henkilöstä mediassa. Aika vähän siinä olisi tarttumapintaa, kun se ei ole poliittinen eikä taloudellinen toimija, eikä sillä ole mitään asemaa missään.

Varmaan iloittelisin jotenkin sillä, miten porukkaa roolitetaan julkisuudessa. Esimerkiksi voisin pohtia, millä ansioilla ihmisestä tulee ääri-, militantti- ja telaketjufeministi. Siihen ei tarvita mitään näyttöjä.

Tammikuussa kirjoittamastasi Ludvig Borga -kolumnista tehtiin yli sata kantelua Julkisen sanan neuvostoon, ja sinulle perustettiin viharyhmiä Facebookiin. Mitä ajattelit kolumnin aiheuttamasta rajusta tunnereaktiosta?

Ihmettelin hässäkkää, monien muiden tapaan.

Jos saisit kelata aikaa taaksepäin, jättäisitkö tuon Toni Halme -kolumnin kirjoittamatta?

Ei se mikään Halme-kolumni ollut. Se käsitteli iltapäivälehtiä ja meitä niiden lukijoina. Jos saisin palata ajassa, en tahtoisi jättää kolumnia kirjoittamatta, mutta ehkä tekisin siitä selkokieliversion. Tyylihän siinä toki kärsisi ja pointtikin katoaisi.

Mikä selittää nettivihaa?

Ehkä kiintoisampi kysymys olisi, mikä selittää nettihuumoria.

Mitkä asiat ovat Suomessa yhä tabuja?

Taidat haluta vastata tuohon itse.

Miksi väistit tämän kysymyksen?

Koska kysymys oli niin ilmeisen tarkoitushakuinen.

Pyysit itsekin anteeksi kolumnin aiheuttamaa mielipahaa. Eikö se ollut vähän liioittelua?

Jos loukkaa sivullisia, eikö sitä pidä pyytää anteeksi? Puheena olevan kolumnin oli tarkoitus loukata korkeintaan toimittajien itsetärkeyttä. Ilmeistä kritiikkiä toimittajat eivät ottaneet vastaan, vaan käänsivät puheen henkilöihin. Kuten tavallista.

Julkisen sanan neuvoston mielestä Halme-kolumnisi rikkoi hyvää journalistista tapaa. Oliko tuomio sinusta perusteltu?

Onhan se tietenkin imartelevaa saada nuhteet huonosta mausta. Vaikka heti täytyy myöntää, että enhän minä mitään saanut, vaan Iltalehti, eikä sekään mitään tuomiota, vaan huomautuksen.

Perusteluissaan Julkisen sanan neuvosto käsittääkseni esitti, että kyseisen kolumnin sisältö oli ok, ainoastaan siinä käytetyt sanat vääriä. Onhan tuo kiintoisa kanta.

Julkisen sanan neuvoston uudistamisesta on puhuttu jo pitkään. Riittääkö neuvoston uudistaminen vai tarvitaanko tällaista elintä enää?

Kun Julkisen sanan neuvosto hyvän journalistisen tavan valvomisen sijaan alkaa äänestellä journalistien hyvistä tavoista, se on jo toiminut itsensä kumoon. Toisaalta, onhan se mukavaa, että väki voi edes viestimistä motkottaa jonnekin muuallekin kuin poliisille.

Olet vakikommentaattori TV2:n Pressiklubissa. Mikä on suomalaisten toimittajien sokea piste?

En minä tiedä. Mikä se kenelläkin mahtaa olla. Useinhan se on oma napa.

Nyt paljasta todellinen identiteettisi. Mitä lehtiä luet?

Luen säännöllisesti molempia iltapäivälehtiä, Hesaria, Guardiania, News of the Worldia, Veikkaajaa, Tex Willeriä ja Bamsea. Satunnaisemmin Suomen Kuvalehteä, Pirkkaa, Käytännön Maamiestä, Aamulehteä, Keskisuomalaista sekä 7 päivää ja Hello –lehtiä sekä Private Eyeta. Ja tietenkin paljon esitteitä ja mainoksia. Muodostuiko kyllin kiintoisa profiili?

Kerrotko meille, mitä olet oppinut Tex Willeristä?

No, Tex Willeristä oppii paljon esimerkiksi miesten välisen ystävyyden tähdellisyydestä. Ei niin, että kaikesta lukemastaan pitäisi jotakin oppia. Useinhan se on silkkaa nautintoa. Lukeminen siis.

Esiinnyt monella foorumilla. Koetko, että sinulla on useita erilaisia yhteiskunnallisia rooleja?

No, tältä kantilta katsottuna en “esiinny foorumeilla”, vaan teen rahasta töitä. Jotkut työt ovat julkisia, jotkut eivät.

Millaisia asioita voi välittää näyttelemällä, millaiset asiat pitää kirjoittaa?

Välittää asioita? Olenko minä joku pakettifirma?

Elokuvassa Liian paksu perhoseksi (1998) esimerkiksi toit suomalaisille uutta ajateltavaa esittämällä nimiroolissa lihavaa naista. Halusitko sanoa tämän elokuvan kautta jotakin vai oliko roolisi aivan sattumaa?

Kyseessä olevan toistakymmentä vuotta vanhan tv-rainan ohjasi Heidi Köngäs, käsikirjoitti Tove Idström ja se perustui Sisko Istanmäen romaaniin. Sen sanomasta pitää kysyä heiltä.

Puhut kolumneissasi usein julkisuudessa tunnettujen ihmisten äänillä. Miksi valitset usein tämän keinon kirjoittaa?

Kolumnieni ihmiset ovat tietenkin julkisuudessa tunnettuja, koska kirjoitan kuin sellainen, joka saa kaikki käsityksensä mediasta. Eikö sitä kehoteta välillä eläytymään toisen osaan?

Sinä olet niitä harvoja naisia Suomessa, jolta voisi odottaa haasteellista ja älykästä yhteiskunnallista keskustelua.

Sallinet, että olen kanssasi eri mieltä.

Tänä syksynä sinulta ilmestyy kuitenkin kirja jääkiekosta. Miksi petät meidät näin?

Aika hankalaa tuntea syyllisyyttä odotustesi pettämisestä, kun en ole niistä tiennytkään.

Mitä yhteiskunnallista on jääkiekossa?

Miten se nyt sitten ei olisi yhteiskunnallista?

Teit kirjan yhdessä jääkiekkovalmentaja Raimo Summasen kanssa. Mitä henkistä annettavaa teillä on toisillenne?

Olen haistavinani kysymyksessä hienoisen halveksunnan urheiluihmistä kohtaan. Paheksun asennettasi syvästi, senkin houkka.

Miten kysymys tulisi asettaa, jotta kertoisit, mitä itse sait irti tämän kirjan teosta?

Summasen kanssa kirjoittaminen oli mahtavaa. Ajattele nyt: Jääkiekosta valtavasti pitävä henkilö toivoo, että joskus käsittäisikin lajista jotakin. Ja sitten oppaaksi tarjoutuu Raimo Summanen. Ei kai sitä nyt luistelutaidoton nainenkaan niin tyhmä ole, ettei hoksaisi, kun sattuma muuttuu tuuriksi. Minä tässä saamapuolella olen, eikä Summanen.

Olet kirjoittajana suorastaan nerokas. Milloin löysit oman tyylisi?

Nerokas. Pitää oikein maistella. Kyllä, hyvältä maistuu. Mitä tyyliin tulee, se saapui luokseni seitsemäs syyskuuta yhdeksänkymmentäkolme. Sieltä se leijui, liepeessä luki “oma tyyli”, ja siitä asti se on helmassa liehunut.

Naisethan, näetsen, eivät kehity töitä tekemällä, vaan löytävät kykyjään marjametsistä. Vakavasti puhuen: kielelliseen tyyliin lie vaikuttanut se, että synnyin turkulaisille vanhemmille Savossa.

Kerro, mitkä työt ovat erityisesti kehittäneet sinua kirjoittajana.

Jok’ikinen. Erikseen jos pitää mainita, niin eräs erinomainen koulu oli sijaistaminen STT:n ulkomaanosastolla, jossa Lähi-idän kriisin kulloinenkin tila piti aina uudelleen saada mahtumaan tuhanteen merkkiin mielellään kahdessa minuutissa.

Toiseksi erityiseksi onnenpotkuksi voisin mainita edelleen jatkuvan yhteistyön Leea Klemolan kanssa. Ylipäänsä olen kerran toisensa jälkeen onnistunut tälläytymään itseäni tavalla tai toisella kyvykkäämpien seuraan ja siinä oppinut.

Kirjailijana sinäkin voisit nyt kommentoida kustannusalan kriisiä. Tuleeko laatukirjallisuus jatkossa pienistä ja keskisuurista kustantamoista?

Laatukirjallisuus tulee jatkossa sieltä, mistä se on ennenkin tullut, mistä milloinkin.

Nimeä Suomen parhaat kirjoittajat.

En ole lukenut kyllin laajalti, jotta osaisin moisen listan laatia.

Mainitse edes yksi kirja, joka on tehnyt sinuun vaikutuksen tänä vuonna.

Siis julkaistu tänä vuonna vai luettu tänä vuonna? Tuoreista esmes Robert Crumbin Genesis. Elämys kaltaiselleni, jolle Vanhan Testamentin tarinat ovat tuttuja. Onerva Laineen Nainen leirissä 1970-luvun puolivälistä. Aivan omintakeinen. Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani. Luin sen uudelleen ja ristin taas käteni kiitokseen.

Puhutaan sananvapaudesta. Wikileaks julkaisi netissä kymmeniätuhansia salaisia Afganistan-asiakirjoja, jotka asettavat vaaraan useat sota-alueella työskentelevät ihmiset hengenvaaraan. Olisitko itse julkaissut nämä asiakirjat?

Tutustuttuani kymmeniintuhansiin asiakirjoihin olisin arvioinut kunkin sota-alueella työskentelevän aseman ja velvoitteet erikseen ja sen jälkeen tehnyt oikeamielisen ja pitävän päätökseni. Olenhan nerokas.

Pitääkö sananvapautta rajoittaa, jos, niin millaisessa tilanteessa?

Pitää rajoittaa. Ei pidä. Eikun pitää. Eikun ei. No, usein se näyttää rajoittuvan ihan omin voimin.

Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta enemmän langettavia sananvapaustuomioita kuin valtaosa muista Euroopan neuvoston maista. Mistä tämä on kertoo?

Se kertoo siitä, että olemme keskenämme virkistävästi erimielisiä.

Mikä uusi asia kuumentaa mieliä seuraavan vuoden aikana?

Jos sen nyt tietäisi, se tuskin tulevaisuudessa kuumentaisi mieliä.

Millainen maailmankatsomus sinulla on, eli kuka on Kaarina Hazard?

Jos voisit pikkuisen tarkentaa?

Jos joku kysyisi sinulta bussipysäkillä, kuka olet, mitä vastaisit?

Rouva Itä-Helsingistä.

Minkä ikäisenä ja missä tilanteessa ymmärsit, että haluat kirjoittaa ammatiksesi?

Ei sellaista tilannetta ole ollut. Ymmärsin haluavani tehdä töitä, kun piti maksaa vuokra ja ostaa vessapaperia. Aika nuorena.

Halusit tehdä tämän haastattelun sähköpostin välityksellä. Miksi?

Jotta saisin harkita vastauksiani. Haastatteluun halusin tietenkin siksi, että pääsisin mainostamaan minun ja Summasen uutta kirjaa. Sen nimi on muuten Lätkä.

Kaarina Hazard, 44 v.

  • Vapaa kirjoittaja, näyttelijä, mediatutkija.
  • Filosofian maisteri.
  • Syntynyt Kuopiossa, pitää kotikaupunki naan Jyväskylää, asuu Helsingissä.
  • Perhe: aviomies ja kaksi lasta.
  • Harrastukset: Suomi ja suomi
  • Teos julkaisee lokakuun alussa Hazardin ja Raimo Summasen kirjan Lätkä: Kirja urheilusta.



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.

Vihreä Lanka 5/2017

Lue

Vihreä Lanka

5/17


Sisällysluettelo
Anna palautetta

Gaudeamus


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Tuotantoeläimen lyhyt elämä (Sammeli Heikkinen & Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri