Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Iiro Törmä

Emma Kari, Atte Harjanne, Saara Hyrkkö ja Outi Alanko-Kahiluoto
”Leijuva fiilis!” Sunnuntaina eduskuntaan valitut Emma Kari, Atte Harjanne, Saara Hyrkkö ja Outi Alanko-Kahiluoto työpaikkansa edustalla tiistaina.Iiro Törmä

”Leijuva fiilis!” Sunnuntaina eduskuntaan valitut Emma Kari, Atte Harjanne, Saara Hyrkkö ja Outi Alanko-Kahiluoto työpaikkansa edustalla tiistaina.

”Tuntuu unelmien täyttymykseltä” – vihreiden myllerretty ryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa

16.4.2019 17.12

Jenni Leukumaavaara

Vihreiden ryhmähuoneessa eduskunnan viidennessä kerroksessa on lämpöä kuin saunassa, kun uudet ja vanhat kansanedustajat sekä vihreiden työntekijät tervehtivät ja halailevat toisiaan.

”Leijuva fiilis! On ihanaa aloittaa uusi kausi. Ihanaa, että tulee uusia kansanedustajia, ryhmä kasvaa ja saamme lisää resursseja”, neljännelle edustajakaudelle valittu Outi Alanko-Kahiluoto sanoo.


Vihreiden eduskuntaryhmä kasvoi sunnuntai-iltana viidellä edustajalla. Naisia on seitsemäntoista ja miehiä kolme. Myös vaihtuvuutta on poikkeuksellisen paljon: edellisestä viidentoista edustajan ryhmästä jatkaa vain kuusi edustajaa.

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto kuvailee uutta ryhmää monipuoliseksi niin osaamiseltaan kuin ikähaitariltaan. 

”Meillä tulee hyvin vahvaa osaamista koulutus-, sosiaali- ja luontokysymyksissä”, Haavisto sanoo. 

Ryhmän nuorin, Iiris Suomela, on 24-vuotias ja samalla koko eduskunnan kuopus. Ryhmän vanhin Satu Hassi on 67-vuotias.

Vaikka ryhmässä on paljon uusia kansanedustajia, monet ovat politiikassa jo kannustimensa hankkineet.

”Monet ovat pitkän linjan vihreitä puurtajia, jotka ovat tehneet vuosia töitä esimerkiksi paikallispolitiikassa. Nämä eivät ole niin sanottuja onnenkantamoisia vaan palkittiin selvästi pitkän linjan työstä. Se on kiinnostavaa”, Haavisto sanoo.


Haaviston mielestä parhaita onnistumisia vihreille olivat Helsingin kasvu suurimmaksi puolueeksi, Uudenmaan merkittävä kannatuksen kasvu sekä Kaakkois-Suomen edustajamäärän tuplaantuminen kahteen.

Etenkin Lapin vaalipiirin niukka tappio kaihertaa. Riikka Karppinen jäi täpärästi ilman edustajapaikkaa.

”Puheenjohtajan kannalta jotkut vaalipiirit jäävät aina harmittamaan. Nyt ennen kaikkea Lappi. Siellä lähdettiin siitä tunnelmasta, että ikinä ei saada vihreää kansanedustajaa ja lopulta jäätiin vain kymmenen äänen päähän.”


Oulun vaalipiiristä uutena edustajana eduskuntataloon astelee Jenni Pitko. Hänestä kansanedustajuus ”tuntuu unelmien täyttymykseltä”.

”Nuorten naisten nousu tekee onnelliseksi, ja itsekin saan sitä porukkaa olla. Voimme olla tuomassa uutta virtaa ja uusia ajatuksia”, 33-vuotias Pitko sanoo.

Päällimmäisenä odotuksena Pitkolla on päästä torjumaan ilmastonmuutosta ja tekemään tasa-arvoisempaa politiikkaa.  

Vihreille odotettiin toista edustajapaikkaa Oulun vaalipiiristä, ja siltä näytti vielä ennakkoäänien tullessa sunnuntai-iltana. Myös gallupit ennakoivat vakaasti kahta paikkaa.

”Toisen paikan putoaminen oli tosi kova kolaus, oikeastaan shokki. Teimme kuitenkin äänimääräennätyksen, joten kaksi paikkaa on kyllä tulevaisuudessa vielä otettavissa”, Pitko sanoo.


Toiselle kaudelle
valittu Krista Mikkonen kertoi vielä kokoavansa ajatuksia kampanjarutistuksen jälkeen. Hän ei ole vielä pohtinut esimerkiksi sitä, hakeeko kesällä vihreiden puheenjohtajaksi.

Tulevasta kaudesta ei tule helppo, mutta eduskuntaryhmän kasvu helpottaa esimerkiksi valiokuntatyöskentelyä.

”Nyt meillä on kaksi edustajaa per valiokunta, se helpottaa yksittäisten edustajien työtaakkaa”, Mikkonen pohti.  


Uudellamaalla eduskunnasta
putosi Jyrki Kasvi. Hän kertoi olon olevan ”tosi ristiriitainen”.

”Totta kai olen iloinen sekä vihreiden kokonaistuloksesta että Uudenmaan vihreiden tuloksesta, mutta omaan tulokseen en voi olla oikein tyytyväinen.”

Kasvi ei ole vielä pohtinut tulevaisuudensuunnitelmiaan.

”Tässä pitää antaa näiden tunteiden mennä yli. Olen ihan tietoisesti antanut niille aikaa. Tosin kyllä mä tänä aamuna kirjoitin jo muistion siitä, mikä meni pieleen ja mitä pitäisi tehdä eri tavalla. Jos tähän taas neljän vuoden päästä päädytään, ne ovat siellä tallella.”

Kasvi toivoo uusien kansanedustajien pitävän yllä tieto- ja teknologiapolitiikan osaamista ja ymmärrystä.

”Olen kuusitoista vuotta täällä saarnannut tieto- ja teknologiapolitiikkaa, koska se muuttaa yhteiskuntaa enemmän kuin ihmiset huomaakaan. Nyt ne alkavat toteutua. Tällä vaalikaudella on tulossa esimerkiksi tekoälyn säätelyä tällä vaalikaudella. Pitäkää mielessä ne höperön Kasvin jutut.”

Vihreät  eduskuntavaalit19  eduskunta 




Viite