Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Alaikäisenä turvapaikkaa hakenut voi jäädä yksin

9.11.2018

Anna Sahinoja

Käyttäjän Anna Sahinoja kuva
Anna Sahinoja on nyt 19-vuotiaan, alaikäisenä turvapaikanhakijana Suomeen tulleen nuoren kummitäti.

Juuri nyt kaksi Suomeen yksin saapunutta nuorta on säilössä odottamassa palautusta Afganistaniin. Maahan, johon Amnestyn mukaan ei pitäisi palauttaa ketään turvallisuustilanteen vuoksi.

Yksin turvapaikkaa alaikäisenä hakeneiden nuorten osalta turvapaikkajärjestelmän toiminta on ollut osittain kiinni sattumasta.

Onko nuorta puhutellut kokenut vai kokematon Maahanmuuttoviraston edustaja? Onko nuori saanut riittävästi apua edustajaltaan ja oikeusavustajaltaan? Onko kukaan osannut kysyä häneltä oikeita kysymyksiä? Onko nuori osannut itse kertoa lähtömaasta lähtemisensä syyt?


On liikaa vaatia nuorta ihmistä yksin hahmottamaan, mitkä asiat ovat tärkeitä kerrottavaksi turvapaikkaprosessissa. Varsinkin kuin kerrottavat syyt ovat raskaita ja niiden kertominen on vaikeaa. Vaikeiden asioiden esille nostaminen aktivoi trauman.

Me kuulemme vain niistä nuorista, joilla on suomalaisia läheisiä. Jos nuorella ei ole ketään, joka nostaa äänensä hänen puolestaan, palautus tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa.

Suomalaiset vapaaehtoiset ovat nuorten osalta täydentäneet hakemuksia, etsineet osaavia oikeusavustajia ja olleet siten varmistamassa oikeuden toteutumista.

On inhimillistä reagoida kielteiseen päätökseen niin, ettei hetkeen kerro siitä kenellekään. On inhimillistä myös panikoida niin, että jättää menemättä poliisin tapaamiseen, jättää kertomatta kenellekään koko tapaamisesta.

Valitettavasti näissä tilanteissa avun viivästyminen tarkoittaa pahimmillaan säilöönottoa ja palautusta turvattomaan maahan.


Yksin Suomeen tullut nuori on ihan yhtä kypsä tai epäkypsä kuin Suomessa syntynyt nuori.

Suomeen syntyneiden lasten ja nuorten kohdalla sosiaalityössä jälkihuolto kestää siihen asti, kun nuori täyttää 21. Yksin alaikäisenä tullutta nuorta kohdellaan aikuisena siitä päivästä, kun hän täyttää 18 vuotta. Nuori jätetään käytännössä täysin omilleen.

Vuosina 2015–2017 yhteensä noin 3 500 ilman huoltajaa saapunutta lasta ja nuorta haki Suomesta turvapaikkaa. Iso osa heistä on saanut oleskeluluvan. Osa sinnittelee pätkäoleskeluluvasta toiseen.

Haavoittuvimmassa asemassa ovat ne nuoret, joiden päätökset ovat olleet kielteisiä myös oikeusasteissa.

Oikeusasteiden läpikäynti ei korjaa puhuttelussa tehtyjä virheitä, jos kukaan ei oikeasti kuule nuorta ja täydennä sen pohjalta hakemusta.

Meillä on vastuu tänne tulleista nuorista. He ovat yhtä tärkeitä kuin täällä syntyneet. Hekin ovat Suomen tulevaisuuden tekijöitä, jos heidän vaan annetaan jäädä.

Maahanmuutto 





Viite