Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Arkadianmäen mörrimöykyt

3.9.2018

Tuija Siltamäki

Käyttäjän Tuija Siltamäki kuva
Tuija Siltamäki on Tampereen ylioppilaslehti Aviisin päätoimittaja.

Heippa taas, nassikat!

Uusi syksy on polkaistu oikein reippaasti käyntiin, ja toivottavasti teillä kaikilla oli yhtä riemuisa kesäloma kuin opella!

Palautan ensi kerralla ne teidän aineet, mutta hirmu hienosti olitte kyllä osanneet kertoa Suomi-areenan kivoimmasta päivästä! Muistattehan jatkossa, että kirjakauppa on yleis- eikä erisnimi, joten se kirjoitetaan pienellä, ja ennen lobbarin luokse lähtemistä tulee usein pilkku.


Tänään puhutaan ilmastosta. Te kaikki olette varmasti kuulleet, että ilmasto muuttuu nyt hirmuista vauhtia ja miettineet, miten jokainen voisi huolehtia meidän yhteisestä planeetasta. Maapalloja on vain yksi, ja sen tähden on ihan eri tärkeää, että me kaikki pidetään siitä hyvää huolta!

Mitä Juha? Ai miksi sinä joudut aina siivoamaan vihervasemmiston sotkuja? Koska sinä olet tällä viikolla järjestäjä.


Tehdäänpä kierros ja mietitään oikein porukalla, millaisia ihan tavallisia ilmastotekoja jokainen voisi tehdä! Minä annan esimerkin, ja te mietitte kotiläksynä sitten itse lisää! Parhaan vinkin keksijä saa tuhat lisä-ääntä vaaleissa!

Antti, tiesitkö että suomalainen heittää vuodessa yli 20 kiloa ruokaa roskiin? Voisitko jatkossa ottaa pekonipastaa vain sen verran kuin jaksat syödä? Entä jos toisinaan korvaisit pekonin vaikkapa vönerillä tai härkiksellä? Ne ovat takuulla yhtä maukkaita!

No mitäs Jussi siellä suuta noin mutristelee? Vai että ei jaksa ministeri pupunruualla tehdä päätöksiä ja on ihan pelkkää ideologista pakkotuputusta tämä? Nyt oli kyllä Jussi sen verran höpsöä puhetta, että pistät tämän aasinhatun päähäsi ja menet heti nurkkaan seisomaan!

Ihan turha kikattaa siellä nurkassa, Touko ja Li! Tai kertokaa sitten koko ryhmälle, jos on niin hauskaa! Muistathan Li irrottaa laturin seinästä silloin, kun et lataa somepuhelintasi? Ja pistä nyt Touko paita päälle, sinähän vilustut.

Petteri, voisitko välillä liikkua ministeriauton sijaan kävellen tai kaupunkipyörällä? Yksityisautoilu saastuttaa kamalan paljon, mutta pyöräily on ekologista. Samalla saa liikuntaakin!

Hetkinen, onko kukaan nähnyt Saria ja Anna-Majaa? Eikö? No niin, mennään sitten eteenpäin.


Juha, sinun pitäisi muistaa sammuttaa vesihana siksi aikaa, kun peset kätesi kaikista ikävistä päätöksistä. Ja Sampo, muistathan sammuttaa valot, kun viimeinen sininen lähtee puoluetoimistolta?

Ja Timo, jos sinä olisit puoliksikaan yhtä kiinnostunut napajäätiköistä kuin naisten kohduista, tämä maailma olisi paaaaljon parempi paikka meille kaikille!

Seuraavaksi voisitte kaikki tulla hakemaan täältä sakset, liimaa ja kartonkia. Sitten valitsette tästä kiposta sellaisen postikortin, joka parhaiten kuvastaa sitä, millaista turvapaikkapolitiikkaa te ajatte.

Jaaha ja Laura onkin tuonut tänne näköjään oman kortin, jossa hyvin… hmm… väsyneet sedät ja tädit nukkuvat kuopassa. Voi herttinen sentään…




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.