Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Maxim Usik

Kuvituskuva
Maxim Usik

Demokratia tarvitsee juuri sinua

24.10.2018 10.34

Riikka Suominen

Aamuyön unettomina tunteina maailman kehityksestä tuntuu löytyvän pelottavia kaikuja 1930-luvulta. Onneksi jokainen voi vahvistaa demokratiaa ja vastustaa sortoa.

1. Vahdi demokratiaa

Kansainväliset vertailut osoittavat, että demokratia rapautuu esimerkiksi itäisessä Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa, sanoo yleisen valtio-opin professori Maija Setälä Turun yliopistosta. Kansanmurhiin erikoistuneen professori James E. Wallerin mukaan jopa riski kansanmurhaan on kasvanut Yhdysvalloissa.

Suomessa tilanne on edelleen hyvä.

”Mutta demokratiaa pitää valvoa, eikä sen kehitys ole yksisuuntaista”, sanoo Setälä.

2. Puolusta kun voit

Sortovaltion kehittyminen yllättää kansalaisensa.

”Saksalaiset eivät vuonna 1932 tienneet äänestävänsä viimeisissä vapaissa vaaleissa”, kirjoittaa Timothy Snyder kirjassa Tyranniasta.

Hän varoittaa luulosta, etteivät sortajat olisi valmiita purkamaan samoja instituutioita, jotka ovat nostaneet heidät itsensä valtaan.

”On selvää, että totalitarismi syntyy ei-totalitaarisessa ympäristössä”, sanoo kansainvälisen politiikan dosentti Hanna Ojanen.

3. Ajattele omilla aivoilla

Ojanen on huolestunut siitä, että Suomessa on tuudittauduttu ajatukseen, ettei mitään pahaa voi tapahtua vahvassa yhteiskunnassamme.

”Vakaa ja yksituumainen yhteiskunta kaatuu nopeammin kuin hajanainen yhteiskunta. Maissa, joissa ihmisten on pakko ottaa enemmän asioita vastuulleen, yhteiskuntarakenne on monipuolisempi ja siten vahvempi.”

4. Älä hyväksy erottelua

Kehitys kohti sortovaltiota lähtee näennäisesti hyvistä tarkoitusperistä, Ojanen muistuttaa. Joillekin muutokset ovat parannuksia, mutta on vaarallista, kun kaikki eivät ole enää samanarvoisia.

”Ihmisistä voidaan muodostaa epätoivottuja vähemmistöjä käsittämättömin perustein. Totalitarismissa on arpapeliä kummalle puolelle itse jää.”

Suomessa oikeusturva on nykyään erilainen turvapaikanhakijoille ja muille. Tanskassa maahanmuuttajalähiöiden lapsilla on yksivuotiaasta saakka pakollinen päivähoito, muiden oppivelvollisuus alkaa kuusivuotiaana.

5. Älä katso kenkiisi

Jokaisen yksittäisen kansalaisen oma ajattelu ja toiminta on ratkaisevaa. Siksi on olennaista puuttua pieneenkin syrjintään, kuten nimittelyyn bussissa.

6. Älä sorra laumassa

Demokratian ja ihmisoikeuksien suhde on jännitteinen. Kansanvalta perustuu enemmistön mielipiteeseen. Enemmistö voi vainota vähemmistöä. Hanna Ojanen on huolissaan puheenvuoroista, joissa syrjintää oikeutetaan enemmistön oikeuksien puolustamisella.

7. Puolusta oikeutta sivistyä

Vähemmistöjen oikeuksia, demokratiaa ja hyvää koululaitosta pitää puolustaa. Kerran saavutetut asiat eivät pysy ikuisesti. Sortovaltiossa sivistys ja tutkimus ovat epäilyttäviä. Kriittiseen ajatteluun ei kannusteta.
”Meillä on hieno koulu, mutta ei sekään itsestään pysy hyvänä”, sanoo Ojanen.

8. Älä kutsu itsevaltiasta

Nykyinen poliittinen järjestelmä on niin hankalien asioiden edessä, että ajatus valveutuneesta itsevaltiaasta voi houkuttaa.

”Demokraattisen järjestelmän pitää ratkoa niin kutsuttuja pirullisia ongelmia. Vaatimus yksinkertaisemmasta ja tunnepitoisesta politiikasta vaikeuttaa niiden ratkaisemista entisestään”, Setälä sanoo.

Esimerkiksi ilmastotoimien kiireellisyyttä painottavat harmittelevat demokraattisen lainsäädännön hitautta. Setälä muistuttaa, miksi demokratiaa pitää silti puolustaa:

”Sillä on kansan hyväksyntä. Porukoiden pitää olla sitoutuneita ilmastotoimiin, ei niitä pysty muuten panemaan toimeen.”

9. Etsi samanhenkisiä

Kansalaisten osallistuminen vahvistaa demokratiaa. Suomessa on paljon puolueita ja järjestöjä. Sellaiseen liittymällä oma vaikutusvalta kasvaa.

10. Vaadi päästä keskusteluun

Kansalaisaloitteen lisäksi esimerkiksi kansalaisraateja voisi käyttää päätöksenteon valmistelussa. Oregonissa Yhdysvalloissa on kansalaisista koostuva paneeli, joka päättää, mitkä kansalaisaloitteet menevät kansanäänestykseen. Paneelin lausunto lähetetään äänestäjille ennen kansanäänestystä. Myös Suomessa voisi käyttää kansalaisraateja esimerkiksi kansalaisaloitteiden käsittelyssä.

11. Kehu ääneen

Kehu julkisesti ihmisoikeuksia puolustavia henkilökohtaisesti tai somessa. Esitaisteleminen on raskasta yksin. Myös poliitikko saa voimia kannustuksesta. Somessa ei ole pakko kommentoida, jos pelkää konfliktia. Hyvistä kommentteista tykkääminen ja toisten päivitysten jakaminen ajaa samaa asiaa. Kerro kaikille, kuinka hieno asia demokratia on.

maailmanparannuskoulu  demokratia  sortovaltio  vähemmistöt  ihmisoikeudet 




Viite