Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Aleksi Kallioja

Ei mukaan. Emma Kari ei ole käytettävissä vihreiden puheenjohtajaksi.Aleksi Kallioja

Ei mukaan. Emma Kari ei ole käytettävissä vihreiden puheenjohtajaksi.

Emma Kari ei lähde vihreiden puheenjohtajakisaan

1.11.2018 9.06

Sammeli Heikkinen

Kansanedustaja Emma Kari ei tavoittele vihreiden puheenjohtajuutta.

Kari arvioi Twitterissä, että vihreät tarvitsee tunnetumman henkilön viemään puolueen vaaleihin.

Puheenjohtajaksi käytettäväksi on tähän mennessä ilmoittautunut Outi Alanko-Kahiluoto. Hän on kokenut kolmannen kauden kansanedustaja.

Puheenjohtajakisasta kieltäytyneiden vihreiden vaikuttajien kommenteissa on kuitenkin puhuttu koko Suomen tuntemasta vihreästä, minkä on tulkittu tarkoittavan kansanedustaja Pekka Haavistoa.

Haavisto ei ole vielä ilmoittanut, onko hän käytettävissä puheenjohtajaksi.

Vihreiden puoluevaltuuskunta valitsee puheenjohtajan ensi kesän puoluekokoukseen saakka lauantaina.




Viite