Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Heidi Hautala on europarlamentissa kolmatta kauttaan. Hän toimii parlamentin varapuheenjohtajana.

Heidi Hautala on europarlamentissa kolmatta kauttaan. Hän toimii parlamentin varapuheenjohtajana.

Hautala ehdolle eurovaaleihin – Havittelee Suomen komissaarin paikkaa

16.6.2018 10.12

Riikka Suominen

Europarlamentin varapuheenjohtaja Heidi Hautala (vihr) julkisti puoluekokouspuheessaan asettuvansa ehdolle ensi kevään eurovaaleissa. Samalla hän kertoi olevansa kiinnostunut Suomen komissaarin paikasta.

Hautala on jo aiemmin vaatinut, että Suomen komissaarin pitää olla ehdolla eurovaaleissa. Komissaariehdokkaiden kannatus mitattaisiin vaaleissa ja äänestäjille olisi selvää, mitä kukin todella ajaa ja ajattelee.

”Komissaarivalinta tehdään Suomessa perinteisesti kabineteissa suljettujen ovien takana. Tämä vanhanaikainen menettely ei palvele tarkoitustaan”, Hautala sanoi.

 

Suomi on EU:n puheenjohtaja heti eurovaalien jälkeen. Siellä painopisteen pitäisi Hautalan mielestä olla yritysvastuu.

”Oikeudenmukaisen, kilpailukykyisen ja kestävän yritystoiminnan pitäisi olla Suomen puheenjohtajakauden painopiste”, sanoi vihreiden puoluekokouksessa Vantaalla puhunut Hautala.

Hän painotti, että EU pystyy halutessaan luomaan standardeja, jotka eivät ulotu vain EU:n alueelle vaan joilla on maailmanlaajuisia vaikutuksia. Esimerkkinä on EU:n hiljattain voimaan tullut tietosuoja-asetus.

”Vain EU:lla on riittävästi voimia tarttua monimutkaisiin,
rajat ylittäviin kysymyksiin, kuten globaalien internetjättien toimintaan”, Hautala sanoi.

Samanlaista toimintaa hän kaipaa yritysvastuuseen.

”Yritykset on velvoitettava kartoittamaan ja ehkäisemään ennalta oman toimintansa ihmisoikeus- ja ympäristöriskit.”

Hautalan mukaan tällaiselle huolellisuusvelvoitteelle löytyy tukea läpi poliittisen kentän.

 

 

Heidi Hautala  euroopan unioni  eurovaalit  komissaari  yritysvastuu 




Viite