Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Hitler sohvatyynyssä ja hakaristi Helsingin kaduilla – mitä natsisymboleille pitäisi tehdä?

Sarianna Silvonen

Paha leima. Kiinassa Hitler ja hakaristi sopivat sohvatyynyyn, joten ne eivät ilmeisesti herätä kummoista kauhunväristystä.Sarianna Silvonen

Paha leima. Kiinassa Hitler ja hakaristi sopivat sohvatyynyyn, joten ne eivät ilmeisesti herätä kummoista kauhunväristystä.

21.12.2018 13.29

Vesa Sisättö

Miksi hakaristin näkeminen Helsingin kaduilla hätkähdytti niin kovasti? Muinaisesta onnen symbolista on tullut entistä synkempi pahuuden vertauskuva. 

Viitisen vuotta sitten törmäsin kirpputorilla aivan tolkuttomaan esineeseen. Se oli sisustustyyny, joka esitti New Yorkin öistä maisemaa. Lisäksi kuvassa oli saksalainen, Adolf Hitlerin päällä varustettu postimerkki vuodelta 1941 ja hakaristilla koristettu postileima.

Nainen, joka myi tyynyjä, kertoi tilanneensa ne Kiinasta ja joutuneensa toteamaan paketin avattuaan, ettei tuotetta voinut myydä kuin kirpputorilla. Ostin tyynyn, ja lopulta se päätyi maalle isäni kotitaloon. Siellä siihen hiljalleen tottui. Huomasin vetäneeni iltapäivätorkkuja Hitlerin naamalle iloisesti kuolaten.

Havainto teki minut levottomaksi. Näinkö pian sitä tottuisi natsismiin? Mutta eiväthän Hitlerin kuva ja hakaristi sinänsä ole pahoja. Vai ovatko?

Hakaristista ja natsisymboleista tuli ajankohtaisia, kun uusnatsistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kulkue kantoi itsenäisyyspäivänä natsilippuja, kunnes poliisi keräsi ne pois. Tapaus palautti keskusteluun ajatuksen natsisymbolien kieltämisestä.

Natsien symbolit ja etenkin hakaristi herättävät voimakkaita tunteita. Hakaristi vaikuttaa suorastaan maagiselta pahan vertauskuvalta. Magia onkin liittynyt hakaristiin alusta lähtien.


Ei tiennyt se
kivikauden ihminen, joka ensimmäisen kerran hahmotteli hakaristin keramiikan koristeeksi, mitä merkille tulisi tapahtumaan noin 7 000 vuotta myöhemmin. Hänelle hakaristi oli maaginen symboli, joka toi onnea, hedelmällisyyttä ja hyvinvointia.

Hakaristi symboloi näitä asioita vuosituhansia. 1800- ja 1900-luvun taitteessa alkoi tapahtua. Hakaristi nousi uuteen suosioon historian hämäristä.

Saksalainen arkeologi Heinrich Schliemann kaivoi 1800-luvun lopulla esiin muinaisen Troijan ja löysi sen raunioista ruukkuja, jotka oli koristeltu hakaristein. Hän tiesi samanlaisia symboleja löytyneen muinaisgermaanien jäljiltä Saksasta – sekä Intiasta, jossa se oli buddhalaisuudessa yleisesti käytetty kuvio.

Kielitiede oli hieman aikaisemmin ottanut aimo harppauksia eteenpäin. Oli löydetty indoeurooppalainen – tuohon aikaan usein vielä indogermaaniseksi kutsuttu – kielikunta, joka yhdisti kieliä Intiasta läntiseen Eurooppaan.

Tuon ajan tieteessä kielen, kulttuurin ja genetiikan käsitteet olivat nykyisiä epämääräisempiä. Niinpä syntyi käsitys "arjalaisesta rodusta", muinaisesta kulttuurikansasta, jonka jälkeläisiä nykyiset germaanit olivat.

Jo ennen Schliemannia intialaisesta filosofiasta intoutuneet teosofit olivat alkaneet suosia hakaristia. Suomessa hakaristin käyttöä edistivät Suomen taiteen kultakauden kansallisromanttiset taiteilijat, jotka olivat löytäneet symbolin talonpoikaisista esineiden ja kankaiden koristeista.

Akseli Gallen-Kallela suosi hakaristia ja tuli sijoittaneeksi niitä peräti yhdeksän kappaletta suunnittelemaansa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin ketjuun vuonna 1918.


Suomen ilmavoimien
symboliksi hakaristi päättyi sattumalta, kun ruotsalainen kreivi Eric von Rosen lahjoitti ilmavoimille koneen vuonna 1918. Koneen siipiin oli maalattu hakaristit, sillä kreivi piti niitä onnea tuottavana symbolina.

Hakaristi ikään kuin leijui jo valmiina aikakauden ilmassa, kun muuan Adolf Hitler Saksanmaalla mietti symbolia puolueelleen 1920-luvun alussa. Postikorttitaiteilijanakin itseään elättänyt Hitler osasi piirtää ja suunnitteli hakaristilipun, jossa perinteinen symboli oli käännetty 45 asteen kulmaan. Lipun puna-musta-valkeat värit tulivat vanhasta Saksan keisarikunnan lipusta. Hakaristi symboloi arjalaista rotua.

NSDAP:n puoluelipusta tuli Saksan valtiolippu vuonna 1935. Uusi status levitti symbolia laajalle. Hätkädyttävässä kuvassa vuodelta 1940 natsiliput liehuvat Mannerheimintien varrella Suomen ja Saksan maaottelun kunniaksi.


Sodan aikana
natsi-Saksan lipusta tuli pahuuden symboli, hyvästä syystä. Natsien pahuudet paljastuivat sodan jälkeen. Järkytys oli monille suuri. Lippuja poltettiin, ja kuuluisassa filminpätkässä amerikkalaiset räjäyttävät suuren hakaristin Nürnbergin puoluepäiväalueella.

Sotaa seurasi jälleenrakennusvaihe ja kylmä sota, jonka aikana menneitä pikemminkin pyrittiin unohtamaan kuin muistelemaan.

Aiheeseen palattiin kunnolla, kun suuret ikäluokat Saksassa alkoivat kaivaa isiensä tekoja esiin 1960-luvun lopulla. Seuranneiden 50 vuoden aikana natsien kauheuksia esitettiin historiankirjoituksessa, journalismissa ja taiteessa yhä uudelleen.

Natseista tuli viihteen vakiopahiksia. Viihteessä natsit esiintyivät joko ihan itsenään tai sitten puettuina johonkin fiktiiviseen asuun.

Tämän vuosikymmeniä jatkuneen uudelleen ja yhä uudelleen esittämisen prosessissa natsien pahuus on ikään kuin kasvanut. Samalla heidän käyttämänsä symbolit ovat alkaneet muuttua "pahemmiksi".

Aiemmin oli ihan okei pilkata natseja ja heidän symbolejaan, kuten tehtiin esimerkiksi brittiläisessä komediasarjassa Maanalainen armeija iskee jälleen (1982–92). Nyt sellainenkin on hiukan riskialtista: natseista on tullut vakava asia.


En tällä tarkoita
etteivätkö natsit olisi täysin ansainneet pahuuden kehäänsä. Kuten toimittaja Kari Huhta kirjoitti Helsingin Sanomissa:

"Ei tarvitse vähätellä Neuvostoliiton ja Kiinan kommunistien uhreja todetakseen, että natsit erottuivat nostamalla ihmisten tuhoamisen päämääräkseen."

Natsit tekivät pahuudessa hypyn, joka ei sinänsä ole ainutkertainen sisällöltään: kuolemaan ja tappamiseen intoutuneita kulttuureja on ollut historiassa jokusen kerran ennenkin. Mutta jotain Keski-Amerikan atsteekkivaltakuntaa ei voi tappamisen teollisessa mittakaavassa verrata natsi-Saksaan.

Vielä 1970-luvulla natseja saatettiin kuvailla aika neutraalistikin, varsinkin Suomessa, joka kuitenkin taisteli natsi-Saksan rinnalla toisessa maailmansodassa.

Törmäsin havainnolliseen esimerkkiin lukiessani Yleisradion entisen pääkuuluttajan Kaisu Puuska-Joen muistelmia On aika illan... (1975).

Hän kuvailee matkaansa Saksa 1930-luvun lopussa. Rheinin, Berliinin ja muiden Saksan nähtävyyksien joukossa vilahtaa myös Führer, joka ajoi saattueessa ohitse. Kuvauksesta puuttuu pahuuden väristys, joka tällaisiin kohtaamisiin nykyään yleensä liittyy.


Sotasukupolvi
on käynyt jo harvalukuiseksi. Hitleriin ja natseihin liittyvät asiat ovat liukuneet kauemmaksi menneisyyteen verrattuna 1970-lukuun. Tämä on sekä hämärtänyt, että terävöittänyt natsien kuvaa julkisuudessa. Teot ovat siirtyneet kauemmas nykyajasta, mutta natsit symboloivat pahuutta entistä selvemmin.

Huomasin tämän katsellessani kuvia muinaisten ja ei-eurooppalaisten kulttuurien hakaristeistä. Symboli hyppäsi silmille buddhalaisen temppelin seinästä, mesopotamialaisen kulhon pohjasta, roomalaisesta mosaiikista ja passamaquoddy-heimon päällikön päähineestä.

Silloinkin kun hakaristi on aika eri tavalla piirretty kuin natseilla oli tapana, sen hahmotti selvästi kuin vaaran merkkinä. Pahuus tuntui vaanivan näissä kuvioissa.

Hakaristi symboloi 2010-luvulla pahuutta vahvasti. Sen ovat huomanneet esimerkiksi Suomen ilmavoimat, jonka lipussa edelleen erottuu hakaristi, vaikka lentokoneiden siivissä symbolia ei ole näkynyt vuoden 1945 jälkeen.

Suomalaiset saavat selittää kerran toisensa jälkeen, että symboli on ollut ilmavoimilla jo ennen kuin natseilla. Kyse on ilmeisesti erillishakaristista, kuten Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Teivo Teivainen on oivaltavasti veistellyt.

Erillishakaristiteoria ei muuta sitä, että muu maailma näkee Suomen ilmavoimien lipussa aina uudelleen natsihakaristin.

Tässä ei erityisesti helpota se, että koneen ja symbolinsa Suomen ilmavoimille lahjoittaneesta Eric von Rosenista tuli myöhemmin ruotsalainen kansallissosialisti.

Vuonna 1918 hakaristi on ollut neutraalihko onnen symboli. Mutta vuonna 2018 se on jotain ihan muuta. Vaikka symbolin muoto ei juuri ole muuttunut, maailma sen ympärillä on. Ja samalla symbolin merkitys on vaihtunut.

Pitäisikö Suomen ilmavoimien luopua hakarististaan? Ja pitäisikö natsihakaristin käyttö ja natsilipun liehuttaminen kieltää kokonaan? Näin on tehty ainakin Saksassa ja Israelissa. Kielto ei koske symbolia historiallisissa ja taiteellisissa yhteyksissä.


Kieltoa puoltaa moni seikka.
Kuten Kari Huhta sanoi, natsit ovat pahuudessa melko lailla oma kategoriansa. Kukaan joka heiluttaa natsilippua, ei taatusti aja hyviä asioita. Natsisymbolit on nimenomaan suunnattu vähemmistöjä vastaan. Yksi tapa, jolla natsisymbolit voisi kieltää, olisi vihapuhetta koskevan lainsäädännön muuttaminen tai tulkitseminen niin, että se koskisi myös vihaa edustavia symboleja.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä esitti tällaisen tulkinnan laista jo vuonna 2016. Tähän tulkintaan nojasi myös poliisi takavarikoidessaan natsiliput itsenäisyyspäivänä.

Itsenäisyyspäivänä natsiliput liehuivat jo kieltämisensä täytäntöönpanoa odottavan Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kulkueessa. Liikettä voisi sen tekojen perusteella luonnehtia myös terroristijärjestöksi. Huomion kiinnittyminen natsisymboleihin saattoi vetää huomiota pois tästä seikasta.

Natsilipun liehuttamisessa on myös hölmöä uhmaa. Vielä 1970-luvulla punkkarit käyttivät natsisymboleja yksinkertaisesti "ärsyttääkseen porvaristoa" kuten punkmuusikko Siouxsie Sioux teki pitämällä natsien käsivarsinauhaa Sex Pistolsin keikalla Pariisissa vuonna 1976. En tiedä, miten tuollainen toimisi nykyään.


Onko natsisymbolien vastustamisessa
menty jo liiallisuuksiin? Symboleista on muodostunut tabu, joka herättää välittömän selkäydinreaktion. Hakaristi tartuttaa pahuuden ympärilleen.

Mikäs siinä: Natseja pitääkin kavahtaa. Mutta silloin saattaa jäädä huomaamatta fasismi ja rasismi, joka kulkeekin joidenkin muiden symbolien alla, tai on peräti virkamiesmäisen huomaamatonta.

Lainsäädäntö voisi olla natsimaista ilman että yhtään hakaristia liehuu eduskuntatalon liepeillä. Natsit eivät olleet maanalaisten örkkien rotu, vaan aivan tavalliset saksalaiset muuttuivat natseiksi.

Natsisymbolien kieltäminen pitäisi kirjoittaa lakiin huolellisesti. Lainsäädäntö pyrkii tasapuolisuuteen, joten jos kielletyt väkivaltaisten liikkeiden symbolit määriteltäisiin liian yleispätevästi, aivan taatusti seuraavana vuonna joku tekisi ilmiannon vappumarssin punalipuista.

Symbolien sijasta huomio kannattaa kiinnittää tekoihin. PVL heilutti natsilippuja symbolisena vihapuheena: ele oli suunnattu demokratiaa ja vähemmistöjä vastaan.

Samalla PVL ilmoitti että heidän symbolinsa on yhdenvertainen natsilipun kanssa. PVL:n lipun liehuttaminenkin voidaan siis katsoa samanlaiseksi vihapuheeksi.

Symbolisia tekoja tapahtui itsenäisyyspäivänä enemmänkin.  Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kulkueen lisäksi järjestettiin myös 612-marssi, jonka lähtöpaikalla mukana oli myös perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Vaikka 612-marssi väittää olevansa ei-poliittinen, PVL:n marssilta siirtyi väkeä myös 612-marssiin. Onko mitään syytä hyväksyä natsit marssilleen? Symbolinen viesti on, että tässä marssivat natsit tai ainakin natsien kaverit.


Natsien hakaristi
on vain symboli, joukko tietyllä tavalla piirrettäviä viivoja. Ei ole mitään erityistä syytä, miksi se pitäisi rehabilitoida. Ihmiskunta selviää ilman hakaristiäkin.

Kun tarpeeksi aikaa kuluu, hakaristi voi tehdä paluun. Ehkä taas 7 000 vuoden päästä joku piirtää hakaristin ruukun kylkeen ja arvelee sen tuovan onnea itselleen.



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.

Vihreä Lanka 3/2019

Lue

Vihreä Lanka

3/19


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri