Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Fons Heijnsbroek, Flickr

Amsterdamin kanava
Pelkkä pyöräily ei riitä. Hollannilla on lähivuosina edessään mittava päästövähennysurakka. Fons Heijnsbroek, Flickr

Pelkkä pyöräily ei riitä. Hollannilla on lähivuosina edessään mittava päästövähennysurakka.

Hollannin valitus hylättiin oikeudessa – joutuu vähentämään päästöjään vauhdilla

9.10.2018 14.35

Lasse Leipola

Hollannin valtio on hävinnyt jo toistamiseen oikeusjutun, jossa se yritti välttää päästövähennykset. Taustalla on 886 kansalaisen ja ympäristöjärjestö Urgendan vuonna 2012 käynnistämä prosessi, jossa on selvitetty, vastaako maan ilmastopolitiikka sen antamia kansainvälisiä sitoumuksia.

Alkuperäinen ratkaisu asiassa saatiin jo 2015, kun oikeus katsoi, etteivät vähennykset ole olleet riittäviä ja että maan on saavutettava vuoteen 2020 mennessä vähintään 25 prosentin päästövähennykset vuoden 1990 tasoon verrattuna.

Valtio teki ratkaisusta valituksen, jonka käsittelyn se hävisi tänään tiistaina. Nyt maalla on edessään ankara urakka, sillä Urgendan mukaan maan päästöt eivät ole vähentyneet vuosiin ja ovat vain 13 prosenttia pienemmät kuin 1990.

”Voittomme vahvistaa sen, että Hollannin hallituksen pitäisi keskittyä vähentämään päästöjä eikä vastustamaan oikeuden ratkaisua, joka on herättänyt paljon toivoa ja inspiraatiota maailmalla”, johtaja Marjan Minnesma sanoo Urgendan tiedotteessa.


Hollannin esimerkki on kannustanut monien muiden maiden kansalaisia ajamaan tehokkaampaa ilmastopolitiikkaa oikeusteitse. Norjassa kansalaiset ja aktivistit hävisivät alkuvuodesta oikeuskäsittelyn, jossa Norjan valtiota yritettiin estää myöntämästä uusia öljynporauslupia.

EU:n yleinen tuomioistuin päätti elokuussa ottaa käsiteltäväkseen kymmenen perheen ja ruotsinsaamelaisen Sáminuorra-nuorisojärjestön tekemän kanteen, jonka mukaan EU:n ilmastotavoitteet eivät riitä suojelemaan unionin kansalaisia ilmastonmuutoksen vaikutuksilta.

oikeus  ilmastonmuutos  ilmastopolitiikka  hollanti 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.