Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Hyvästi

17.12.2019

Sammeli Heikkinen

Käyttäjän Sammeli Heikkinen kuva
Sammeli Heikkinen oli Vihreän Langan toimituspäällikkö.

Tänään on viimeinen työpäiväni Vihreässä Langassa. Tämä on viimeinen juttu, jonka kirjoitan Vihreään Lankaan. Se on hyvin surullista.

Ehdin työskennellä Langassa paria kuukautta vaille yhdeksän vuotta. Se on yli puolet toimittajanurastani.

Uskon, että urani jatkuu muualla. Uskon myös, että parhaat juttuni ovat vielä tekemättä, vaikka paljoon Langassa tekemääni olen hyvin tyytyväinen.

Mutta julkaisu ei jatka. Vihreä Lanka kuolee. Se on vielä surullisempaa kuin se, etten siihen itse enää koskaan kirjoita.


Journalismissa tärkeää on kehys, jonka sisässä sitä tehdään. Yleensä tämä kehys ei ole selkeä tai julkilausuttu. Sitä eivät ehkä ajattele paljon edes toimittajat itse.

Mutta siellä se on. Kun ennen Lankaa työskentelin uutistoimituksessa, tein suurimman osan jutuista vallitsevien olojen kehyksessä. Toisin sanoen niissä ei juuri kyseenalaistettu vaikkapa jatkuvan kasvun mielekkyyttä.

Se ei johdu Suuresta Salaliitosta, vaan siitä, että päivittäisjournalismin on pidettävä aina tiettyä osaa maailmasta itsestäänselvyytenä. Muuten kaikki aika kuluisi peruspalikoista puhumiseen, eikä kukaan saisi tietää kolarista Lahdentiellä tai vallankaappauksesta Venezuelassa.


Langassa ainutlaatuista oli Langan oma kehys. Me kehystimme maailman ilmastokriisin vääjäämättömyydellä. Kun yhteiskuntaa katsoo näin, sen näkee toisesta kulmasta kuin muut.

Se oli Langan arvo lukijoille ja se oli Langan arvo tekijöille. Vihreän Langan toimituksesta suurin osa ei ole ollut eikä ole nytkään Vihreän liiton jäseniä.

Meitä on yhdistänyt ja yhdistää samankaltainen näkemys maailmasta ja sen muuttamisen tarpeesta. Sama ydintotuus tai ideologia, miksi sitä haluaakin nimittää.

Langan kehystys maailmalle on ollut hyvin paljon sama kuin oma näkemykseni. Siksi Langassa on ollut hyvä olla.


Kiitän kaikkia lukijoitamme. Toivon, että yritätte edelleen pysyä perillä maailmasta mahdollisimman monipuolisesti. Demokratia voi toimia kunnolla vain, jos kansalaiset ymmärtävät riittävästi ja ovat riittävän kiinnostuneita yhteiskunnasta.

Nykyisenkaltainen journalistinen systeemi ei varmasti ole ainoa tapa pyrkiä kohti valistunutta kansalaisuutta, mutta se systeemi on olemassa ja toimii edelleen ainakin jollakin tavoin.

Pyydän siis teitä lukemaan, jakamaan ja – jos varallisuus sen sallii – ostamaan hyvää journalismia.

Kritisoikaa laiskasta ajattelusta ja huomauttakaa virheistä. Me toimittajat emme pidä sellaisesta palautteesta – vaikka toista kenties väitämme – mutta kritiikki tekee journalismista parempaa.

Kehukaa toimittajia, jotka tekevät hyvää työtä. Ei tämä aina aivan kevyttä ole. Ja samoin kuin ansaittu moite myös ansaittu kehu tekee journalismista parempaa.


Erityisesti kiitän
kaikkia työtovereitani Vihreässä Langassa. On ollut etuoikeus ja ilo työskennellä kanssanne.

Palkkatyöläisen valveillaoloajasta suuri osa kuluu kollegoiden seurassa. Kun kollegoista tulee ystäviä, aikansa saa viettää ystävien seurassa.

journalismi 





Viite