Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Iiro Törmä

Lapsille tiedoksi. Jenna Kunnaksen ja Mikko Pelttarin Näkymätön myrsky -satukirjassa käsitellään Sumulahden ympäristöongelmia.Iiro Törmä

Lapsille tiedoksi. Jenna Kunnaksen ja Mikko Pelttarin Näkymätön myrsky -satukirjassa käsitellään Sumulahden ympäristöongelmia.

Ilmastonmuutoksesta lapsille: ”Pelkoja voi helpottaa tarinoilla”

29.10.2019 15.07

Lasse Leipola

Parasta olisi, että ilmastonmuutoksesta ei tarvitsisi puhua lapsille. Ilmastonmuutos on kuitenkin totta ja leikkaa läpi yhteiskunnan. Siksi siitä keskustelevat niin lapset kuin aikuisetkin.

”Lapset kuulevat väistämättä ilmastonmuutoksesta. Siksi tarvetta puhua aiheesta on aika monella perheellä. Myös meillä kotona”, sanoo kahden lapsen isä, ympäristökysymyksiin erikoistunut tiedetoimittaja Mikko Pelttari.

”Monella lapsella voi myös olla pelkoja aiheeseen liittyen ilman, että vanhemmat niistä tietävät. Näiden asioiden sanoittaminen on vaikeaa aikuisillekin.”

Tähän ongelmaan Pelttari ja hänen puolisonsa, kirjan kuvittanut Jenna Kunnas, hakevat ratkaisua Näkymätön myrsky -satukirjalla. Siinä ilmastonmuutoksen mekanismeja kuvataan kuvitteellisessa maailmassa.

”Tällaisten tarinoiden kautta pelkoja voidaan helpottaa. Muualta epämääräisesti tuttu asia asettuu jonkinlaiseen yhteyteen”, Pelttari sanoo.

Hänen mukaansa analogiat kirjan satumaailman ja todellisuuden välillä ovat yksinkertaistuksia, mutta tarkkaan harkittuja ja totuudenmukaisia. Tavoitteena on auttaa lapsia ja aikuisia keskustelemaan ilmastonmuutoksesta vakavasti mutta turvallisesti.


Yksi kirjan teemoista on turhautuminen ilmastonsuojelun hitauteen. Aivan kuten todellisuudessakin, monet kirjan aikuishahmoista tunnistavat ongelman, mutta välttävät toimintaa erilaisiin syihin vedoten.

Perheiden pienet yhteiset ilmastoteot eivät riitä ratkaisemaan ilmastokriisiä, mutta ne voivat lievittää lasten ja aikuistenkin turhautumista. Pelttari muistuttaa, että vaikka ensisijaista on päästä eroon fossiilisten polttoaineiden käytöstä, lapsilla ei yleensä ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen.

”Pientenkin ilmastotekojen tekeminen voi auttaa turhautumiseen. Myöhemmin samat lapset pääsevät tekemään merkityksellisiä ratkaisuja tilatessaan sähkösopimuksia tai tehdessään päätöksiä asunto-osakeyhtiöissä, työpaikoilla tai kunnanvaltuustoissa.”

Pelttarin mukaan ilmastonmuutos ei saa olla syy lakata tavoittelemasta onnellisuutta tai hyvää elämää. Hän ei ole huolissaan siitä, että lapsille olisi vaikeaa luopua jostain ilmastonmuutoksen torjumisen vuoksi.

”Nykyisin luopumisongelma on suurempi meille aikuisille, jotka olemme saaneet elää fossiiliajan huippuhetken.”

ilmastokriisi  lapset 




Viite

Vihreä Lanka 4/2019

Lue

Vihreä Lanka

4/19


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri