Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Ilmastopolitiikan pitää olla kilpailua

3.1.2019

Lasse Leipola

Käyttäjän Lasse Leipola kuva

Ilmastonmuutoksen nostaminen ensi kevään vaalien pääaiheeksi on vaikeaa. Näin siitä huolimatta, että ilmastonmuutos oli kestoaihe mediassa vuoden 2018 loppupuolella.

Ensin loppukesän poikkeukselliset helteet korvensivat koko maata. Juuri kun kesähelteiden herättämä ilmastokeskustelu oli hiipumassa, heitti kansainvälisen ilmastopaneelin uusin raportti bensaa hiipuviin liekkeihin.

Katowicen joulukuinen ilmastokokous ei noussut pääuutiseksi, mutta näkyi kotimaisessa mediassa enemmän kuin yksikään kokous sitten Pariisin.

Ensi kevääksi ei ole luvassa tällaista vetoapua. Kevään säät vaihtelevat Suomessa niin paljon, että mitään säätä voi tuskin kutsua poikkeukselliseksi. Merkittäviä ilmastoraportteja tai -kokouksia ei ole tulossa.

Vaikeuskerroin nousi entisestään, kun eduskuntapuolueet pääsivät joulun alla sopuun yhteisistä tavoitteista Suomen ja EU:n ilmastopolitiikkaan. Tavoitteet olivat yllättävän monipuolisia ja kouriintuntuvia.

Esimerkiksi EU-puheenjohtajuuskaudelle asetettiin selkeä tavoite unionin ilmastopolitiikan kiristämisestä. Kotimaassa löydettiin yhteinen kanta muun muassa hiilinielujen kasvattamiseen ja ilmastorahoituksen lisäämiseen.


Kun kansainvälinen ilmastopaneeli
julkaisi lokakuussa uusimman raporttinsa, hallitus vaikutti täysin yllätetyltä. Aamuisessa tiedotustilaisuudessa ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ei luvannut uusia toimia vaan sanoi, että ”hivutellaan pikkuhiljaa puolentoista asteen suuntaan”.

Kun muutamaa tuntia myöhemmin oli selvää, että raportti pysyy valtakunnan ykkösuutisena iltaan asti, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti kutsuvansa puolueet pyöreän pöydän keskusteluun.

Hätäiseltä vaikuttanut ratkaisu saattaa osoittautua vaalitaktiseksi mestarisiirroksi. Nyt kun puolueilla on yhteinen ilmastolinjaus, on ilmastosta aiempaa vaikeampi leipoa vaalikysymystä.

Jo pitkään on ollut selvää, että vain vihreillä ja vasemmistolla on halua ja valmiutta keskustella sellaisista ratkaisuista, jotka ovat suhteessa ilmastonmuutoksen vakavuuteen. Muille puolueille sopisi paremmin kuin hyvin, että parlamentaarisen työryhmän sovulla saataisiin potkaistua ilmastokysymystä vaalien jälkeiseen tulevaisuuteen.


Puolueiden yhteisestä
ilmastolinjauksesta voi pahimmillaan tulla samanlainen kuin Pariisin sopimuksesta tai EU:n ilmastopolitiikasta. Sen taakse on helppo piiloutua, kun joku tulee vaatimaan enemmän.

Moni äänestäjä ei vielä osaa tehdä eroa nykyisen ilmastopolitiikan ja tieteen edellyttämien ilmastotoimien välille.

Ilmastonmuutos on aivan liian tärkeä kysymys sivuutettavaksi vaaleissa. Puolueiden ilmastosopu on kelpo pohja kevään vaaliväittelyihin, mutta katoksi se on umpisurkea.

Konsensus kuuluu YK:n ilmastoneuvotteluihin, joissa ratkaisut vaativat yksimielisyyttä. Sen sijaan kansallista ilmastopolitiikkaa ei pidä latistaa tyytymällä matalimpaan yhteiseen nimittäjään. Siinä ei tarvita yksimielisyyttä. Enemmistö riittää.

Ensi keväänä on tärkeintä nähdä puolueiden välinen kilpailu siitä, kuinka paljon Suomen pitäisi vähentää päästöjään, kasvattaa nielujaan ja millä keinoilla.

Jokaisen puolueen ja ehdokkaan on otettava kantaa aikamme tärkeimpään kysymykseen. Sen jälkeen äänestäjät päättävät, kuka saa vallan.





Viite