Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Keski-ikäinen androgyyni

Marjo Haapasalo

Marjo Haapasalo

3.1.2019 14.22

Vesa Sisättö

Juri on oppinut nauttimaan fantasioistaan. Hän haluaa myös tuoda fetissinsä osaksi arkea.

Kuten kaikilla nelikymppisillä perheellisillä, seksiä on elämässäni liian vähän. Mutta silloin kun seksiä on, se on hyvää. Olemme vaimon kanssa onnistuneet pitämään seksielämäämme yllä.

Toteutamme seksissä myös fantasioita, leikimme valtasuhteilla. Usein tavallinen seksi riittää. Mitään rajua ei kuitenkaan aina jaksa sitten kun vihdoin on saanut lapsen nukkumaan.


Vakiintunut parisuhde
on mielestäni seksin kannalta hyvä. Olemme olleet vaimon kanssa yhdessä 15 vuotta. Välillä on niin, että halut eivät kohtaa, mutta me tunnumme menevän haluissa suunnilleen samalla tasolla.

Olemme keskustelleet, millaista seksiä haluamme ja mikä on mahdollista. Jos kumppanit vaihtuisivat, näitä neuvotteluja joutuisi käymään aina uudestaan.

Olen käynyt pitkän tien siihen, että hyväksyn fantasiani, enkä häpeä niitä. Muistan nuorena kun luin Apollinairen Hurjaa Hospodaria ja ahdistuin, saako näistä kuvauksista kiihottua. Olen oppinut nauttimaan fantasioistani ilman häpeää.


Monet naisten vaatteet
kiihottavat, varsinkin korkokengät ja sukkahousut, myös kiiltävät leggingsit. Nahka ja turkikset ovat myös innostavia materiaaleja.

Olen aina kokeillut naisten vaatteisiin pukeutumista ja kiihottunut siitä, mutta olen halunnut myös tuoda fetissini arkipäivään, muuttaa ne enemmän osaksi minua itseäni.

Minulla onkin Facebookissa Keski-ikäinen androgyyni -niminen sivu, jonne olen viimeksi postannut kuvia minulle varta vasten tehdystä mekosta.

Kutsun tyylikokeilujani androgyniaksi. En tiedä onko se täysin oikea termi, mutta en ole keksinyt parempaakaan. En pyri häivyttämään biologista sukupuoltani eikä minulla ole tarvetta korjata sukupuoltani.

Haluaisin pukeutua niin, että tyyli ei ole yksiselitteisesti kumpaakaan, vaan pikemminkin jotain miehen ja naisen pukeutumisen väliltä. Haluan tuoda naisten vaatteet osaksi arkipukeutumistani.

Olen androgyniassani matkalla: haluni ja uskallukseni muuttuvat koko ajan. Haluaisin, että yhteiskunta olisi turvallisempi paikka haluni toteuttamiseen.

Olen hyväksynyt itsessäni biseksuaalisia piirteitä. En ole hävennyt sitä, että esimerkiksi kiihotun alastoman miehen kuvasta tai pidän jotakuta miestä hyvännäköisenä.

En ole kuitenkaan ihastunut miehiin. En piilottele biseksuaalisuutta, mutta en pidä sitä myöskään itseäni aktiivisesti määrittelevänä asiana.


Erotiikka ja pornografia
ovat aina kiinnostaneet minua, ja olen kirjoittanut niistä paljon.

Kiihotun hyvin helposti. Riittää, kun näen kuvan isoista rinnoista, korkokengistä tai sukkanauhaliiveistä.

Yksinkertaiset kiihokkeet tehoavat minuun. Olen joskus pitänyt sitä nolona, myös poliittisesti, koska kuitenkin pyrin identifioitumaan feministiksi.

En kuitenkaan voi sille mitään. Ominaisuus on ollut minussa pienestä pitäen. Löysin runkkaamisen ilot noin 11–12-vuotiaana.

Sooloseksiä moititaan nykyään, mutta minusta se on upea tapa toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan.Sanotaan, että itsetyydytys on pois parisuhdeseksistä, mutta joskus on kyllä ollut upeaa seksiä illalla, vaikka onkin vetänyt päivällä käteen.




Viite