Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

Hanasaaren voimala
Kohta loppuu tupruttelu. Hanasaaren voimala suljetaan vuonna 2024.Sammeli Heikkinen

Kohta loppuu tupruttelu. Hanasaaren voimala suljetaan vuonna 2024.

Kivihiili kielletään, mutta hidastavatko biopolttoaineet liikenteen sähköistämistä?

18.10.2018 15.37

Lasse Leipola

Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen, joka kieltää kivihiilen käytön energiantuotannossa toukokuusta 2029 lähtien.

Kielto vauhdittaa jonkin verran energiantuotannon murrosta, vaikka monessa paikassa kivihiilestä ollaan jo luovuttu tai luovutaan ennen kieltoa. Käytännössä kielto koskee lähinnä Vaasaa ja Helsinkiä, joissa kivihiilen korvaamista on nopeutettava.

”Salmisaaren yhteistuotantolaitoksella, jossa polttoaineena on kivihiili ja pelletti, on jo tehty alustavia selvityksiä kivihiilen korvaamiseksi. Nyt hallituksen esityksen aikataulun ja sisällön varmistuttua päästään tekemään tarkempaa investointisuunnitelmaa”, sanoo yksikön päällikkö Janne Rauhamäki Helenin tiedotteessa.

Helsingin toinen hiilivoimala Hanasaari suljetaan vuoden 2024 loppuun mennessä.


Hallitus antoi samalla lakiesityksen, joka velvoittaa kasvattamaan biopolttoaineiden osuutta liikennepolttoaineissa. Niin sanottu jakeluvelvoite kasvaisi vuodesta 2021 lähtien 18 prosentista 30 prosenttiin vuonna 2029. Myös työkoneissa ja lämmityksessä käytettävään öljyyn on lisättävä biopolttoainetta kiristyvällä tahdilla.

Vihreät kritisoivat hallituksen esitystä tuoreeltaan.

”Sekoitevelvoite sitoo meidät öljyyn, sillä se pidentää polttomoottoriautojen ja öljylämmityksen käyttöaikaa. Hallitus tukee öljyyn nojaavien teknologioiden käyttöä sen sijaan, että liikenteessä siirryttäisiin sähkön ja biokaasun käyttöön ja lämmityksessä siirryttäisiin esimerkiksi lämpöpumppuihin”, ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Satu Hassi sanoo vihreiden tiedotteessa.

Vihreät haluaisi vauhtia liikenteen sähköistämiseen.

”Tähän tarvitaan valtiolta ohjauskeinoja, kuten joukkoliikenteen suosiminen, päästöttömien autojen verotuksen laskeminen ja vanhaan autokantaan kohdistuva romutuspalkkio”, kansanedustaja Emma Kari sanoo.

kivihiili  biopolttoaineet  ilmastopolitiikka  öljylämmitys  liikenne  energiapolitiikka 




Viite