Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Masturbaation ilosanoma

Amu Urhonen
Amu Urhonen uskoo, että sillä, etteivät monet naiset saa orgasmia on yhteys siihen, ettei naisia kannusteta masturbaatioon.

Amu Urhonen uskoo, että sillä, etteivät monet naiset saa orgasmia on yhteys siihen, ettei naisia kannusteta masturbaatioon.

29.4.2019 13.53

Vesa Sisättö

Amu Urhonen oivalsi, että monet naiset eivät ole tulleet ajatelleeksi, että itsetyydytys voisi olla heitäkin varten.

Olen ihan tyytyväinen seksielämääni tällä hetkellä. Onhan se nyt näin ruuhkavuosien kiireessä hiljaisempaa kuin jossain vaiheessa. Minulla on kaksi pientä lasta, ja minä ja puolisoni käymme töissä, joten aikaa seksille ei ole paljon. Mutta en ole tyytymätön tai turhautunut tilanteeseen.
Olen koulutettu seksuaalineuvoja, joten olen oppinut seksistä paljon ihan ammatikseni.

Suuri seksiin liittyvä oivallukseni tuli, kun olin noin 25-vuotias. Aloin nimittäin silloin harrastaa itsetyydytystä.

Tapasin tuolloin erään pojan. Hän kyseli minulta hirveästi siitä, miten harrastan itsetyydytystä. Poika ajatteli, että siitä voisi löytää meidän yhteiseen seksiinkin jotain kiinnostavaa. Olin vähän, että enhän minä harrasta itsetyydytystä. Pidin sitä tosi tarpeettomana. Mutta poika hoki asiaa niin kauan, että se alkoi kiinnostaa itseänikin.

Aloin kokeilla, ja se olikin aika hauskaa. Jälkikäteen mietin – ja oikeastaan se tuli minulle heti oivalluksena – että miksi henkilökohtainen nautintoni on minulle niin toissijainen asia. En ollut edes ajatellut koko itsetyydytystä.


Kun kymmenen vuotta myöhemmin opiskelin seksuaalineuvojaksi, sain tietää että hirveän monet naiset eivät koko elämänsä aikana harrasta itsetyydytystä. Se oli tosi hämmentävää. Tämä oli minulle merkittävä havainto.

Toki nykyään nuoret harrastavat paljon itsetyydytystä. Mutta onko vieläkin niin, että itsetyydytystä ei pidetä naiselle niin tärkeänä? Miesten itsetyydytys on itsestään selvää.

Seksitutkimuksissa nimenomaan naiset ovat niitä, jotka ilmoittavat etteivät harrasta itsetyydytystä. Se on toki heidän oma ilmoituksensa. Voi olla, että he häpeävät sitä. Mutta olen havainnut ilmiön todeksi ammatissani.

Naisia ei kannusteta masturbaatioon. Mielestäni tällä on yhteys siihen, että harva nainen saa orgasmin yhdynnässä. Ja monet jäävät sitten kokonaan ilman.

Tähän saatetaan reagoida sanomalla, että eihän se orgasmi ole kaikki kaikessa. Naiset ikään kuin itse vähättelevät orgasmia. Mutta miesten orgasmia pidetään itsestäänselvyytenä: totta kai seksin pitää johtaa orgasmiin.


Se poika oli muuten aikanaan oikeassa, kun hän sanoi että itsetyydytyksestäni voisi olla hyötyä meidän seksielämällemme. Siitähän oli! Sen jälkeen tiesin paremmin, miten minua kannattaa koskettaa, ja mistä minä tykkään. Jos nainen ei harrasta itsetyydytystä, voi käydä niin ettei se yhteinenkään seksielämä ole niin tyydyttävää.

Naisen nautinnosta pitäisi puhua enemmän. Seksuaali­kasvatuksessakin korostetaan riskejä, eikä nautinnosta välttämättä puhuta ollenkaan.

Suhtautuminen itsetyydytykseen on nykyään vapautuneempaa, mutta tajuavatko naiset että itsetyydytys voisi olla juuri minua varten? Naiset saattavat tarvita miestä enemmän opastusta aiheeseen. Voisi myös olla hyvä, jos itsetyydytyksestä puhuttaisiin kumppanin kanssa, ja kumppani rohkaisisi naista kokeilemaan.

Haluan levittää masturbaation ilosanomaa! Edelleen on naisia, jotka eivät sitä ole kokeilleet.




Viite