Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Milo Toivonen on rahaton mutta sisällä politiikassa

Anna Autio

Jos Milo Toivonen ei olisi kohdannut vaikeuksia, hänellä ei olisi samanlaista halua vaikuttaa yhteiskuntaan. “Olisin liian tyytyväinen.”Anna Autio

Jos Milo Toivonen ei olisi kohdannut vaikeuksia, hänellä ei olisi samanlaista halua vaikuttaa yhteiskuntaan. “Olisin liian tyytyväinen.”

15.3.2019 16.08

Riikka Suominen

Milo Toivonen on poikkeus. Hän on köyhä, mutta mukana politiikassa.

Kahvia, pähkinöitä, hedelmiä ja ehkä vegaanisia voileipiä. Joskus kokoustarjoilut ovat olleet Helsingin vihreiden varapuheenjohtajan päivän ainoa ateria.

Kun Milo Toivonen kävi ensi kerran vihreiden puoluetoimistolla Helsingin Punavuoressa, hän jännitti vaatteitaan. Hänen ainoat vaatteensa ovat varsilenkkarit, vyötäröltä puristavat farkut ja exältä jäänyt maastohuppari. Hän arveli, ettei kukaan muu poliittinen luottamushenkilö ole yhtä köyhä kuin hän.

”Vihreissä kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota siihen, että kävelen seitsemän vuotta vanhoilla risoilla kengillä. Puoluekokoukseenkin voi lähteä mitä vain päällä.”

Toivonen oli puoluevaltuuskunnan varajäsenenä valitsemassa uutta puheenjohtajaa Touko Aallon tilalle syksyllä eduskunnan Pikkuparlamenttissa. Silloin hän mietti, sopivatko kuluneet vaatteet paikkaan ja tilaisuuteen.
”Ajattelin että näillä mennään. Olen ainakin kantanut korteni kekoon ilmaston puolesta”, hän hymähtää.
Kun ei ole rahaa, ei kuluta turhaan.


Toivonen on köyhä. Siihen on vaikuttanut monia asia jo lapsuudesta saakka.

Vesikannuun laitettiin mehutiivistetippoja. Niin veteen saatiin edes väriä. Sellainen oli vuonna 1987 syntyneen Toivosen lapsuus syvimmän laman aikaan. Hän muistaa myös häpeän, joka seurasi siitä, että söi nälkäänsä liikaa leipää, jota ei sitten riittänyt muulle perheelle.

Ala-asteen luokkaretkellä Toivonen sai ohjaajilta kuulla, että hänen osuutensa retkimaksusta oli jouduttu kustantamaan muiden perheiden kukkarosta. Kerran luokanopettaja kysyi, juoko äiti kotona. Ei juonut, mutta kokemus eriarvoisuudesta jäi syvälle mieleen.

Ekaluokkalaista Toivosta pelotti ylittää katu. Hän oli tottunut kulkemaan yksin Järvenpäässä kouluun. Pelko alkoi, kun kerran koulumatkalla auto osui suojatiellä häneen. Tönäisy ei sattunut kovin pahasti, mutta pelotti ja itketti. Toivonen ei kertonut onnettomuudesta kenellekään.

Hän asui alaluokilla äidin ja pikkusiskon kanssa. Vanhemmat olivat eronneet, kun Toivonen oli pieni. Lapset jäivät äidille. Perhe muutti jatkuvasti Järvenpään sisällä, ja asui toisten ihmisten luona.

”Kotona oli epätasapainoista. Tuntui, ettei kotia oikeastaan ollut.”

Kouluaineissa Toivonen oli hyvä. Yläasteella alkoi armoton koulukiusaaminen. Toivosta heiteltiin repuilla ja hedelmillä.

”Ohi kävellessä mua otettiin kurkusta kiinni ja paiskattiin seinään. Housut vedettiin alas. Totaalista nöyryyttämistä. Kerran mut kaadettiin maahan ja lyötiin nenä rikki. Nenä jäi pysyvästi vähän vinoon.”

Siitäkään hän ei kertonut aikuisille.

”En ole varma miksi. Ehkä siksi, että olin joutunut elämään kaikki kouluvuodet itsenäisesti, ilman apua. Opettajien kysymykset tuntuivat epäilyttäviltä. Että ei mua oikeasti kukaan halua auttaa, parempi olla hiljaa.”

Ala-asteen viimeisen luokan Toivonen kävi isän luona Pieksämäellä. Muuttojen ja yksinäisyyden vuoksi hän oli liian masentunut selviämään koulusta.

”Välitunneilla tuijotin vain koulun käytävän kelloa. Kun aamulla piti lähteä kouluun, otin ulkovaatteet ja lähdin etsimään paikkaa, missä nukkua päivän. Nukuin milloin missäkin, rappujen alla, saunatiloissa. Olin voimakastahtoinen, mutta pahoitin mieleni, kun minua pidettiin häirikkönä. Opettajat laittoivat minut huumetesteihinkin.” 

Päättötodistusta peruskoulusta ei tullut. Toivonen meni kymppiluokalle.

Kymppiluokan todistustenjakotilaisuudessa kaikki luokkatoverit hakivat yksi kerrallaan todistuksen ja onnittelut. Toivonen sai paperin, joka kertoi että poissaoloja oli liikaa. Seuraavana vuonna avulias opettaja auttoi häntä tenttimään puuttuvat taidot ja Toivonen sai peruskoulun suoritettua.

Tästä avusta Toivonen on yhä kiitollinen. Häntä harmittaa, että opettajan nimi on unohtunut.


Toivonen istui bussissa
numero 550 ja itki onnesta koko kolmen vartin matkan Pitäjänmäestä Itäkeskukseen.

Oli toukokuu 2016 ja repussa todistus elämän ensimmäisestä saavutuksesta: peligraafikon tutkinto Amiedusta. Hänellä ei ollut läheisiä kavereita, jonka kanssa saavutusta juhlia, eikä hän halunnut järjestää itselleen juhlia, vaikka tunne oli hieno.

Ennen peligraafikon tutkintoa Toivonen epäonnistui suorittamaan yhdeksännen luokan, kymppiluokan, kaksi media-assistentin tutkintoa, kaksi datanomin tutkintoa, kaksi kertaa lukion ja myös päiväriparilta hänet oli potkittu ulos.

”Kun on kokenut isoja epäonnistumia, niin se että elämä ja ura menee eteenpäin, on iso onnistuminen.”

Toivosen auttoi kiinni arkeen syrjäytymisvaarassa olevia nuoria auttava etsivä nuorisotyö.  Peligraafikon koulutus oli maksullinen, mutta yhteiskunta maksoi sen. Toivonen oli viimeisiä nuoria, jonka koulutuksen maksoi nuorisotakuun alainen Nuorten aikuisten osaamisohjelma. Se maksoi ammattitutkinnon niille 20–29-vuotiaille nuorille, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä koulutusta. 

”Kokoomus ajoi opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen johdolla osaamisohjelman alas. Köyhät syrjäytyneet nuoret eivät saa enää sitä mahdollisuutta uuteen elämään. Minulle se oli silloin maailman tärkein apu.”

Hän opiskeli työttömyysturvalla. Se tuntui aivan perustulolta.

”Oli niin helppoa, kun tiesin, paljonko rahaa tulee kuukaudessa. Eikä opiskellessa ollut velvoitetta käydä työvoimatoimiston haastatteluissa.”


”Uskaltaako nobody tulla?” kysyi Milo Toivonen vihreiden uusien illan tapahtumailmoituksen seinällä Facebookissa keväällä 2016.

Häntä kiinnosti mennä katsomaan, millaista puolueessa olisi. Jo jonkin aikaa hän oli yhä useammin kommentoinut Facebookissa vihreiden poliitikkojen kirjoituksia.

Ville Niinistö ja Emma Kari puhuivat ihmisistä kunnioittaen. Emma Karin tunteellinen tapa puhua on mun persoonaa lähellä. Minäkään en pelkää puhua tai kirjoittaa tunteista.”

Puoluetoimistolle meneminen pelotti. Toivonen ei tuntenut vihreistä ketään.

”Heti samana iltana pääsin juttelemaan Emman kanssa. Kysyin miten hän itse oli lähtenyt politiikkaan ja kehuin maasta taivaisiin. Emmakin taisi tykästyä minuun ja halasi heti.”

Toivonen kuvaa, että hänen kohdalleen ovat osuneet päihdeongelmaa lukuun ottamatta suurin piirtein kaikki syrjäytymisen tekijät: vanhempien avioero, muutot nuorena, yksinäisyys, turvallisten aikuisten puute, koulukiusaaminen, mielenterveysongelmat, velkaantuminen…

”Kaikilla taustamittareilla mun pitäisi olla täysin syrjäytynyt kaikesta. Silti olen enemmän inessä kuin moni muu.”

Hän oli päättämässä lokakuussa vihreiden väliaikaisesta puheenjohtajasta ja kirjoittamassa puolueen poliittista tavoiteohjelmaa.


Politiikka oli Toivoselle uutta, mutta epäoikeudenmukaisuuksiin hän on ennenkin halunnut puuttua.

Toivonen osallistui pakolliselle kurssille, jossa käytiin tutustumassa kuntouttavaan työtoimintaan. Kuntouttavassa työtoiminnassa tehdään vaikkapa käsitöitä myyntiin tai korjataan autoja. Työstä maksetaan kymppi päivässä. Työtoiminnasta kieltäytymisestä rangaistaan leikkaamalla työttömyyskorvausta tai toimeentulotukea.

”Kaikki mitä näin, oli järkyttävää. Yhdessä hallissa oli ompelukoneita ja ompelijoita rivissä. Paikka olisi voinut olla kiinalainen hikipaja.”

Kurssilaiset vierailivat myös autokorjaamossa, jossa ”tavalliset hyvin toimeentulevat ihmiset korjauttivat autojaan puoli-ilmaiseksi”. Parin viikon jälkeen Toivonen sai tarpeekseen.

”Mun oli pakko sanoa ääneen, että tämä on tosi väärin. Tukitoimenpiteiden pitäisi johtaa johonkin, pitäisi olla valoa tunnelin päässä. Ei ihmistä voi laittaa vuosiksi kuntouttavaan työtoimintaan.”

Toivonen jätti kurssin kesken ja sai karenssia. Hän putosi toimeentulotuelle.

Sitäkin leikattiin, koska TE-keskus ilmoitti Kelalle, että Toivonen ”laiminlöi velvollisuuden elättää itsensä”.

”Minulla ei ollut rahaa ruokaan siinä kuussa. Kurssin järjestäjä kehtasi soittaa perään, että olinko tullut toisiin ajatuksiin.”

Toivonen ei palannut kurssille.


Ensimmäisessä puoluekokouksessaan kesällä 2016 Toivonen esitti sääntömuutosta sukupuolineutraalista kielenkäytöstä. Ehdotus meni läpi. Nyt vihreiden perhevapaamallissa ei puhuta isistä, äideistä ja sateenkaariperheistä vaan tasa-arvoisesti vanhemmista.

Hänet on valittu puoluevaltuuskunnan varajäseneksi ja puolueen suurimman piirijärjestön, Helsingin vihreiden varapuheenjohtajaksi.

”On onnistuminen, että mun taustaisella ihmisellä on hyvä olla puolueessa. En pidä itsestäänselvyytenä, että minua kuunnellaan.”

Viime vuonna vihreät hyväksyi uuden poliittisen tavoiteohjelman. Kun Toivonen tuli mukaan ohjelmatyön lopulla, hän huomasi, ettei köyhyyden torjumisesta ollut kirjoittanut köyhä ihminen.

”Toimeentulotukitarpeesta puhuttiin riippuvuutena. Se rinnastettiin addiktioon, mikä aiheuttaa turhaa stigmaa. Eihän sanota palkkariippuvainenkaan.”

Kirjaukset olivat myös löysempiä kuin vaikkapa ympäristöasioissa. Oli paljon aikeita, muttei konkretiaa eikä toimenpiteitä. Puoluekokouksessa Toivonen oli mukana parantelemassa tekstiä. Hän on tyytyväinen lopputulokseen.

Osa kirjauksista on hänen kynästään. Nyt vihreät vaatii, että aktiivimalli ja muut rangaistukset poistetaan sosiaaliturvasta.

Toivonen epäilee, että ilman vaikeuksia, joita hän on kohdannut, hänellä ei olisi samanlaista halua vaikuttaa yhteiskuntaan.

”Olisin liian tyytyväinen.”


Toivonen oli vihreiden
kuntavaaliehdokkaana Helsingissä toissa keväänä.

”Luulin, että ehdokkuus vaatisi rahaa. Ainoa pakollinen meno oli satasen ehdokasmaksu. Vihreät nuoret maksoivat sen nuorten ehdokkaiden, myös minun, puolesta.”

Kampanjaan saadut rahalahjoitukset lämmittivät. Erityisesti kun suhde rahaa on köyhyyden vuoksi hankala.

”Jos joku lahjoitti minulle vaikka kaksikymmentä euroa, en melkein kehdannut ottaa vastaan. Tuntui oudolta käyttää kampanjarahoja muuhun kuin elämiseen.”

Lahjoituksilla hän painatti esitteitä ja mainosti netissä. Hänellä on myös kotisivu, jonka serveristä hän maksaa joka kuukausi.

Oma vaikeutensa oli siinä, miten ottaa vastaan lahjoituksia, kun joutuu samalla hakemaan toimeentulotukea.

”En olisi voinut itse ottaa vastaan vaalilahjoituksia, koska Kela olisi tulkinnut sen tuloksi, enkä olisi saanut toimeentulotukea.”

Kaveri ryhtyi kampanjapäälliköksi ja avasi tilin. Toivonen sai Helsingissä 73 ääntä. Eduskuntavaalit kiinnostavat paljon, mutta varattomana on mahdotonta päästä läpi, joten Toivonen on päättänyt olla ajattelematta asiaa.

Esteellisyyteen kiinnitetään nykyään huomiota. Toivonen muistuttaa, että este voi olla rahallinen. Jos tapahtumassa on vaikkapa pukukoodi, vain ne, joilla on sopivat vaatteet, voivat osallistua tuntematta olevansa poikkeavia. 

”Vihreiltä joskus unohtuu laittaa tapahtumakutsuihin, että on narikkamaksu. Se on pieni asia, mutta jos ei ole rahaa, se vaikuttaa. Puoluekokouksen virallisessa illanvietossa narikkamaksu tuli yllätyksenä.”


Rahattomuus vaikeuttaa politiikkaan osallistumista myös siten, että se vie voimat. Kun välillä on ollut rahaa syödä vain joka toinen päivä, ei ole ollut voimia hoitaa asioita.

”Syömättöminä päivinä en ole jaksanut tehdä mitään. Makaan sohvalla koko päivän. Jos on vielä samaan aikaan uniongelmia, makaan lattialla.”

Politiikassa köyhiä ei juuri ole. Vähävaraiset äänestävät muita vähemmän.

”Niukkuuden takia isoihin yhteiskunnallisiin asioihin ei jää voimia. Kaikki puolueet tuntuvat lupaavan samaa, eikä mikään muutu. Jos äänestetään kolmea suurinta puoluetta, niin ei muutukaan. Uskon, että jos olisi vihreä pääministeri, niin muuttuisi.”

Työttömän tiliotteita ja ostoksia tutkivat ihmiset, joita työtön ei koskaan tapaa.

”Työttömyys tekee susta ihmisen jota voidaan käskeä. Aktiivimallissa et ole osa yhteistä suomalaista suurta tarinaa. Katselet sivusta kun muut nauttii hyvinvointiyhteiskunnasta.”

Toivonen huomauttaa, että esimerkiksi verotuksessa verot tasataan palautuksilla tai mätkyillä. Lähtöoletus on, ettei palkansaaja huijaa.

”Jos saat tukia, pitää etukäteen todistaa, ettet huijaa. Yhteiskunta mittaa työllisyysastetta, mutta ei sitä, aiheuttaako aktiivimalli pahaa oloa ja epäluottamusta.”

Perustulo olisi Toivosesta paras ratkaisu. Jos ihmisille maksetaan tukia, olisi järkevää tehdä se yksinkertaisesti. Näin voimat eivät menisi tukien hakuun vaan elämäntilanteen parantamiseen.

”Yhteiskunnan pitäisi aktivoida ihmisiä muuten, kuin pitämällä ruokarahoja panttina.”


Toivonen hämmästelee, mistä löytää voimaa jaksaa eteenpäin.

”Köyhyys lannistaa, mutta mä en suostu lannistumaan.”

Viime vuosi oli raskas, uneton ja hoitamattomien asioiden kuormittama. Tammikuussa erääntyneen vihreiden jäsenmaksun Toivonen maksoi neljä tuntia ennen vuodenvaihdetta.

”Olen ollut myöhässä lähes jokaisesta kokouksesta, enkä ole jaksanut käydä tapahtumissa. Laskuista avasin ehkä viidenneksen.”

Elämästä tekee raskasta velkojen kanssa painiminen ja tulevaisuuden epävarmuus. Velkaa Toivoselle kertyi aiemmassa suhteessa, kun seurustelukumppani huijasi häntä ottamaan lainaa eikä maksanut omaa osuuttaan.

Masennuksen vuoksi Toivonen ei koe olevansa täysin työkykyinen. Hän ei ole varma, haluaisiko opiskella lisää. Graafikon töitä on ollut vaikea saada.

Eikä työ parantaisi rahatilannetta. Palkasta valtaosa menisi ulosottoon. Käteenjäävä osa, yhtä suuri kuin toimeentulotuki, pitäisi saada riittämään myös työssäkäynnin kuluihin, bussilippuun ja lounaisiin. Samoissa liian kireissä housuissa ja rikkinäisissä kengissäkään ei voi joka päivä mennä töihin.

Toivonen saa iloa ja voimaa pelaamalla rauhassa kotona strategia- ja roolipelejä tai selaamalla uutisia. Hän on aktiivinen sosiaalisessa mediassa, vaikka huomaakin sen stressaavan.

”Pari viime vuotta olen ollut tosi väsynyt. Epäilen, että johtuu Twitteristä.”

Toivonen uskoo tarvitsevansa terapiaa. Nuoruuden kiusaamistraumoja pitäisi purkaa, mutta hänellä ei ole rahaa tuetun terapian omavastuuseen. Ei ole edes bussilippuun, jolla sinne pääsisi.

Kaikesta huolimatta Toivonen on onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Toiminta vihreissä tuo Toivosen elämään merkitystä. Koska hän on itse saanut apua etsivästä nuorisotyöstä, pitää hän nyt tehtävänään nostaa esiin sen tärkeyttä.

”Minun tarinani ei  ole tarina kurjuudesta, vaan tarina kestävyydestä. Maailma on täynnä hyviä asioita, kun ne jaksaa löytää.”



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.

Vihreä Lanka 3/2019

Lue

Vihreä Lanka

3/19


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri