Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Missä tilassa demokratia on Suomessa?

24.9.2018 15.59

Jenni Leukumaavaara

Demokratia on kriisissä. Parlamentarismi on kriisissä. Vai onko? Kysyimme politiikan asiantuntijoilta, missä tilassa demokratia on Suomessa. Tällaisia vastauksia saimme:


”Periaatteessa ihan
hyvässä. Välttämättömiä uudistuksia on ollut vaikea tehdä esimerkiksi työmarkkinoilla.
Kansalaistottelemattomuusjupakka jakoi ihmiset eri leireihin. Pettymyksekseni suomalainen oikeisto rinnasti kansalaistottelemattomuuden lain rikkomiseen. Näen trendin, jossa oikeisto muuttuu huonompaan suuntaan perussuomalaisten paineessa.”

Ekonomisti ja verkkomedia MustReadin osakas Heikki Pursiainen.


”On kuilu sen välillä, miten monimutkaisia politiikan vaikutusketjut ovat ja miten yksinkertaisia arjen ratkaisuja ihmiset odottavat. Populismissa on riski, että politiikan kieli köyhtyy ja luvataan helppoja ratkaisuja vaikeisiin asioihin. Se on sukua vaihtoehdottomuuden puheelle eli sille, että väitetään, että jotain on tehtävä, koska vaihtoehtoja ei ole. Politiikassa on aina vaihtoehtoja, ja samaan aikaan muutoksia ei saavuteta nopeasti.”

Johtava neuvonantaja ja Miltton Networksin osakas Elina Moisio.


”Demokratia voi siinä mielessä hyvin, että yhä useammalla on mahdollisuus vaikuttaa julkisuuteen. Lieveilmiöinä ovat pelottelu ja vihapuhe. Vastaus ei kuitenkaan ole se, että lopetetaan keskustelu ja annetaan eliitin päättää. Tarvitsemme lisää Teivo Teivaisen kaltaisia keskustelijoita ja stoalaista deliberaatioon keskittyvää näkökulmaa.”

Sosten pääekonomisti Jussi Ahokas.


”Politiikassa mennään hajaannuksen hengessä kohti ensi vaaleja. On siniset, Harry Harkimon Liike Nyt ja Paavo Väyrynen. Populistiaallon taltuttaminen tämän hallituksen aikana ei ole ollut helppo työ. Nostan pääministeri Juha Sipilälle hattua tästä.”

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto.


”Suomessa luottamus poliitikkoihin on vähentynyt, kuten muissakin länsimaissa. Se on ihan tervettä epäluottamusta ja arviointia, jota avoin yhteiskunta tarvitsee. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan rikkaat saavat äänensä kuuluviin ja tahtonsa läpi, jos rikkaiden ja köyhien näkemykset eroavat. Se on vaarallista demokratialle.”

Yliopistonlehtori ja yliopistotutkija Hanna Wass.



politiikka  demokratia 




Viite