Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Miten tavallinen ihminen voi vaikuttaa?

20.9.2018 16.32

Jenni Leukumaavaara

Onko kansalaisen oikeus äänestää kerran neljässä vuodessa äänestäjät eduskuntaan ja toivoa parasta tai pelätä pahinta? Miten voimme vaikuttaa siihen, miten politiikka Suomea ja maailmaa muuttaa? Asiantuntijamme vastasivat näin:


”Tavallinen ihminen ei varmaan juuri mitenkään. Yhden äänen merkitys on vähäinen. Jos haluaa vaikuttaa, on osallistuttava politiikkaan tai kansalaistoimintaan, eli ryhdyttävä vaikuttajaksi.”

Ekonomisti ja verkkomedia MustReadin osakas Heikki Pursiainen.


”Näissä vaaleissa liikkeet, yritykset ja järjestöt nostavat itselleen tärkeitä asioita keskusteluun kampanjoilla. Ihmisillä on valtaa, koska julkisen keskustelun paine herättää puolueita ja ehdokkaita.”

Johtava neuvonantaja ja Miltton Networksin osakas Elina Moisio.


”Toimimalla järjestöissä, puhumalla ja ottamalla kantaa. Demokratia ei ole vain äänestämistä. Poliitikot muokkaavat toimintaansa julkisen keskustelun mukaan. Jos kansalaistottelemattomuudella saa asioita keskusteluun, sitä pitää sietää.”

Sosten pääekonomisti Jussi Ahokas.

 
”Kansainvälistyminen, globalisaatio ja some ovat moninkertaistaneet mahdollisuudet mobilisoida asioita. Jos esimerkiksi tietyn maan ihmisoikeustilanne kiinnostaa, löytyy yhteistyökumppaneita. Politiikan ohella kansalaisjärjestöissä vaikuttaminen on tehokasta.”

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto.


”Yksittäinen blogikirjoitus voi nousta valtakunnalliseksi puheenaiheeksi. Mutta aktiivisuus kasautuu. Osassa väestöä ylisukupolvinen kokemus osattomuudesta ja erillisyydestä kasvaa.”

Yliopistonlehtori ja yliopistotutkija Hanna Wass.

 

politiikka  kansalaisyhteiskunta  kansalaistottelemattomuus 




Viite